QMG kasvattaa Pohjois-Pohjanmaan sähköarsenaaliaan vihreän siirtymän ja teollisuusinvestointien takia

QMG ostaa Rannikon Sähköpisteen liiketoiminnan ja yhdistää sen tytäryhtiöönsä Paikallis-Sähköön, joka on jo nyt suurin yksittäinen sähköurakoitsija Pohjois-Suomessa. Rannikon Sähköpisteen liikevaihto vuonna 2022 oli noin 1,6 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 15 sähköammattilaista.
Kaupalla ei ole vaikutuksia asiakassopimuksiin tai henkilöstön asemaan. Kaikki jatkavat vanhoina työntekijöinä. Rannikon Sähköpisteen osakkaista Riikka Pirttimaa ja Arto Pääkkö liittyvät QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin omistajaohjelmaan.
– Rannikon Sähköpiste on erinomainen lisäys QMG:n Pohjois-Pohjanmaan tarjoomaan. Sillä on vakiintunut asiakas- ja kumppaniverkosto sekä osaava henkilöstö. Riikka Pirttimaan johdolla yhtiö on valmis tukemaan kasvutavoitteitamme ja tuo Paikallis-Sähkölle vahvan jalansija Raahen ja Pyhäjoen seudulla, toteaa QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä.
Kiiskilä katsoo, että viime aikojen muutokset rakentamisessa ja energiamarkkinoilla korostavat sähköosaamisen tärkeyttä Suomelle. Se heijastuu sähköurakointiin hyvinä työllisyysnäkyminä.
– Markkinoilla erottuu kaksi voimakasta ajuria, jotka nostavat sähköosaamisen arvoa. Ensimmäisenä ovat investoinnit vihreän siirtymän mukaisiin energiaratkaisuihin, sähköiseen liikenteeseen sekä energiatehokkuuteen. Toinen voimakas aalto tulee Pohjois-Suomen merkittävistä teollisuusinvestoinneista. Me haluamme olla niissä mukana, Kiiskilä painottaa.
Paikallis-Sähkö kasvattaa Rannikon Sähköpisteen resursseja
Rannikon Sähköpisteen on perustanut vuonna 1984 Risto Pirttimaa, nykyisen toimitusjohtajan isä. Liittyminen QMG:n verkostoon tuo pitkään kaivattua volyymia, kun kilpailemme kuntien, rakennusliikkeiden ja teollisuuden projekteista, kertoo johdossa jatkava Riikka Pirttimaa.
– Työvoiman riittävyys on ollut pullonkaulana, kun on ollut paljon töitä yhtä aikaa meneillään. Olemme joutuneet kieltäytymään joistakin kiinnostavista hankkeista. Paikallis-Sähkön kautta takanamme ovat laajat resurssit, joten voimme tarjota myös entistä laajempia ja monipuolisempia projekteja, Riikka Pirttimaa sanoo tyytyväisenä.
Paikallis-Sähkö yltää yli 20 miljoonan euron vuosittaiseen liikevaihtoon, ja sen riveissä työskentelee yli 150 sähköammattilaista. Vahvan aseman selittää se, että yhtiöllä on Kajaanin pääkonttorin lisäksi toimipaikat Oulussa, Kuusamossa, Kuopiossa ja useilla muilla pohjoisen paikkakunnalla.
– Salaisuutemme on laaja-alaisuus, timanttinen työnjohto ja jokaisen työntekijän kohdalla halu palvella. Kohteemme vaihtelevat suurista sairaaloista teollisuuteen, vähittäiskauppaan, toimistoihin tai kuntien sähköinfraan – ja varsinkin Kainuussa ja Koillismaalla teemme paljon töitä myös loma-asuntoihin ja kotitalouksiin, kertoo Paikallis-Sähkön kokenut toimitusjohtaja Timo Keränen.
– Rannikon Sähköpiste on meille tuttu yritys ja arvostamme sen tekemää pitkäjänteistä työtä. Saamme lisää kovia ammattilaisia joukkueeseemme tärkeälle alueelle. Uskon, että Paikallis-Sähkön monipuolinen palveluvalikoima kiinnostaa Rannikon Sähköpisteen asiakkaita, Timo Keränen jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Kiiskilä, Pohjois-Suomen aluejohtaja, QMG, heikki.kiiskila@qmg.fi, 040 486 2358
Timo Keränen, toimitusjohtaja, Paikallis-Sähkö Oy, timo.keranen@paikallis-sahko.fi, 045 605 9717
Riikka Pirttimaa, toimitusjohtaja, Rannikon Sähköpiste Oy, riikka.pirttimaa@rannikonsahkopiste.fi, 044 076 7660
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
QMG (Quattro Mikenti Group)
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikkaprojekteja ja -huoltopalveluita valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu eri puolilla maata 40 tytäryhtiötä. Vuonna 2021 QMG:n liikevaihto oli noin 201 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on 1300 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista. QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas-talotekniikkakonsernin. Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä noin 300 henkilöstöomistajaa.
Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi sekä www.nimlasgroup.com
Rannikon Sähköpiste
Rannikon Sähköpiste on Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoen ja Raahen alueella toimiva sähköurakoitsija, joka on perustettu vuonna 1984. Teemme sähköasennuksia sekä uudiskohteissa että saneerauskohteissa. Olemme sähköistäneet kouluja, päiväkoteja, terveydenhuollon rakennuksia, teollisuutta ja muita kiinteistöjä. Asiakkaitamme ovat kunnat, kuntayhtymät ja muut julkisorganisaatiot. Teemme sähköurakointia ja sähkösuunnittelua myös rakennusliikkeille ja muille yksityisille rakennuttajille. Työmme toteutuksesta vastaa ammattitaitoinen, pätevä ja kokenut henkilökuntamme. Rannikon Sähköpisteen palveluksessa on 15 ammattilaista ja yhtiön liikevaihto oli vuonna 2022 noin 1,6 miljoonaa euroa.
Lue lisää www.rannikonsahkopiste.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group
QMG vahvistaa jälleen sprinkleriosaamistaan – PaloControl liittyy Quattroservicesiin14.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG:n suurin tytäryhtiö, Quattroservices Oy, vahvistuu jälleen merkittävällä sprinkleriosaamisella, kun se ostaa PaloControl Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä Quattroservicesin henkilöstö koostuu yli 200 sähkö- ja LVI-alan ammattilaisesta.
QMG:n vahva tulos tukee Nimlas Groupin kasvua5.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG teki vahvan tuloksen haastavasta markkinasta huolimatta ja kasvatti pro forma -liikevaihtoaan viime vuonna yhdeksän prosenttia 294 miljoonaan euroon. Nimlas Group kasvoi yli 130 yrityksen Pohjoismaiseksi talotekniikkakonserniksi ja ylsi pro forma -liikevaihdollaan 8,8 miljardiin Ruotsin kruunuun.
QMG:n vaasalaisyritykset jatkavat energiatehokkaimman Sokos Hotellin uudistuksen toiseen vaiheeseen27.2.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa KPO on valinnut Tammi Kiinteistötekniikan ja Automaatio T&N:n mukaan Original Sokos Hotel Royalin mittavan uudistuksen toiseen vaiheeseen. Laaja uudistus on yksi maan energiatehokkaimmista hotellihankkeista ja Osuuskauppa KPO:n historian suurin yksittäinen matkailu- ja ravitsemistoimialan investointi koskaan. QMG:n yritykset vastasivat LVI- ja rakennusautomaatiourakoista onnistuneesti myös ensimmäisessä vaiheessa.
Lämpöjokerille uusi toimitusjohtaja – fokus yritysten ja taloyhtiöiden energiaremonteissa24.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan lahtelaisen Lämpöjokerin toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Räisänen. Päijät-Hämeen johtava lämmitysjärjestelmien toimittaja keskittyy jatkossa yhä vahvemmin kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöasiakkuuksien energiaremontteihin.
QMG:n paloturvallisuuspalvelut vahvistuvat Etelä- ja Keski-Suomessa – FireSec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät voimansa30.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG yhdistää vuodenvaihteessa tytäryhtiöidensä FireSecin ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjolan liiketoiminnat 1.1.2025 ja muodostaa vahvan paloturvallisuuden toimijan. Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme