Puolet Etelä-Karjalan pk-yrityksistä aikoo lisätä panostuksia ulkomaanmarkkinoille – kansainvälistymispalvelut auttavat haasteellisilla markkinoilla
29.10.2019 12:00:09 EET | Finnvera Oyj | Tiedote
Pk-yritysten viennin kasvattaminen onkin Suomen talouden ja yritysten kasvun kannalta erittäin tärkeä tavoite, jota Team Finland -verkosto edistää konkreettisilla kansainvälistymispalveluilla, verkoston tarjoamalla tuella ja rahoituksella.
Pk-yritysbarometrin mukaan Etelä-Karjalan pk-viejät ovat käyttäneet Finnveran ja Business Finlandin rahoituspalveluja ja muun muassa Suomen Yrittäjien, kauppakamarien ja ulkoministeriön palveluja.
−Palvelujen merkitys voi olla ratkaiseva erityisesti silloin, kun markkinat ovat kaukana, vähemmän tunnettuja ja kun niihin liittyy esimerkiksi kaupallisia tai poliittisia riskejä. Vastaamme muun muassa sellaisiin kysymyksiin kuin miten pk-yritys löytää oikeille markkinoille, miten lähetystöverkosto voi auttaa yksittäistä yritystä, miten vienti rahoitetaan ja mitä tehdä, kun eteen tulee haasteita, sanoo Team Finland -suurlähettiläs Juha Markkanen ulkoministeriöstä.
Venäjä ja Kiina erottuvat tilastoissa
Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön Pk-yritysbarometrissa Venäjä nousee esiin pk-yritysten vientikohteena. Etelä-Karjalan kauppakamarin tilastoissa EU:n ulkopuolisten maiden ykkönen on Kiina, jonka osuus on neljännes maakunnan viennistä.
− Eteläkarjalaiset pk-sektorin yritykset ovat perinteisesti kansainvälistyneet suurteollisuuden alihankkijoina. Viennin painopiste on edelleen vahvasti Saksan ja Ruotsin markkinoilla, mutta Kiinan ja Kaukoidän alueen merkitys on kasvanut jatkuvasti, toteaa Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen.
Etelä-Karjalassa vajaat puolet kansainvälisesti toimivista pk-yrityksistä kertoo, että viennin osuus kokonaisliikevaihdosta on vähintään puolet.
− Pk-yritysbarometrissa Etelä-Karjalan vastaajajoukossa suoran tavaraviennin osuus on koko maata selvästi suurempi, jopa 58 prosenttia. Myös palveluviennin osuus on huomattava, vaikka on valtakunnallista tasoa alempi. Alueen otoksessa kansainvälisesti toimivien yritysten vastaajamäärä on kuitenkin pieni, jolloin tuloksia voi tulkita lähinnä suuntaa-antavasti, sanoo Suomen Yrittäjien kansainvälisten asioiden päällikkö Thomas Palmgren.
Rahoituksen riittävyys keskeistä kansainvälistymisessä ja viennissä
Pk-yritysten tietoisuutta kansainvälistymispalveluista ja viennin rahoituspalveluista pyritään lisäämään tällä hetkellä Team Finland -toimijoiden Pk-yritykset maailmalle -kiertueella, joka tulee Lappeenrantaan 5.11.2019. Tilaisuudessa on paikalla muun muassa Suomen Yrittäjien Brysselissä työskentelevä asiantuntija Mira-Maria Kontkanen, joka kertoo suomalaisen vientiyrityksen toimintaympäristöstä Euroopassa. Tilaisuudessa Business Finland, Business Mill, Enterprise Europe Network, Finnvera, Etelä-Karjalan Kauppakamari, Etelä-Karjalan Yrittäjät, Suomalais-Ruotsalainen kauppakamari ja ulkoministeriö kertovat palveluistaan.
– Kansainvälistymisessä ja viennissä rahoituksen riittävyys on keskeinen tekijä. Rahoitusta tarvitaan tuotteiden valmistukseen ja valmistuksen ajalle, mutta yhä useammin rahoitus voi olla osa kauppaneuvotteluja. Ostajalle voi tarjota tuotteen lisäksi maksuaikaa, mikä parantaa vientiyrityksen kilpailuasemaa. Tämän tiedostaminen myös pk-yrityksissä voi olla avain kasvattaa pk-yritysten vientiä, jatkaa Finnveran rahoituspäällikkö Markku Liira.
Business Finlandilta eniten rahoitusta saivat Etelä-Karjalassa viime vuonna energiatekniikka ja valmistava teollisuus. Business Finlandin myöntämä rahoitus Etelä-Karjalassa toimiville yrityksille ja muille toimijoille oli viime vuonna noin 12,8 miljoonaa euroa. Rahoituksesta reilu puolet kohdistui yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Pk-yritysten rahoitusosuus oli noin kolme miljoonaa euroa ja siitä start up -yritysten osuus noin kaksi miljoonaa euroa.
Tervetuloa Assi Vapaudenaukiolle (Valtakatu 51, Lappeenranta) kuulemaan pk-yrityksille suunnatuista rahoitus- ja verkostoitumismahdollisuuksista ti 5.11. 2019 klo 8-10. Toimituksenne edustaja on lämpimästi tervetullut tilaisuuteen.
Tilaisuudessa kuullaan lukuisten paikallisten yrittäjien ja Team Finland -verkoston asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia kansainvälistymisestä. Koko tilaisuuden ohjelma löytyy täältä.
Lisätiedot ja mahdolliset haastattelutoiveet:
Thomas Palmgren, kansainvälisten suhteiden johtaja, Suomen Yrittäjät, puh. 050 500 3384, thomas.palmgren@yrittajat.fi
Juha Markkanen, Team Finland -suurlähettiläs, ulkoministeriö, 050 3271 314, juha.markkanen@formin.fi.
Mika Peltonen, toimitusjohtaja, Etelä-Karjalan kauppakamari, 040 513 4490, mika.peltonen@chamber.fi
Markku Liira, aluepäällikkö, Finnvera, 029 460 2108, markku.liira@finnvera.fi
Team Finland -verkoston järjestämä Pk-yritykset maailmalle -kiertue kattaa syksyllä 2019 viisi paikkakuntaa, joista edessä ovat Lappeenranta 5.11. ja Mikkeli 26.11. Kiertue alkoi Porvoosta 11.9., Turusta 3.10 ja Seinäjoelta 22.10. Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto. Verkosto pyrkii tarjoamaan yrityksille sujuvan palveluketjun neuvonnasta rahoitukseen. www.team-finland.fi
Pk-yritysbarometri on Finnveran, Suomen Yrittäjien ja työ- ja elinkeinoministeriön kahdesti vuodessa teettämä kyselytutkimus. Syksyn barometri julkistettiin 11.9. Koko maassa tutkimukseen vastasi yli 6 000 pk-yritystä. Etelä-Karjalan alueella vastaajia oli 127, joista vientiä ja kansainvälistä liiketoimintaa harjoittaa 23.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Suomalaisyritykset säästävät, kun pitäisi investoida – Finnveran Mauri Kotamäki: ”Kasvua ei synny pelkästään vahvaa tasetta rakentamalla”3.11.2026 08:42:55 EET | Tiedote
Suomen heikko investointikehitys ei selity vain suhdanteella. Suomalaisyritykset ovat jo pitkään ottaneet vähemmän riskiä ja käyttäneet kasvun rahoittamiseen vähemmän velkaa kuin esimerkiksi ruotsalaiset yritykset. Samaan aikaan ulkomainen pääoma virtaa Suomessa energiaan ja datakeskuksiin. Finnveran tuoreen Rahoitus & kasvu -katsauksen mukaan Suomen kasvun ydinkysymys on, saadaanko myös kotimaiset yritykset investoimaan rohkeammin.
Finnvera ja Euroopan komissio allekirjoittivat sopimuksen – 240 miljoonan euron rahoitusmahdollisuus Ukrainan jälleenrakentamiseen27.10.2026 17:01:00 EET | Tiedote
Finnvera ja Euroopan komissio ovat allekirjoittaneet 27.10.2026 SISU-takaussopimuksen, joka mahdollistaa enintään 240 miljoonan euron rahoituksen Ukrainan kriittistä infrastruktuuria vahvistaviin investointeihin. Sopimus parantaa suomalaisyritysten mahdollisuuksia osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen. Rahoitusta voidaan kohdentaa esimerkiksi energiaan, digitaaliseen infrastruktuuriin, logistiikkaan ja kriittisiin raaka-aineisiin liittyviin hankkeisiin. Tavoitteena on tukea myös puolustus- ja kaksikäyttöalan hankkeita.
Finnveran Mauri Kotamäki: Talous on kääntynyt, mutta käänne ei näy vielä kaikissa yrityksissä – nollakorkoja ei kannattaisi odotella17.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät ovat kirkastuneet, ja vienti vetää pk-yrityksiä kasvuun. Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Finnveran tuore syksyn Pk-yritysbarometri kertoo kuitenkin yrityskentän jakautumisesta: osa yrityksistä investoi ja kasvaa, osa taas kamppailee heikon kysynnän sekä rahoituksen saatavuuden kanssa. Myös rahoituksen hintaa pidetään korkeana, vaikka nollakorkojen aikaa ei kannattaisi odotella, toteaa Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.
Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme