Puuilo Tavaratalot Oy

Puuilon myymäläverkosto kasvaa – Uudet myymälät Lietoon ja Sastamalaan

Jaa
Puuilo laajentaa myymäläverkostoaan Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla avaamalla kaksi uutta myymälää. Liedon ja Sastamalan myymälät avataan arviolta vuoden 2022 loppuun mennessä.

Puuilo avaa uudet myymälät Sastamalaan ja Lietoon. Liedon myymälä avataan näkyvälle paikalle Turun kehätien varteen Avantin alueelle ja Sastamalan myymälä keskustassa sijaitsevaan nykyisen S-marketin kiinteistöön. Myymälät arvioidaan avattavan vuoden 2022 loppuun mennessä ja ne tulevat tarjoamaan työpaikan yhteensä yli 30 hengelle.

Varsinais-Suomessa Puuilo palvelee tällä hetkellä Raisiossa, Kaarinassa ja Salossa. Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela näkee Turun markkina-alueella edelleen tilaa kasvulle.

"Turussa ja sen ympäryskunnissa on Puuilon kaltaiselle toimijalle vahvaa kysyntää. Liedon myymälä tulee olemaan kolmas myymälämme alueella. Päätös myymälän avaamisesta oli helppo, kun löysimme meille loistavan kauppapaikan.”

Sastamalaa Saarela pitää sijaintinsa puolesta hyvänä lisänä Puuilon myymäläverkostoon.

Sastamala sopii erinomaisesti laajentumisohjelmaamme ja valikoimamme vastaa erittäin hyvin alueen kysyntään. Sastamala on vahva keskuspaikkakunta ja sieltä on suhteellisen paljon matkaa lähimpiin Puuilon myymälöihin. Löysimme valmiin ja sopivan kokoisen liiketilan hyvältä paikalta.

Puuilolla on tällä hetkellä yhteensä 33 myymälää eri puolilla Suomea. Nykyinen myymäläverkosto on nuori, ja yli puolet myymälöistä on avattu vuosien 2016–2021 aikana. Saarelan mukaan uudet myymäläprojektit kulkevat linjassa yhtiön strategisten tavoitteiden kanssa, ja Puuilon tehokas ja standardoitu myymälänavaamisprosessi mahdollistaa usean myymälän avaamisen vuosittain. Viime vuosina Puuilo on avannut vuosittain keskimäärin 3–4 uutta myymälää, mikä on tavoitteena myös tulevina vuosina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Puuilo Tavaratalot Oy
Puuilo Tavaratalot Oy
Pakkalankuja 6
01510 Vantaa

https://www.puuilo.fi

Puuilo on vuonna 1982 perustettu suomalainen myymäläketju, joka tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta, edullisista hinnoista sekä myymälöiden hyvistä sijainneista ja helposta asiointikokemuksesta. Puuilo on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin. Puuilolla on 33 myymälää ympäri Suomea sekä verkkokauppa, joka on tärkeä osa Puuilon monikanavaisuutta. Puuilo on noussut yhdeksi Suomen halpakauppamarkkinan johtavista toimijoista menestyvän myymäläkonseptinsa johdosta ja yhtiö on liikevaihdolla mitattuna yksi Suomen suurimmista käyttötavaroihin keskittyvistä myymäläketjuista. 

Puuilon liikevaihto 31.1.2021 päättyneellä tilikaudella oli 238,7 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä keskimäärin kokoaikaisiksi muutettuna vuoden lopussa oli 595. Puuilon osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Puuilo Tavaratalot Oy

Keravan Puuilon katolle on valmistunut 360 aurinkopaneelin aurinkovoimala20.9.2023 11:43:33 EEST | Uutinen

Elokuussa 2023 avatun Puuilo Keravan katolla toimii 360 aurinkopaneelin aurinkovoimala. Puuilolle valmistuu tänä vuonna yhteensä kolme uutta aurinkovoimalaa. Keravan Puuilon myymälän katolle valmistunut aurinkovoimala tuottaa myymälän käyttöön uusiutuvaa ja päästötöntä aurinkosähköä noin 110 MWh vuosittain. Se vastaa noin 70 kerrostaloyksiön vuosikulutusta. Voimala on teholtaan 130 kWp:n kokoinen. Myymälässä sähköä kuluu eniten päivittäiseen valaistukseen. Voimala vähentää myymäläkiinteistön hiilidioksidipäästöjä lähes 10 tonnia vuosittain. Aurinkovoimalan on toimittanut Solarigo Systems Oy. ”Puuilon kaltaisessa liikekiinteistössä aurinkosähköä saadaan noin 10–20 % vuosikulutuksesta katolle asennetusta aurinkovoimalasta”, kertoo Solarigo Systems Oy:n Projektijohtaja Jarkko Honkanen. Tänä vuonna Puuilolle valmistuu yhteensä kolme aurinkovoimalaa. Keravan lisäksi aurinkovoimalat on asennettu tänä vuonna avattuihin Puuilo Lietoon ja Nummelaan. Puuilon tavoitteena on parantaa energiatehokk

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye