Puumarkkinakatsaus: MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kehottaa käyttämään metsänhoitoyhdistyksen apua parhaan ostajan löytämiseksi
Puumarkkinat toimivat markkinaehtoisesti. Kun puulla on kysyntää, sen hinta nousee, jolloin tarjontakin lisääntyy. Puukauppa on käynyt hyvin alkuvuodesta. Olemme noin 40 prosenttia edellä edellisvuoden vastaavaan tilanteeseen ja yli kymmenen prosenttia keskimääräistäkin korkeammalla.
Edellisvuoden alkuvuosi oli poikkeuksellisen hiljainen UPM:n työseisauksen takia ja muihinkin vuosiin nähden ollaan aivan poikkeuksellisessa tilanteessa, sillä Venäjän puun tuonti on loppunut. Asiaa pitääkin tarkastella puun kokonaistarpeen kautta.
Ennustelaitosten puun käyttötarve-ennusteet ovat tälle vuodelle vajaa 70 M.m3, josta puun tuonnin osuuden ennakoitiin tippuvan vajaaseen kolmeen miljoonaan kuutioon. Tähän peilaten alkuvuoden puukauppamäärät ovat jäljessä. Lisäksi hakkuumäärät ovat olleet huomattavan paljon korkeammalla kuin ostomäärät, jolloin pystyvaranto on supistunut hurjaa vauhtia. Kelirikko- ja kesäkorjuukohteiden tarve lisää edelleen puun kysyntää.
Uusimman Metsätutka-metsänomistajakyselyn mukaan metsänomistajat odottavat puun hinnan nousun jatkuvan. Puun hintaodotukset ovat korkealla erityisesti kuitupuulla, sillä yli 60 prosenttia metsänomistajista odotti kuitupuun hinnan nousevan edelleen. Tukkipuun osalta hinnan nousua odotti kolmasosa metsänomistajista ja kolmasosa arvioi hinnan säilyvän ennallaan. Metsänomistajakyselyn mukaan metsänomistajien puunmyyntiaikomukset ovat kuitenkin normaalilla tasolla, eikä mitään puunmyyntiryntäystä ole näköpiirissä. Puunmyyntiaikomukset ovatkin riippuvaisia puun hintaodotuksien täyttymisestä. Puun hintatason merkitys myyntipäätökseen on noussut merkittävästi kyselyn tulosten perusteella. Puumarkkinoiden toivotaan toimivan markkinaehtoisemmin.
Metsäsi puolustusliitto -kampanja onnistui hyvään ajankohtaan
Metsäsi puolustusliittona toimii Metsänomistajat-ketju, jonka muodostavat keskusliitto MTK ja 56 metsänhoitoyhdistystä palvelutoimistoineen. Niiden merkitys on noussut tänä keväänä niin kansainvälisessä kuin kansallisessa vaikuttamisessa. Metsänomistaja turvaa omat etunsa parhaiten olemalla osa metsänomistajien puolustusliittoa ja kilpailuttamalla puukaupat metsänhoitoyhdistyksen kautta.
”Puukauppojen kilpailutuksen vaikutukset näkyvät suoraan metsänomistajan saamassa puukauppatulossa. Metsänhoitoyhdistyksen avulla löytyy paras ostaja. Metsänomistajien edunvalvonta on onnistunut saavuttamaan merkittäviä parannuksia metsänomistajille tänä keväänä. Kotimaassa puumarkkinat ovat lupaavia ja Brysselissä pystyttiin esimerkiksi varmistamaan metsäenergian käyttömahdollisuudet tulevaisuudessakin” MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toteaa.
Metsäsi Puolustusliitto -kampanja on ollut ajankohtainen ja kiitelty. Hyödyt eivät ole jääneet pelkiksi puheiksi, vaan teot puhuvat puolestaan. Metsänomistajat-ketjun edunvalvonta on saavuttanut tänä keväänä merkittäviä asioita, jotka näkyvät suoraan myös jäsenille entistä parempina palveluina.
Tärkein jäsenetu on puukaupan kilpailuttamisella saatava hyöty, joka näkyy niin korkeampana puukauppatulona. Tähän ei vaikuta pelkästään puun hinta vaan myös se, että MHY pystyy arvioimaan miten eri puunostajat ottavat arvokkaamman tukkipuun talteen. Paremmat sopimusehdot ja korjuuvalvonta turvaavat metsänomistajan etuja. Muita jäsenetuja ovat puumarkkinoiden monipuoliset ja kehittyvät tilastopalvelut, PEFC-sertifiointi, MTK Hankintojen jäsenedut, vakuutus ja media-alennukset, koulutustilaisuudet sekä jäsenneuvonta laki- ja metsäasioissa. Näiden lisäksi kansainvälinen ja kansallinen edunvalvonta on ollut onnistunutta.
Lisätietoja:
Kalle Karttunen, tutkimuspäällikkö, MTK, +358 44 373 9377
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote
Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Hallitus ottaa vastuuta huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta24.4.2025 11:24:15 EEST | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallitus sai valtion tulevien vuosien taloutta linjaavan kehysriihensä valmiiksi keskiviikkoiltana. Hallitus on lupaustensa mukaisesti keventämässä elinkeinotoiminnan kasvua rajoittavaa normitaakkaa. MTK pitää tärkeänä, että hallitus nosti riihessään keskeiseen osaan myös Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan.
MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote
Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.
MTK:n Säätiö myöntää 10 000 euron ympäristöpalkinnon – ehdota saajaa15.4.2025 13:42:08 EEST | Tiedote
MTK:n Säätiö juhlistaa satavuotista historiaansa myöntämällä 10 000 euron ympäristöpalkinnon henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt maa- ja metsätalousmaan kunnon ja tuottavuuden parantamista. Esityksiä palkinnonsaajiksi otetaan vastaan 9. toukokuuta 2025 saakka.
Juha Marttila ei hae syksyllä jatkoa MTK:n puheenjohtajana9.4.2025 17:13:34 EEST | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja vaihtuu vuodenvaihteessa. Järjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Marttila ei asetu enää ehdolle tehtävään. Marttila kertoi päätöksestään järjestön valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme