Punaisen Ristin kokemukset luonnonkatastrofeista esillä Katastrofien keskellä -näyttelyssä Heurekassa

”Maailman katastrofialueilla näemme jatkuvasti sen, miten ilmastonmuutos kiihdyttää luonnonkatastrofeja ja vaikuttaa ihmisten elämän edellytyksiin. Tiedon katastrofeista on syvennyttävä myös Suomessa, sillä ilmastokriisi koskettaa meitäkin, ja korkean elintason maissa pystymme tehokkaimmin hidastamaan ilmastonmuutosta”, sanoo Punaisen Ristin vaikuttamistyön ja viestinnän asiantuntija Pekka Reinikainen.
Punaisen Ristin kehitysyhteistyön ja katastrofiavun ammattilaiset ovat kaksivuotisen valmistelujakson aikana auttaneet Heurekaa hiomaan näyttelyn sisältöä, näkökulmia ja kerronnan tapoja.
Näyttelyssä on esillä Punaisen Ristin avustustyöntekijöiden tarinoita ja tarinoihin liittyviä esineitä. Tarinoita löytyy myös näyttelyyn liittyvistä Heurekan oppimateriaaleista.
Katastrofeihin on varauduttava ennalta
Näyttely lähestyy luonnonkatastrofeja resilienssin näkökulmasta. Resilienssi tarkoittaa yhteisöjen kykyä sopeutua muutoksiin, varautua niihin sekä oppia ja palautua kriiseistä.
”Tällä hetkellä luonnonkatastrofit iskevät kaikkein rajuimmin niihin ihmisiin, joilla ei ole mahdollisuutta varautua mullistuksiin riittävästi tai varaa rakentaa uutta katastrofin jälkeen. Siksi ilmastonmuutos lisää humanitaarisen avun tarvetta huomattavasti. Suoran hätäavun lisäksi teemme Punaisessa Ristissä jatkuvasti työtä, jotta myös maailman haavoittuvimmassa asemassa elävät ihmiset pystyisivät vahvistamaan varautumistaan katastrofien varalle.”
Luonnonilmiöt ovat muuttaneet muotoaan paitsi maailman katastrofiherkimmillä alueilla, myös Pohjoismaissa. Tulevaisuudessa esimerkiksi myrskyjen aiheuttamat sähkökatkot voivat yleistyä, ja niihin on osattava varautua etukäteen.
Lauantaina avautuva Katastrofien keskellä -näyttely jatkuu syyskuuhun 2023 asti. Heurekasta on saatavilla näyttelyn ajan maksutonta Punaisen Ristin Riskien keskellä -lehteä, joka syventää näyttelyn sanomaa ja kertoo Punaisen Ristin työstä maailmalla.
Lisätietoja:
Vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntija Pekka Reinikainen, p. 040 178 2235, pekka.reinikainen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korset: Problem med psykisk hälsa syns på festivalernas tillnyktringsplatser – det är viktigt att ta hand om sin berusade vän26.6.2025 06:10:00 EEST | Pressmeddelande
De som lider av psykisk ohälsa befinner sig i en svårare situation än vanligt på sommaren, vilket också syns på Röda Korsets tillnyktringsplatser på festivaler och sommarevenemang. En berusad eller ångestfylld vän får inte lämnas ensam.
Punainen Risti: mielenterveyden ongelmat näkyvät festarien selviämispisteillä – päihtyneestä kaverista on tärkeää huolehtia26.6.2025 06:10:00 EEST | Tiedote
Mielenterveysongelmista kärsivät ovat kesällä tavallista vaikeammassa tilanteessa, mikä näkyy myös Punaisen Ristin selviämispisteillä festareilla ja kesätapahtumissa. Päihtynyttä tai ahdistunutta kaveria ei pidä jättää yksin.
Omsorg till sjöss och i trafiken gör sommaren trygg – notera sex Olycksfallsdagens säkerhetstips9.6.2025 06:15:00 EEST | Pressmeddelande
Semesterresor, båtliv och bad ökar finländarnas rörlighet både till sjöss och i trafiken. Samtidigt ökar antalet olyckor. Den nationella Olycksfallsdagen hålls fredagen den 13:e juni.
Huolellisuus vesillä ja liikenteessä tekevät turvallisen kesän – ota talteen Tapaturmapäivän turvallisuusvinkit9.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Lomareissut, veneily ja uiminen lisäävät suomalaisten liikkumista niin vesillä kuin liikenteessäkin. Samalla tapaturmat lisääntyvät. Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. kesäkuuta.
Finlands Röda Kors stöder mathjälp i Somalia via sin katastroffond – 1,6 miljoner barn under fem år lider av undernäring3.6.2025 06:15:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar 270 000 euro ur sin katastroffond för mathjälp i Somalia. Den humanitära krisen i Somalia är en av världens mest komplexa kriser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme