Puurakenteinen Alepa Backas palvelee kartanomiljöössä – poikkeuksellinen kauppa lämmittää itse itsensä
30.11.2022 07:00:00 EET | HOK-Elanto | Tiedote

HOK-Elannon omistaman Backaksen kartanon valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön avataan joulukuun alussa monin tavoin edistyksellinen Alepa Backas, jonka energiaratkaisut näyttävät tietä tulevaisuuden myymälöille.
Alepa Backaksen kiinteistö ja käyttövesi lämmitetään kaupan kylmäkoneiden lauhdelämmöllä. Ylimääräinen lämpö varastoituu maan alle ladattavaan maalämpökaivoon, joka toimii kuin akku: kesällä lämpöä ladataan maan alle ja talvella sitä otetaan käyttöön rakennuksen lämmitykseen. Tekniikka toimii myös toisin päin, sillä kesäkuumalla maan alta saadaan käyttöön talvella varastoitua jäähdytystä. Rakennus käyttää kaikkiaan noin kolmanneksen vähemmän energiaa kuin perinteisellä tavalla toteutettu Alepa, ja sen käyttämä sähkö on tuotettu 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla. Lopputuloksena on päästötön myymälä.
– Olemme kokeilleet ja käyttäneet kaikkia Alepa Backaksessa yhdistyviä energiaratkaisuja jossain muodossa aiemminkin. Esimerkiksi Munkkiniemessä ja Postipuistossa Alepat lämmittävät yläpuolella olevat asunnot lauhdelämmöllään. Poikkeuksellista on kolmen tekniikan yhdistäminen saumattomaksi kokonaisuudeksi, S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen kertoo.
Teknisen järjestelmän integroiminen mahdollistaa sen, että rakennusta ei ole liitetty ollenkaan kaukolämpöverkkoon. Tulevaisuudessa vastaavaa yhdistelmää tullaan näkemään muissakin uusissa Alepa-myymälöissä.
Alepa Backaksen kylmäjärjestelmä toimii hiilidioksidilla, joka on perinteisiä kaupan kylmäaineita ympäristöystävällisempi kylmäaine. Kauppojen katoilla hurisevat lauhduttimet ovat siis pikkuhiljaa hiljenemässä, ja jatkossa niitä asennettaneen vain varajärjestelmäksi.
Paluu Elannon juurille
Backaksen kartanon alueella, vain sadan metrin päässä uudesta Alepasta, on aikoinaan sijainnut keltainen, lautarakenteinen Elannon myymälä.
– Uniikki kulttuurimaisema huomioitiin jo uudisrakennuksen suunnitteluvaiheessa. Valtaosin puurakenteinen Alepa Backas istuu erinomaisesti kartanon pihapiiriin, jossa on myymälän lisäksi muun muassa sikala ja navetta. Rakennuksen värimaailma, muotokieli, puumateriaali ja jopa harjakaton kaltevuus on sovitettu yhteen historiallisten rakennusten kanssa, Karjalainen kertoo.
Alepa Backas on kooltaan noin 470 neliömetriä ja se työllistää 10 henkilöä.
Myymälän sijainti palvelee mainiosti niin lähietäisyydellä asuvia paikallisia kuin esimerkiksi kauppakeskus Jumbossa asioivia mahdollistamalla nopean ja näppärän pysähdyksen päivittäistavaraostoksille.
Myymälän yhteyteen avataan myös ABC-ketjun latausasema, jossa on kaksi AC-peruslatauspistettä ja kaksi DC-teholatauspistettä. Tehoa Backaksen latausasemalla on yhteensä 100 kilowattia. Ladattava sähkö on tuulivoimalla tuotettua energiaa.
Kartanoalueen kehitys jatkuu
HOK-Elanto kehittää Backaksen aluetta määrätietoisesti.
– Ensimmäisessä vaiheessa kartanon päärakennukseen tehtiin 2,5 miljoonan euron remontti. Uusi Alepa Backas on kehityshankkeen toinen vaihe. Tulevat kehityshankkeet määräytyvät kaavan mukaan. Keskeistä on, että kartanonmäki on suojeltu, ja sen historialliset rakennukset säilytetään sellaisenaan, Karjalainen kertoo.
HOK-Elannon lähivuosien panostus Vantaalla ulottuu myös Backaksen ulkopuolelle. Lokakuussa HOK-Elanto kertoi kivenheiton päähän Backaksen alueesta rakennettavasta jättimäisestä verkkokaupan keräilykeskuksesta, joka mahdollistaa nykyisen toimituskapasiteetin tuplaamisen. Keskus tulee työllistämään jopa 200 ihmistä ja yli 100 keräilyrobottia.
HOK-Elannon omistamaan Alepa-ketjuun kuuluu yli 130 myymälää Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Keravalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Alepa Backaksen lisäksi nollapäästöisiksi luokiteltavia Alepa-myymälöitä sijaitsee tällä hetkellä Viherlaaksossa, Lintuvaarassa, Jollaksessa ja Päiväkummussa.
Alepa Backas avataan 1.12.2022 klo 10
Aukioloajat: ma-pe 6.30–22, la 8–22, su 9–22
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Espoon keskuksen Prismakeskuksen peruskivi on nyt muurattu - sisään kätkettiin aikakapseli11.9.2026 10:50:02 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uuden, Espoon keskukseen rakentuvan Prismakeskuksen peruskivi muurattiin torstaina 10.9.2026. Peruskiven sisään muurattiin aikakapseli, jonka sisällä on kaikille kaupassa kävijöille tuttu esine.
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
