Suomen Punainen Risti SPR

Punainen Risti auttaa Suomeen paenneita vähävaraisia lapsiperheitä jouluna

Jaa

Suomen Punainen Risti jakaa joulun alla ruokalahjakortteja vastaanottopalvelujen piirissä oleville lapsiperheille ja maahan yksin saapuneille lapsille ja nuorille. Apua saavat myös paperittomat perheet. Ruokalahjakortit täydentävät muuta kotimaan lapsiperheille joulun aikaan annettavaa apua.

Suuri osa Ukrainasta paenneista on lapsiperheitä. Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät vastaanottivat Ukrainasta konfliktia paenneita Helsingin Länsisatamassa maaliskuussa 2022. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti
Suuri osa Ukrainasta paenneista on lapsiperheitä. Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät vastaanottivat Ukrainasta konfliktia paenneita Helsingin Länsisatamassa maaliskuussa 2022. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

– Elinkustannusten nousu vaikeuttaa monien Suomessa asuvien perheiden elämää. Kotimaastaan sotaa tai muuta kriisiä paenneet lapset ovat perheineen haavoittuvassa tilanteessa myös siksi, että heidän turvaverkkonsa ovat uudessa ympäristössä heikot, sanoo Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.

Vastaanottopalvelujen piirissä oleville ja paperittomille jaettavat ruokalahjakortit hankitaan Punaisen Ristin katastrofirahaston varoin. Ne täydentävät sitä apua, jota Punainen Risti järjestää kotimaan vähävaraisille lapsiperheille Hyvä Joulumieli -keräyksen kautta. Hyvä Joulumieli on Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton keräys, jonka turvin jaetaan ruokalahjakortteja kotimaan vähävaraisille lapsiperheille.

– Vaikeassa tilanteessa eläviä lapsiperheitä on tänä vuonna entistä enemmän, sillä Ukrainan kriisiä paenneista hyvin suuri osa on lapsia ja heidän vanhempiaan. Lapsiperheiden vähävaraisuus ylipäänsä on lisääntynyt Suomessa nopeasti. Punaisen Ristin katastrofirahaston turvin pystymme kasvattamaan apuamme vaikeassa tilanteessa ja tarjoamaan ruokalahjakortin useammalle lapselle ja perheelle, Alaranta toteaa.

Punaisen Ristin perheille tarjoamat ruokalahjakortit ovat saman arvoisia kuin Hyvä Joulumieli -keräyksessä jaettavat lahjakortit, 70 euroa.

Katastrofirahastosta hankitaan noin 7700 ruokalahjakorttia vastaanottopalvelujen piirissä oleville tai paperittomille lapsiperheille sekä niille vastaanottopalvelujen piirissä oleville alaikäisille lapsille ja nuorille, jotka ovat saapuneet maahan ilman huoltajaa. Vastaanottokeskukset ja Punaisen Ristin piirit huolehtivat korttien jakamisesta, ja kortteja tarjotaan sekä Punaisen Ristin ylläpitämien että muiden vastaanottokeskusten asiakkaille.

Lisätietoja:

Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p. 040 358 3257, maaret.alaranta@punainenristi.fi

Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236, sari.hakkinen@punainenristi.fi

Avainsanat

Kuvat

Suuri osa Ukrainasta paenneista on lapsiperheitä. Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät vastaanottivat Ukrainasta konfliktia paenneita Helsingin Länsisatamassa maaliskuussa 2022. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti
Suuri osa Ukrainasta paenneista on lapsiperheitä. Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät vastaanottivat Ukrainasta konfliktia paenneita Helsingin Länsisatamassa maaliskuussa 2022. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Röda Korsets lärdomar av beredskapen inför coronapandemin: beredskapen ska förbättras snabbt överallt i världen30.1.2023 12:30:13 EET | Tiedote

Beredskapen inför coronapandemin var globalt bristfällig. Detta framgår av Världens katastrofrapport som nyligen publicerats av Röda Korset. Man ska förbereda sig bättre för ständigt ökande och samtidiga kriser. Detta förutsätter inte bara beredskap i fråga om hälsa, utan också att förtroendet, jämlikheten och lokala åtgärder stärks.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme