Finanssiala ry

Rahamuuleille suitset – pankkien avustuksella pidätettiin yli 200 muulien värvääjää

5.12.2019 14:07:00 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa
Eurooppalaiset pankit ja rahoituslaitokset ovat auttaneet selvittämään yli 7 500 niin sanottujen muulien tilisiirtoa, kertoo poliisin yhteistyöjärjestö Europol. Selvittämisen ansiosta vältettiin 12,9 miljoonan euron tappiot ja yli 200 muulien värvääjää pidätettiin.

Muulitilejä käytetään rahanpesuun eli rikoksilla saatujen varojen vastaanottamiseen ja edelleen lähettämiseen. Muulitilien käyttö auttaa rahan kätkemisessä ja sen alkuperän häivyttämisessä. Termi on lähtöisin huumekaupasta, jossa huumeita useimmiten elimistössään kuljettavia kuriireja kutsutaan muuleiksi. 

”Muuleja saataisiin suitsittua entisestään, jos pankeille annettaisiin oikeus vaihtaa tietoja muulitileistä. Kun pankki havaitsee epäilyttävää rahaliikennettä, se voisi varoittaa nopeasti muitakin pankkeja”, ehdottaa Finanssiala ry:n (FA) rikos- ja petostorjunnasta vastaava johtaja Risto Karhunen. 

Värvääjät saattavat lähestyä kohdettaan vaikkapa sähköpostilla, pikaviesteillä tai somessa. Usein värvääjät tarjoavat esimerkiksi työpaikkaa, jossa voi pienellä vaivalla tienata rahaa. Kohteina ovat yleensä nuoret, maahan hiljattain muuttaneet sekä taloudellisessa ahdingossa olevat. 

Ketäpä ei houkuttelisi työ, jossa ainoa tehtävä on istua kotona ja antaa rahojen siirtyä tililtä toiselle. Rahavirta rullaa, ja muuli saa välistä oman osuutensa. 

”Antamalla pankkitilinsä rikollisten hyödyksi tilinomistaja syyllistyy rahanpesuun. Suhteellisen pienistäkin summista mennään törkeän rahanpesun puolelle”, Karhunen muistuttaa. 

Muulien työnantajat ovat yleensä järjestäytyneitä rikollisia. Yhteistyön jatkamisesta kieltäytyminen voi johtaa uhkailuun tai väkivaltaan. Rikosseuraamusten lisäksi pankkitili saatetaan sulkea ja luottotiedot voivat olla mennyttä. 

Aina muulitilin omistaja ei edes tiedä olevansa muuli. Rikolliset ovat saattaneet saada pankkitiedot esimerkiksi tietojenkalasteluviestin avulla. Jos epäilee pankkitilinsä joutuneen vääriin käsiin, tulee asiasta ilmoittaa välittömästi pankkiin ja poliisille. 

Finanssiala ry on mukana Europolin kampanjassa, jossa kerrotaan muulitoiminnan vaaroista. Pankkiturvallisuus-sivuillamme <LINKKI> on lisätietoa ja kampanjaan liittyvää materiaalia.

Tutustu FA:n rahamuulisivuun.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Nousevat korot ja epävarmuus saivat sijoittajat myymään pitkän koron rahastoja – raha virtasi lyhyen koron rahastoihin ja osakerahastoihin9.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Liikkeet korkomarkkinoilla näkyivät myös sijoitusrahastoissa. Pitkän koron rahastojen nettomerkinnät olivat syyskuussa tappiolla heijastellen korkojen nousua. Osakerahastoissa kehittyvät markkinat kasvattivat suosiotaan. Lunastukset Suomi-rahastoista kiihtyivät, kun sijoittajat kotiuttivat voittoja. Rahastopääomat laskivat hieman elokuun ennätystasolta huolimatta siitä, että rahastoihin sijoitettiin enemmän kuin niistä tehtiin lunastuksia. Lasku johtui syyskuun markkinakehityksestä.

YEL-esitys parantunut: Ajantasaisemmat tulotiedot käyttöön – rahastoinnin valmistelu aloitettava tällä hallituskaudella8.10.2026 15:33:29 EEST | Tiedote

Finanssiala pitää hyvänä uudistusta, jossa yrittäjän ansiotulojen määrittämiseen käytetään ajantasaisempia tietoja. Vahvistetun verotuksen tiedot perustuvat pahimmillaan yli vuoden ikäisiin tietoihin. Hallituksen esityksessä lain voimaantulosäännöksiä on muutettu parempaan suuntaan. YELin rahastoinnin aloittamista on syytä selvittää. Rahastointi tasapainottaisi pitkällä aikavälillä järjestelmän rahoitusta ja vähentäisi valtion roolia.

Etla laski: Valtio ei juuri menetä verotuloja, jos osakesäästötili laajennetaan rahastoihin1.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote

Jos kuluttaja voisi siirtää rahastosäästöjään rahastosta toiseen ilman verojen välitöntä realisoitumista, rahastojen kilpailu kiristyisi ja korkoa korolle -vaikutus vahvistuisi. Pienemmät kulut ja mahdollisuus muokata sijoituksia kasvattaisivat sijoittajan tuottoa, ja varoja lunastettaessa myös verottaja saisi suuremmat verotulot korkoineen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on laskenut, millaisia verotuottovaikutuksia aiheutuisi, mikäli osakesäästötilin kautta voisi sijoittaa myös rahastoihin. Vaikutukset arvioitiin laskennassa vähäisiksi. Hintalapun laskenta on vaikeaa. Etla on keskittynyt selvityksessään tuotto-osuusrahastoihin, joissa verotuottovaikutuksia voidaan arvioida tiettyjen oletusten avulla. Valtaosa yksityishenkilöiden suosimista rahastoista on kuitenkin niin sanottuja kasvuosuusrahastoja, jotka eivät maksa sijoittajalle tuottoa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan selvityksen tilasi Finanssiala ry.

Suomalaisilta yritettiin alkuvuonna huijata 60 miljoonaa euroa – huijausyritysten lukumäärät hurjassa kasvussa17.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisilta yritettiin huijata 60 miljoonan edestä rahaa vuoden 2026 ensimmäisellä puolikkaalla. Pankit onnistuivat estämään tai palauttamaan 31,7 miljoonaa euroa huijattuja maksuja. Rikollisille päätyi siten 28,3 miljoonaa euroa huijattuja varoja. Koko vuonna 2025 suomalaisilta yritettiin huijata rahaa 148 miljoonan euron edestä. Huijausyritysten lukumäärät kasvoivat alkuvuonna lähes kolmanneksella verrattuna vuoden 2025 vastaavan aikaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye