Basam Books

Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa

Jaa
Sivistys vaurautena (Basam Books 2020) -kirjan aihe on nyt entistä ajankohtaisempi. Suomalaisia ja koko ihmiskuntaa koettelee ilmastokriisin lisäksi koronapandemia. Sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen lisäksi miljoonien ihmisten lähitulevaisuuden toimeentulo on uhattuna. Maailmanlaajuisen keskinäisriippuvuuden varaan rakennetun talous- ja hyvinvointijärjestelmän kestävyys on koetteilla.
Ari Jaaksi, Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen
Ari Jaaksi, Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen

Maria Joutsenvirran ja Arto O. Salosen teos Sivistys vaurautena - Kohti lempeän radikaalia edistystä (Basam Books 2020) hahmottaa Suomen kaltaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle uutta edistyskertomusta. Elämä on paljon enemmän kuin nykyisin ymmärtämme kansakunnan edistys ja yksilöiden menestys. Millainen edistyskertomus vastaa tämän hetken keskeisimpiin hyvinvointiongelmiin ja auttaa kansalaisia kasvamaan kohti täyttä ihmisyyttä?

Elämme historiallista aikaa, jossa isot palat liikkuvat sekä taloudessa että laajemmin yhteiskunnassa ja jossa ihmisten arki muovautuu nopealla tahdilla uudenlaiseksi. Pitkälle tulevaisuuteen on vaikea, jopa mahdotonta, nähdä.

Miten rakennetaan toivoa luovaa tulevaisuutta tilanteessa, jossa monet tekijät tummentavat näköaloja ja voivat tuntua ahdistavilta? Lukuisat ihmiset ja tahot ovat jo aktivoituneet edistämään hyvinvointia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta kestävämpien oletusten varassa. Monista aikaisemmin mahdottomina pidetyistä asioista on yhtäkkiä tullutkin mahdollisia.

Kuinka toimii planetaarisesti sivistynyt ihminen, joka tiedostaa elämän olevan täysin riippuvaista sekä elinvoimaisesta luonnosta että maapallon laajuisesta ihmisyydestä?

Tätä kysyy Sivistys vaurautena -teos haastaessaan kansalaiset, yhteisöt ja koko yhteiskunnan uudistumaan tavoilla, jotka tuovat ihmiset yhteen, lisäävät luottamusta ja kokemusta elämän merkityksellisyydestä. Tämä auttaa sopeuttamaan yhteiskuntaa ja kansalaisten arkea muuttuneisiin puitteisiin.

Teos kurkottaa kohti kokemukseen perustuvaa kokonaisvaltaista hyvinvointinäkemystä, jossa päämääränä on kansalaisissa olevien ainutlaatuisuuksien ja vahvuuksien esille tuleminen. Kokemuksellisen elämän kannalta ihmiselle tärkeimpiä ovat monimuotoiset yhteydet sekä aineelliseen että aineettomaan hyvään. Niihin päästään, kun luodaan nykyistä parempi yhteys kehoon sekä empaattisempi yhteys toisiin ihmisiin. Näin on helpompi tunnistaa, mitä meistä jokainen aidosti tarvitsee tyydyttääkseen ihmisen universaaleja tarpeita ja mikä puolestaan on turhaa, josta voidaan päästää irti.

Planetaarisesti sivistynyt ihminen oppii löytämään elämäänsä merkitysnäköaloja, jotka voimistavat nyt-hetken täyteyttä ja ehkäisevät tarkoituksettomuuden kokemuksia. Hän hahmottaa nykyistä paremmin, mistä tähän hetkeen on tultu ja millaista huomista hän haluaa omalla elämällään rakentaa.

Elämän koko täyteyden esiin pääsy ja sen avulla saavutettava yhteiskunnallinen edistys perustuu yhä enemmän systeemiseen lähestymiseen. Siinä tulevaisuus ei määrity menneisyyden suoraviivaisena jatkumona. Se syntyy ihmisten välisessä rikastavassa vuorovaikutuksessa, jossa luodaan tilaa erilaisille arvoille, kokemuksille, tunteille ja näkökulmille.

Sivistynyt ihminen kytkeytyy itselleen merkityksellisiin yhteisöihin, joissa hän pääsee vaikuttamaan ja vaikuttumaan. Hän tarkastelee avoimesti ja yhdessä sovituista arvoista kiinni pitäen erilaisia vaihtoehtoja ja niiden seurauksia. Jokainen teko, joka lisää tulevaisuuden toivoa edes pisaran verran, on sivistynyt teko. Tämän tiedostaminen auttaa sietämään epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunnetta, joka tähän aikaan niin kiinteästi liittyy.

Keskeisiä vipuvarsia hyvän tulevaisuuden rakentamiseen ovat sekä kasvokkaiset että virtuaaliset yhteisöt, joihin ihminen tuntee kuuluvansa. Nämä yhteydet auttavat ihmistä tekemään tietoisia ratkaisuja tulevaisuuden hyväksi ja löytämään uusia merkityksiä omalle olemassaololle. Hän löytää hyviä syitä elää ja toimia yhteisen hyvän eteen silloinkin, kun ympärillä kuohuu.

Sivistys vaurautena -kirja koettelee rohkealla, mutta lempeällä otteella niitä oletuksia, joiden varaan elämämme on rakentunut. Kirja ei ennusta tulevaa, vaan muotoilee mahdollisuuksia kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Kuten Arto Salonen toteaa, ratkaisuksi asettuminen antaa ihmiselle kaaokselta suojaavaa mieltä. Uudistuvassa edistyskertomuksessa jokaiselle ihmiselle on tilaa ja omannäköinen paikka.

Kirjan kuvataiteesta vastaa dosentti Ari Jaaksi. Hän on palkittu valokuvaaja, joka toteuttaa visuaalista näkemystään perinteisillä analogisilla kameroilla ja filmillä. Arille valokuvaaminen on todellisuuden tulkintaa, ei sen tallentamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt:
Tiedottaja
Pike Hilakari
Basam Books
pike@basambooks.fi


Myynti:
Myyntipäällikkö
Jarkko Mali
Basam Books
jarkko@basambooks.fi

Kuvat

Ari Jaaksi, Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen
Ari Jaaksi, Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Helsinkiläinen erikoiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

"Anssi Ylirönnin syvällinen monitieteellinen teos 'Ajasta iäisyyteen' tarjoaa uudenlaisen katsauksen kuolemaan"11.4.2024 09:18:00 EEST | Tiedote

Anssi Ylirönnin monitieteellinen teos 'Ajasta iäisyyteen' tarjoaa syvällisen katsauksen kuolemaan uusien näkökulmien kautta. Ylirönni yhdistää filosofiaa ja biologiaa etsiessään vastauksia kysymyksiin kuolemasta, elämästä ja tietoisuudesta. Teos tarkastelee kuolemaa osana luonnon kiertokulkua ja ihmisten ohella myös muiden lajien näkökulmasta.

Äänesi, ikuinen viha-rakkaussuhde? Äänikouluttaja Sara Rouvisen uusi teos "Löydä luonnollinen äänesi" rohkaisee vapaaseen ilmaisuun9.4.2024 10:24:35 EEST | Tiedote

Löydä luonnollinen äänesi-teos opastaa lukijan ainutlaatuiselle matkalle äänen maailmaan. Ääni on tärkeä tunneilmaisun ja rentoutumisen väline, ja kirja tarjoaa helpot harjoitukset äänen kehittämiseen ja huoltamiseen. Tekijä Sara Rouvinen on esiintymisen ja äänenkäytön kouluttaja, puheviestinnän FM, laulaja ja esiintyvä artisti. Kirja avaa äänen eri piirteitä ja rohkaisee lauluun, puhumiseen ja vapaaseen ilmaisuun, olitpa sitten esiintyjä, puhetyöntekijä tai muuten vain kiinnostunut äänestäsi. Kirja pitää sisällään myös inspiroivia haastatteluja ihmisten suhteesta omaan ääneen. Kirjassa on haastateltu mm. näyttelijä Sari Havasta, sokeaa laulunopettajaa Riikka Hännistä ja lukuisia muita äänenkäyttäjiä.

"Fasismista ja demokratiasta: George Orwellin upea klassikko herää uudelleen henkiin"5.4.2024 11:22:44 EEST | Tiedote

George Orwellin intohimoinen älykkyys ja vastustus totalitarismia kohtaan heijastuvat uudessa kirjajulkaisussa "Fasismista ja demokratiasta". Kokoelma koostuu 1940-luvun esseistä, joissa Orwell käsittelee sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja puolustaa demokratiaa. Näiden uudelleen julkaistujen klassikoiden avulla lukijat voivat löytää ajankohtaisia näkökulmia politiikkaan ja yhteiskuntaan.

Yhdessä menestykseen: Matti Nokelan uusi kirja tarjoaa selkeät ohjeet tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen19.3.2024 09:20:00 EET | Tiedote

Uusi kirja pureutuu työhyvinvoinnin ytimeen - kuinka organisaatio voi rakentaa tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön? Selkeät ohjeet vastuunottoon omasta hyvinvoinnista ja johtajuudesta, sekä vuorovaikutuksen merkityksestä. Kirjassa esitellään käytännöllinen ryhmädynamiikkamalli kehittämään yksilöiden ja yhteisön menestystä. Matti Nokela - kouluttaja ja työnohjaaja - tuo yli 30 vuoden kokemuksensa kirjaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye