PunaMusta Media Oyj

PunaMusta Media osti Hämeen Kirjapainon – laajentaa digiviestinnän palveluihin

Jaa
Media- ja painokonserni PunaMusta Media Oyj on ostanut Tampereella ja Vantaalla sijaitsevan Hämeen Kirjapainon koko osakekannan. Tehty yrityskauppa vahvistaa merkittävästi PunaMusta Media -konsernin asemaa ja kasvua kotimaisilla painomarkkinoilla. Kaupan myötä PunaMusta Median palvelu- ja tuotantokapasiteetti laajenee erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Yhtiö saa valikoimaansa lisää uusia paino- ja digiviestinnän palveluja, joita se voi tarjota olemassa oleville ja uusille asiakkailleen valtakunnallisesti.

PunaMusta Media Oyj on kotimainen media- ja painotoimialan ammattilainen, jonka painoliiketoiminta vahvistuu yrityskaupalla. Hämeen Kirjapaino on kokenut painoalan ja markkinointiviestinnän moniosaaja, jonka palveluihin kuuluu laaja-alaisesti niin paino-, suurkuva-, suoramarkkinointi- kuin digiviestinnän ja markkinointilogistiikan palveluja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli yhteensä 10,8 miljoonaa euroa. Hämeen Kirjapaino Oy osti 1.4.2019 SP-Paino Oy:n liiketoiminnot. SP-Painon liiketoimintojen liikevaihto 31.3.2019 päättyneellä tilikaudella oli 3,2 miljoonaa euroa. Yhdistetyn kokonaisuuden liikevaihto oli 14,1 miljoonaa euroa.

Tehty yrityskauppa Hämeen Kirjapaino Oy:n kanssa on osa PunaMusta Media -konsernin strategista tavoitetta kasvaa kotimaan vastuullisimmaksi sekä vahvimmaksi paino- ja yritysnäkyvyyden osaajaksi, joka palvelee asiakkaitaan kilpailukykyisillä ja tehokkailla markkinointiviestinnän palveluilla. Konserni on tehnyt useita yritysostoja viimeisen vuoden aikana sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa. Viimeisimpänä ostona konserniin hankittiin Satavision Oy:n print-liiketoiminta Oulusta viime maaliskuussa.

- Painotoimiala yhdistyy yhä suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja olemme tässä kehityksessä aktiivinen toimija. Näemme, että kotimaisen työllisyyden näkökulmasta on tärkeää, että ala säilyttää kilpailukykynsä ja kehittää toimintaansa vahvasti kansainvälistä kilpailua vastaan. Meidän tavoitteenamme on säilyttää alan työpaikat kotimaassa ja kasvaa kannattavasti, PunaMusta Media -konsernin toimitusjohtaja Raimo Puustinen toteaa.

Vastuullisuus yhdistää

Yrityskaupan jälkeen PunaMusta Media -konsernin henkilöstömäärä kasvaa 70 työntekijällä. Konsernin painotoimialan palveluksessa on kaupan jälkeen yli 530 alan parasta osaajaa. Yhtiöitä yhdistää vahvan osaamisen sekä pitkän kokemuksen lisäksi myös vastuullisuus ja sen kehittäminen kaikissa palveluissa.

- Hämeen Kirjapaino on erinomainen vahvistus PunaMusta Media -konsernin valtakunnalliseen palvelukokonaisuuteen. Molempien yhtiöiden arvopohjana on vastuullisuus ja ympäristötietoisuus. Tavoitteenamme on PunaMustan hiilijalanjäljen vähentäminen 20 prosentilla vuoteen 2025 mennessä ja Hämeen Kirjapaino on Suomen ensimmäinen painotalo, joka otti käyttöön hiilijalanjälkisertifioinnin jo vuonna 2012. Tuosta lähtien Hämeen Kirjapaino on myös tarjonnut asiakkailleen hiilineutraaleja painotuotteita, konsernin painotoimialan johtaja Jari Avellan painottaa.

- Olemme useiden vuosien ajan panostaneet merkittävästi toimintamme kehittämiseen, jotta olemme voineet tarjota asiakkaillemme mahdollisimman kattavia ja kilpailukykyisiä markkinointiviestinnän palveluita. Monipuoliset digitaaliset palvelut yhdistettynä vahvaan printin osaamiseen muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka palvelee aidosti asiakkaidemme liiketoiminnan tarpeita. Tätä kehitystyötä jatkamme nyt yhdessä, mutta huomattavasti leveämmillä hartioilla, Miika Haavisto toteaa.

-Haluamme olla rakentamassa yhdessä PunaMustan kanssa Suomeen ainutlaatuista kokonaisuutta, joka pohjautuu asiakkaiden syvälliseen ymmärtämiseen, vahvaan kotimaiseen osaamiseen ja vastuullisuuteen, monipuoliseen ja kustannustehokkaaseen tuotantoon sekä todelliseen haluun uudistua, Haavisto kiteyttää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


PunaMusta Media Oyj, toimitusjohtaja Raimo Puustinen, p. 0500 975 873, raimo.puustinen@punamustamedia.fi


PunaMusta Media Oyj, painotoimialan johtaja Jari Avellan, p. 050 323 3885, jari.avellan@punamusta.com


Hämeen Kirjapaino Oy, teknologiajohtaja Miika Haavisto, p. 050 553 0446, miika.haavisto@hameenkp.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

PunaMusta Media Oyj
PunaMusta Media Oyj
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu

http://www.punamustamedia.fi

PunaMusta Media Oyj on kotimainen media- ja painotoimialan ammattilainen, jonka palveluksessa on noin 650 alan osaajaa. Konsernissa on Sanomalehti Karjalaisen lisäksi kuusi muuta sanomalehtiyhtiötä ja kaksi paikallisradiokanavaa. Konsernin painotoimialaan kuuluvan PunaMusta Oy:n liiketoiminta koostuu aikakaus-, sanomalehti- ja digipainamisesta, suurkuvatulostamisesta sekä mainospainotuotteiden painamisesta ja lehtituotteiden suunnittelusta sekä tuotannosta. PunaMusta Media -konsernin liikevaihto on lähes 90 miljoonaa euroa (2018). www.punamustamedia.fi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye