MessukeskusMessukeskus

PulPaper 2022 -tapahtuman koko ohjelma julkaistu

Jaa
Metsäteollisuuden kansainvälinen PulPaper 2022 -tapahtuma järjestetään tiistaista torstaihin 7. – 9.6.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma koostuu näyttelystä, johon osallistuu noin 250 yritystä ja ohjelmasta, joka on kokonaisuudessaan englanniksi. Ohjelmaa järjestetään messualueen Future Squarella ja tapahtumassa on kaksi maksullista seminaaria PulPaper Conference ja Green Economy Business Summit. Tapahtuma tarjoaa lisäksi paljon verkostoitumistilaisuuksia.
PulPaper järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018.
PulPaper järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018.


PulPaper-tapahtuma on järjestetty Helsingin Messukeskuksessa edellisen kerran keväällä 2018. Virtual pre-PulPaper järjestettiin 2021 verkkotapahtumana.  Nyt neljän vuoden jälkeen päästään kohtaamaan Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman yhteydessä järjestetään tapahtuma-alueella after work avajaispäivänä 7.6. ja iltatilaisuus 8.6. Helsingin Musiikkitalolla. Iltatilaisuudessa jaetaan Suomen Messusäätiön rahoittama PulPaper Award Startup-yritykselle.

Startup-kilpailuun osallistuu seitsemän yritystä

Keskiviikkona 8.6. käydään Startup-kilpailun ensimmäinen vaihe klo 10.00 Future Squarella ja finaali klo 14.15. Voittaja julkaistaan iltatilaisuudessa. Ensimmäiseen vaiheeseen osallistuvatDry and Durable, Fincet, Montinutra, Natural Antivirals, Silva Trace, Tapio Measurement Technologies ja Woodio. Kilpailu nostaa esiin uusia ja merkittäviä ratkaisuja metsäbiotalouden alalta.

Dry and Durable on kehittänyt vettä- ja likaahylkivän muovittoman barrier-materiaalin pakkauskäyttöön. Fincetin tuote Tool4pro  on helppokäyttöinen teollisuuden töiden- ja projektienhallintasovellus. Montinutra käyttää sahanpurua raaka-aineena valmistaessaan Kuusikumi™-uutetta kosmetiikan, teknokemian ja jopa elintarviketeollisuuden käyttöön. Natural Antiviralsin innovaatio on kosmetiikassa käytettävä viruksia estävä aineosa Suomen metsistä. Silva Tracen kehittämässä käyttöliittymässä näkyy puunkorjuutapa, hiilijalanjälki, sertifikaatit ja muut kestävän kehityksen tiedot, jotka metsänomistaja haluaa jakaa. Tapio Measurement Technologies on kehittänyt laiteriippumattoman PapEye CloudQCS -pilvipalvelualustan kuva- ja mittaustiedostojen analysointiin.  Woodion eco-design-tuotteet valmistetaan täysin vedenkestävästä puukomposiitista, joka on suunniteltu ekologiseksi vaihtoehdoksi keramiikalle ja kivimateriaaleille. Voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön 5000 euron rahapalkinnolla.

Future Squarella huippupuheenvuoroja, ohjelma velotukseton kävijöille

PulPaper-tapahtuman avajaispuheen pitää Marcus Wallenberg -palkinnon vuonna 2022 voittanut professori Ilkka Kilpeläinen Helsingin yliopistosta. Hän puhuu puupohjaisten tekstiilien mahdollisuuksista. Tapahtuma-alueen Future Square tarjoaa yritysten puheenvuoroja. Ohjelmaa ovat olleet tuottamassa muun muassa metsäyhtiöt Metsä Group, Sappi, Stora Enso ja UPM.  Keynote-puheenvuoron pitää avajaispäivänä 7.6. professori Mika Panzar Helsingin yliopistosta kuluttajatrendeistä otsikolla  The ”great man” is a little man looking at the good map. Uusi puu -hankkeen palkintoseremonia järjestetään avajaispäivänä. Silloin julkaistaan, minkä  puuperäisen tuotteen tai palvelun yleisö on äänestänyt parhaaksi.

Keskiviikkona 8.6. on paneelikeskustelu From residue to revenue – innovations and solutions from forest and biobased industry. Keskusteluun osallistuvat johtaja Marko Janhunen/Public Affairs UPM, Head of Innovation Åsa Ek/Biomaterials Stora Enso, johtaja Sarah Price/Sustainability, Sappi Europe ja toimitusjohtaja Ismo Nousiainen/MetsäFibre. Paneelin fasilitoi toimitusjohtaja Teija Konttori Vision Hunters Oy:sta.

Torstain 9.6. keynote-puheenvuoron Succeeding as a woman in a male-dominated industry pitää moottoriurheilija ja F1-kommentaattori Emma Kimiläinen. 

PulPaper Conference nostaa esille kuusi teemaa

Teemat ovat IT and Automation, Environment and Sustainability, Safety and Risk Management, New Textile Products, Efficiency ja Packaging Solutions.  Konferenssissa on kolme keynote-puhujaa. Packaging Materials -divisioonan johtaja Hannu Kasurinen Stora Ensolta puhuu aiheesta Key trends in sustainable packaging. Toisen keynote-puheenvuoron aiheena on Sustainability leading company strategy ja siitä puhuu vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio Keskolta. EVP, Head of Management Consulting Roland Lorenz AFRY:ltä on kolmas keynote-puhuja ja aiheena on Changes in consumer behavior following COVID pandemic. Avauspuheenvuorojen jälkeen konferenssi jatkuu kahtena rinnakkaisena sessiona, joissa kustakin kuudesta teemasta kuullaan kolme ajankohtaista asiantuntijapuheenvuoroa. Osallistuminen PulPaper Conferenceen maksaa 380 e ja lipun voi ostaa www.pulpaper.fi

Green Economy Business Summit ensimmäistä kertaa


Yritysjohdolle ja sidosryhmille kohdennettu Green Economy Business Summit avaa vihreää taloutta yritysten näkökulmasta. Tapahtumassa keskustellaan siitä, miten riittävä taloudellinen hyvinvointi turvataan samalla kun ympäristökuormitusta vähennetään.
Summitin avaa Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Mika Aalto. Pääpuheenvuoron Circular bioeconomy – a sustainable source of growth pitää yliasiamies Jyrki Katainen Sitrasta. Toisen pääpuheenvuoron Chemicals industry, green transition and resilience for the EU economy pitää videoyhteydellä Euroopan komissiossa sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton. Paikan päällä Messukeskuksessa on johtaja Kristin Schreiber Euroopan komissiosta vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin.

Toimittaja Katri Makkosen fasilitoimaan paneelikeskusteluun How to reach sustainability and climate neutrality at company level osallistuvat pääjohtaja Ilkka Hämälä/Metsä Group Oyj, toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen/Borealis Polymers Oy, hiilineutraalit ratkaisut -liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Manninen/VTT ja Home Care Chief R&D Officer Mike Parkington/Unilever. Green Economy Business Summitin päätöspuheenvuoron pitää johtaja, pääekonomisti Maarit Lindström Metsäteollisuus ry:stä. Osallistuminen summitiin maksaa 250 e ja lipun voi ostaa etukäteen www.pulpaper.fi

Messukeskus järjestää PulPaper-tapahtuman yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa 7. – 9.6.2022. Tapahtuma on avoinna tiistaina ja keskiviikkona 7. – 8.6. klo 9-17 ja torstaina 9.6. klo 9-16. Alan ammattilaiset voivat rekisteröityä tapahtumaan veloituksetta www.pulpaper.fi

Samanaikaisesti Helsingin Messukeskuksessa järjestetään kemian ja bioteknologia-alan ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 8. – 9.6.2022. PulPaperiin rekisteröityneet kävijät voivat vierailla ChemBio Finland -tapahtumassa.

Lisätietoja:

Liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström, puh. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com
PulPaper: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

www.pulpaper.fi

Seuraa: fb, twitter ja LinkedIN @pulpaper #pulpaper

Kuvia edellisestä tapahtumista: http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

PulPaper järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018.
PulPaper järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye