Puolustusvaliokunnan Timo Heinonen: Enää meidän ei tarvitse miettiä, mikä olisi toiseksi paras ratkaisu

10.5.2022 13:36:05 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa
Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen on tyytyväinen valiokunnan tekemään johtopäätökseen. Valtioneuvoston turvallisuusselonteosta antamassaan lausunnossa puolustusvaliokunta toteaa, että ”Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu’’.
Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.

”Tämä johtopäätös on keskeisen tärkeä ja tulee paaluttamaan lopulliset askelmerkkimme kohti Nato-jäsenyyttä. Tämän ratkaisun tehtyämme meidän ei enää tarvitse pohtia, mikä olisi toiseksi paras ratkaisu varmistaa maamme koskemattomuus”, toteaa yli kymmenen vuotta puolustusvaliokunnassa vaikuttanut Timo Heinonen.

Heinonen toteaa kuitenkin, että kahdenvälinen yhteistyö ja Nato-jäsenyys eivät ole joko-tai-kysymyksiä vaan ennen muuta sekä-että-kysymyksiä. Puolustusvaliokuntakin toteaa ulkoasiainvaliokunnalle antamassaan puolustusratkaisua koskevassa lausunnossa, että ”tätä yhteistyöverkkoa voidaan ja on tarve syventää, mutta syveneväkään yhteistyö ei tuo riittävää suojaa ja pidäkettä aseelliselle voimankäytölle Suomea vastaan”.

”Liittyessämme yhdessä – tai yhtä aikaa – Ruotsin kanssa Natoon puolustusyhteistyöltämme itseasiassa poistuu viimeisetkin rajoitteet. Nato-maina voimme viedä yhteistyömme aivan uudelle tasolle. Ruotsi-yhteistyön lisäksi myös Pohjoismainen yhteistyö tulee syvenemään entisestään ja myös kahden- ja monenvälinen yhteistyö esimerkiksi Iso-Britannian kanssa”, toteaa Heinonen, mutta muistattaa, että perustan jatkossakin luo uskottava oma puolustuksemme.

”Meidän tulee Nato-maanakin huolehtia, että oma puolustuksemme säilyy uskottavana. Se tarkoittaa panostuksia niin henkilöstöön kuin materiaaliin ja tärkeässä roolissa tässä tulee jatkossakin olemaan reserviläisarmeija ja vapaaehtoinen maanpuolustustyö.”

Puolustusvaliokunta toteaa 10.5.2022 hyväksymässä lausunnossaan, että ”Suomen turvallisuusympäristö muuttui perusteellisesti 24.2.2022 Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Muutos tulee olemaan pitkäkestoinen. Häikäilemätön ja sodan oikeussäännöistä täysin piittaamaton toiminta osoittaa, että Venäjä on valmis käyttämään sotilaallista voimaa etujensa ajamiseen. Luottamus Venäjään sopimuskumppanina on romahtanut, ja tilanne on johtanut monissa EU-maissa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen perusratkaisujen uudelleen arviointiin. Näkyvimmin tämä on heijastunut Saksan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan”.

”Uskon, että Nato-hakemuksemme käsitellään Naton toimesta hyvinkin nopeasti ja edelleen pidän tavoittelemisen arvoisena sitä, että myös 30 jäsenmaan ratifiointi saataisiin hoidettua kesän aikana, viimeistään ennen kuin puista lehdet putoavat. Mutta totta kai tässä pitää varautua muuhunkin ja siksi on tärkeää, että meillä on nyt kattavat turvallisuuslupaukset muun muassa Iso-Britannialta ja Yhdysvalloilta”, muistuttaa Heinonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Wallinheimo: Pientuottajille vihdoin mahdollisuus myydä omia tuotteita suoraan valmistuspaikalta1.4.2026 14:22:25 EEST | Tiedote

Moni suomalainen arvostaa paikallisia tuotteita ja haluaa ostaa niitä suoraan tekijältä. Nykyinen lainsäädäntö on kuitenkin tehnyt siitä monessa tapauksessa tarpeettoman vaikeaa. Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo iloitsee hallituksen esityksestä, joka helpottaa kotimaisten alkoholialan pientuottajien toimintaa.

Kokoomuksen Vestman: Tuomareiden motiivien kyseenalaistaminen ei kuulu oikeusvaltioon - kritiikki on suunnattava lainsäätäjään30.3.2026 11:35:34 EEST | Tiedote

Korkein oikeus tuomitsi kansanedustaja Päivi Räsäsen sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman pitää perusteettomina ja haitallisina julkisuudessa esitettyjä puheenvuoroja, joissa on kyseenalaistettu asian ratkaisseiden tuomareiden motiivit ja joissa ratkaisu on leimattu ideologiseksi. Vestmanin mukaan sen sijaan lainsäätäjän tulisi katsoa peiliin ja arvioida, voidaanko sanan- ja uskonnonvapautta rajoittaa jatkossa näin tulkinnanvaraisella pykälällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye