SDP EDUSKUNTA

Puolustusvaliokunnan sosialidemokraattiset kansanedustajat Kari, Paatero ja Mäkinen puoltavat Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista

Jaa

Eduskunta käy tiistaina lähetekeskustelun hallituksen esityksestä koskien Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista. Esityksessä ehdotetaan, että Jehovan todistajien asevelvollisuutta koskeva vapautuslaki kumotaan. Eduskunnan puolustusvaliokunnan sosialidemokraattiset kansanedustajat pitävät esitystä tarpeellisena, jotta kaikkia vakaumuksia kohdeltaisiin yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi.

‒ Puolustusvaliokunnan sosialidemokraattiset kansanedustajat puoltavat Jehovan todistajia asevelvollisuutta koskevan vapautuslain kumoamista. Eri uskonnollisia ja muita vakaumuksia tulee kohdella yhdenvertaisesti myös asevelvollisuuslainsäädännön osalta. Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä arvioineen työryhmän mietintö on antanut hallitukselle vahvan selkänojan vapautuslain kumoamiseksi, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari toteaa.

Puolustusvaliokunnan sosialidemokraattiset kansanedustajat muistuttavat, että perustuslaissa maanpuolustusvelvollisuus perustuu Suomen kansalaisuuteen. Ehdotetussa säädösmuutoksessa asevelvollisuuden perusta selkiytyisi, kun jatkossa sekin nojaisi kansalaisuuteen eikä siihen, mihin uskontokuntaan yksilö kuuluu.

‒ Nykyinen järjestelmämme, jossa asevelvollisuuden voi suorittaa myös aseettomana tai siviilipalveluksena, on erittäin toimiva. Aseellisen palveluksen lisäksi asevelvollisella on siis olemassa muitakin vaihtoehtoja valittavanaan. Kuten työryhmän mietintö toteaa, siviilipalveluksen suorittamisesta ei koidu Jehovan todistajiin kuuluvalle negatiivisia seuraamuksia esimerkiksi uskontokuntaan kuulumiseen tai sen luottamustoimissa toimimiseen nähden, kansanedustaja Sirpa Paatero jatkaa.

‒ Pidämme tärkeänä, että keskustelua aihepiiristä jatketaan. Yleinen asevelvollisuus on välttämätön sotilaallisen maanpuolustuksen ja kansallisen suvereniteettimme turvaamiseksi. Itsenäinen, koko maan kattava puolustus ei olisi mahdollista ilman yleistä asevelvollisuutta ja laajaa, toimintakykyistä reserviä. Näiden realiteettien valossa on myös asevelvollisuutta kehitettävä, kansanedustaja Riitta Mäkinen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Filatov: Lisäresurssia hoivakoulutukseen, hoiva-avustajista pika-apua16.2.2019 14:17:58Tiedote

Vanhuspalveluissa väännetään yhä kättä siitä, pitääkö hoitajamitoitus saada lakiin. - Kyllä pitää, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov. Hän puhui sosialidemokraattien vaalistartissa Orimattilassa lauantaina. - Hoitajamitoitus ei yksin auta, vaan tarvitaan muitakin toimia. Mutta jos hoitajia ei ole tarpeeksi, hoidosta ei millään taikakeinolla saada laadukasta. Hoitajilla tulee olla työlleen riittävästi aikaa, muutoin ei voida varmistaa hyvää hoitoa, muistuttaa Filatov. - Hallituksen ministeri Soini esitti hoitajien rekrytointia Filippiineiltä. Itse kannatan suomalaisten hoivakoulutuksen lisäämistä. Hoiva-alalle on yhä hakijoita paljon enemmän kuin koulutukseen pääsee. Kevään 2018 yhteishaussa sotealan ammattikorkeakoulutuksiin oli koko maassa kaksi kertaa enemmän hakijoita kuin aloituspaikkoja. - Jos lääketieteelliseen tiedekuntaan pääsee suhteessa isompi osa hakijoista kuin työvoimakoulutukseen lähihoitajakoulutukseen, niin tarvitsemme en

 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositiojäsenet: Valiokunta pakotettiin lausumaan pelastustoimen tulevaisuudesta, vaikkei järjestäjästä ja soten rahoituksesta ole vielä tietoa14.2.2019 14:48:33Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Anneli Kiljunen (sd), Kristiina Salonen (sd), Arja Juvonen (ps), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Veronica Rehn-Kivi (r) jättivät tänään eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon pelastustoimen järjestämisestä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan demarit: Aktiivimalli on pelkkä kuritustyökalu, ei työnhaun helpottaja – kansalaisaloite on kannatettava13.2.2019 17:17:35Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on esittänyt mietinnössään aktiivimallista luopumista ajavan kansalaisaloitteen hylkäämistä. Päätös syntyi valiokunnassa äänin 10-7 hallituspuolueiden tuella. Valiokunnan sosialidemokraattisen jäsenet Krista Kiuru (valiokunnan jp.), Anneli Kiljunen, Kristiina Salonen sekä varajäsenet Ilmari Nurminen ja Satu Taavitsainen ovat pettyneitä valiokunnan päätökseen. SDP on vaatinut aktiivimallin purkamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme