Puuilo Tavaratalot Oy

Puuilo kasvattaa myymäläverkostoaan pääkaupunkiseudulla avaamalla uuden myymälän Vantaan Porttipuistoon

Jaa
Puuilo avaa uuden myymälän Vantaan Porttipuistoon Lahdenväylän ja Kehä III risteykseen. Myymälä avataan kevään 2023 aikana. Puuilon kanssa samassa kiinteistössä tulee toimimaan mm. S-Market.

Puuilo jatkaa strategiansa mukaista myymäläverkoston kasvattamista avaamalla uuden myymälän Vantaan Porttipuistoon. Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarelan näkee Uudellamaalla merkittävää kasvupotentiaalia. ”Puuilo on melko nuori kaupan toimija alueella ja myymälöitä on lukumäärällisesti seudun ostovoimaan nähden vähän. Tämä näkyy myös hieman alhaisempana tunnettuutena muuhun Suomeen verrattuna, joten meillä on alueella vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia.”

Saarelan mukaan Porttipuiston alueessa Puuiloa kiinnostavat erityisesti sen sijainti liikenteen solmukohdassa, sekä alueella sijaitsevan kauppakeskittymän jo ennestään suuret asiakasvirrat. ”Uusi Vantaa Porttipuiston myymälä tulee olemaan merkittävä vahvistus myymäläverkostoomme alueella. Myymälän sijainti Kehä III ja Lahdentien risteyksessä on meille erinomainen. Porttipuisto on vilkas kauppakeskittymä, jossa on jo ennestään paljon erikoiskaupan tarjontaa. Uskomme vahvasti, että S-Market ja Puuilo yhdessä muodostavat alueen palveluihin ja tarjontaan loistavan lisän.”

Puuilon kasvu ja myymäläverkoston laajentaminen jatkuu suunnitellusti. Saarelan mukaan vallitsevassa tilanteessa Puuilon valikoimalle ja edullisille hinnoille on erityistä kysyntää. ”Meillä on kauppa käynyt hyvin ja pärjäämme myös epävarmassa taloussuhdanteessa. Myymäläverkostomme kasvaa ja haemme jatkuvasti sopivia liiketiloja, sekä vanhoja että uudiskohteitakin. Tavoitteenamme on avata vuosittain 3-4 uutta myymälää."

Puuilolla on lähiviikkoina Lietoon avattavan myymälän jälkeen kaikkiaan 37 myymälää. Pääkaupunkiseudun tämänhetkiset myymälät sijaitsevat Vantaan Virkamiehessä, Helsingin Itäkeskuksessa sekä Espoon Laajalahdessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Puuilo Tavaratalot Oy
Puuilo Tavaratalot Oy
Pakkalankuja 6
01510 Vantaa

https://www.puuilo.fi

Puuilo on vuonna 1982 perustettu suomalainen myymäläketju, joka tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta, edullisista hinnoista sekä myymälöiden hyvistä sijainneista ja helposta asiointikokemuksesta. Puuilo on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin. Puuilolla on 36 myymälää ympäri Suomea sekä verkkokauppa, joka on tärkeä osa Puuilon monikanavaisuutta. Puuilo on noussut yhdeksi Suomen halpakauppamarkkinan johtavista toimijoista menestyvän myymäläkonseptinsa johdosta ja yhtiö on liikevaihdolla mitattuna yksi Suomen suurimmista käyttötavaroihin keskittyvistä myymäläketjuista. Puuilon liikevaihto 31.1.2022 päättyneellä tilikaudella oli 270,1 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä keskimäärin kokoaikaisiksi muutettuna tilikauden lopussa oli 663. Puuilon osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Puuilo Tavaratalot Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme