Radioaktiivista kuhinaa kropassa

Ihmisessä on aina radioaktiivisia aineita.  ja ylivoimaisesti suurin osa niistä on peräisin maaperässä, vedessä ja ilmassa luontaisesti esiintyvistä aineista. Esimerkiksi kalium on ihmisen aineenvaihdunnalle tärkeä alkuaine ja sitä saamme normaalista ravinnosta. Noin 0,01 prosenttia kaliumista on sen radioaktiivista isotooppia kalium-40. Aikuisessa kalium-40:n aktiivisuus on 2500–6000 becquerelia.

Ihmisissä on myös keinotekoisia, ihmisen toiminnasta peräisin olevia radioaktiivisia aineita. Sisäisen säteilyaltistuksen kannalta merkittävimpiä keinotekoisia radioaktiivisia aineita ovat pitkäikäiset isotoopit cesium-137 ja strontium-90. Näitä on päätynyt Suomen luontoon etenkin 1940–1960-luvuilla ilmakehässä tehtyjen ydinasekokeiden laskeumana ja vuonna 1986 nykyisen Ukrainan alueella tapahtuneen Tšernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden seurauksena. Ihmiset saavat näitä radionuklideja kehoonsa ennen kaikkea luonnosta saatavien elintarvikkeiden, kuten sienien, järvikalan, riistan ja marjojen mukana. Aineenvaihdunta myös poistaa radioaktiivisia aineita kehosta samalla tavalla kuin muitakin aineita.

Ihmisen aiheuttama ympäristön radioaktiivisuus on luonnon omaa vähäisempi

”Laskeumasta peräisin olevista nuklideista ei tarvitse erityisesti kantaa huolta, koska niiden määrä luonnossa on pieni verrattuna esimerkiksi luonnon omiin radioaktiivisiin aineisiin”, toteaa tarkastaja Tiina Torvela Säteilyturvakeskuksesta. Suomessa on kuitenkin väestöryhmiä, joiden annoskertymä on ollut muita suurempi lähinnä ruokavaliosta johtuvista syistä.

”Pohjois-Lapin poronhoitajista mitatut cesium-määrät olivat suurimmillaan 60-luvulla, mutta pienenivät nopeasti, kun ydinasekokeet ilmakehässä lopetettiin”, Tiina Torvela jatkaa. ”Nykyään heistä mitatut aktiivisuusmäärät ovat jotakuinkin samansuuruisia kuin muidenkin suomalaisten.”

Ihmisen toiminnasta peräisin olevat radioaktiiviset aineet aiheuttavat erittäin harvoin suuremman sisäisen säteilyannoksen kuin luonnosta peräisin olevat radioaktiiviset aineet. Mikäli näin olisi, Tiina Torvelan mukaan kyseessä olisi aina tapaturma tai onnettomuus. Teollisuudessa, tutkimuksessa ja terveydenhuollossa käsitellään radioaktiivisia aineita, ja vahingon sattuessa aineita voi joutua elimistöön hengityksen mukana tai esimerkiksi haavoista tai muuten ihon läpi. Tällaiset onnettomuudet ovat Suomessa erittäin harvinaisia, eikä täällä ole koskaan sattunut onnettomuutta, joka olisi johtanut säteilysairauteen.

Ajantasainen tieto suomalaisten radioaktiivisuudesta

 Suomessa on seurattu 1960-luvulta lähtien väestön sisäistä säteilyaltistusta. Koko väestön altistuksen lisäksi STUK mittaa ja arvioi erikseen paljon poronlihaa ravinnokseen käyttäviä sekä heitä, jotka asuvat eniten Tšernobylin laskeumaa saaneella alueella ja syövät paikallisia luonnontuotteita. Suomessa onkin hyvä tieto esimerkiksi siitä, miten ihmisten radioaktiivisuus on vähentynyt ydinasekokeiden loppumisen ja Tšernobylin onnettomuuden jälkeen.

STUK seuraa myös esimerkiksi ydinvoimalaitoksissa ja terveydenhuollossa säteilytyötä tekevien vuosittaista säteilyaltistusta.

Radonista kannattaa kantaa huolta

Suomalaiset saavat paljon suuremman säteilyannoksen kotien ja työpaikkojen huoneilman radioaktiivisesta radonista kuin ravinnosta. Ravinnon mukana tulevasta radioaktiivisuudesta ei tarvitse olla huolissaan, mutta noin 300 suomalaista sairastuu joka vuosi radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään. Siitäkin huolimatta, että mittaamalla radonpitoisuuden ja tarvittaessa radonkorjauksen tekemällä ongelma poistuisi.