Toimex Oy

Putkikannakkeiden asiantuntijayhtiö Toimex siirtyy työntekijöidensä omistukseen

Jaa

Tamperelaisen putkikannakkeita valmistavan ja markkinoivan Toimex Oy:n koko osakekanta on siirtynyt yrityskaupan myötä yhtiön pitkäaikaisille työntekijöille, jotka jatkavat Toimexin yli neljänkymmenen vuoden ajan jatkunutta menestyksekästä liiketoimintaa. Uudet omistajat tuovat yhtiöön liiketoiminnan kehittämiseen liittyvää innovatiivista näkemystä sekä panostusta kotimaiseen valmistukseen ja entistä laadukkaampaan asiakaspalveluun. Toimexin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön uusiin omistajiin kuuluva Jussi Weiström 5.5.2020 alkaen.

”Meille tarjoutui mahdollisuus päästä yrittäjinä kehittämään pitkään markkinoilla toiminutta, perinteistä yhtiötä, jonka toimintaan asiakaskunnallamme on vahva luottamus. Yhtiön aiempien pääomistajien Kalervo ja Kaj Pentin luopuessa yhtiön omistajuudesta, jatkamme liiketoimintaa muun henkilöstön kanssa. Tavoitteenamme on kehittää erityisesti asiakaspalvelun joustavuutta ja monikanavaisuutta”, toteaa toimitusjohtaja Jussi Weiström.

”Löysimme Toimexille erinomaiset omistajat lähempää kuin uskoimmekaan. Toivotamme työntekijöillemme menestystä omistajina heidän jatkaessaan perinteikkään yhtiön tarinaa tuleville vuosikymmenille”, kertoo Kalervo Pentti.

Toimexin koko nykyinen henkilöstö, lukuun ottamatta entisiä omistajia, jatkaa yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä.

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja Jussi Weiström
p. 050 543 7601
jussi.weistrom@toimex.fi

hallituksen puheenjohtaja Taru Esko
p. 0400 468 679
taru.esko@toimex.fi

Tietoja julkaisijasta

Toimex Oy
Toimex Oy
Hepolamminkatu 15
33720 Tampere

http://www.toimex.fi/

Toimex on suomalainen, Tampereella toimiva, LVI-putkikannakkeita valmistava ja markkinoiva yhtiö. Toimex on perustettu vuonna 1974 ja sen liikevaihto vuodelta 2019 oli 2,1 miljoonaa. Yhtiö työllistää 11 työntekijää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.