Raide-Jokerin rakentaminen vaikuttaa pääkaupunkiseudun liikenteeseen – tilapäiset liikennejärjestelyt elo–syyskuussa
31.7.2019 11:03:50 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Tilapäiset liikennejärjestelyt toteutetaan vaiheittain, ja järjestelyt vaihtuvat työvaiheiden mukaan. Tilapäisistä liikennejärjestelyistä ja vaihtoehtoisista reiteistä tiedotetaan kattavasti muun muassa työmaiden läheisyydessä opastein sekä Raide-Jokerin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. HSL kertoo joukkoliikenteen poikkeusreiteistä tarkemmin omissa viestintäkanavissaan.
Elo- ja syyskuussa voimassa olevat liikennejärjestelyt
- Maarintien jalankulun ja pyöräilyn reitti on siirtynyt tien pohjoispuolelle. Maarintie suljetaan ajoneuvoliikenteeltä noin 250 metrin matkalta Tietotiestä länteen syyskuun alussa. Tietotiellä on paikoitellen vuorottelevaa liikennettä.
- Maarinrannantiellä kadun eteläpuolen jalankulun ja pyöräilyn reitti suljetaan elokuun puolivälissä ja kaupunkipyöräasemaa siirretään hieman elokuun alussa.
- Kurkijoenpuiston läpi etelä-pohjoissuunnassa kulkeva jalankulun ja pyöräilyn reitti suljetaan syyskuussa.
- Turunväylän ylittävän uuden Impilahdensillan rakentaminen alkaa tämänhetkisen aikataulun mukaan syyskuussa. Liikenne Turunväylällä voidaan hetkellisesti pysäyttää rakennustöiden vuoksi. Turunväylälle johtavilta rampeilta poistetaan väliaikaisesti kaistoja ja väylällä olevia kaistoja kavennetaan paikallisesti. Lisäksi työmaan kohdalla nopeusrajoitukset alenevat.
- Linnoitustien länsipuolelta on poistettu kadunvarsipysäköinti ja ajorataa siirretään toimistorakennusten suuntaan. Liikenne on paikoitellen vuorottelevaa ja sitä pysäytetään louhintojen räjäytysten ajaksi. Etuvartion bussipysäkki poistuu tilapäisesti käytöstä 5. elokuuta alkaen.
- Alberganesplanadilta poistuu 60 asukaspysäköintipaikkaa syyskuun alussa. Korvaavat pysäköintipaikat rakennetaan kesän aikana läheisille kaduille.
- Ravitie pysyy suljettuna moottoriajoneuvoliikenteeltä arviolta elokuun 2020 loppuun asti. Korvaava reitti on Turuntien ja Pitäjänmäen kautta. Ravitien länsipää (Perkkaantie–Vermonrinteenkuja) on suljettu toistaiseksi myös jalankululta ja pyöräilyltä.
- Pitäjänmäentiellä sekä Pajamäentien että Puro- ja Takomotien risteyksissä olevat kaistajärjestelyt ja jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt säilyvät ennallaan. Tällä hetkellä Pitäjänmäentien risteyksen kohdalta suljettuna oleva Purotie avataan takaisin liikenteelle elokuun alun aikana.
- Heinä–elokuussa Eliel Saarisen tien ja Isonnevankujan risteyksessä pyöräily ja jalankulku ohjataan Isonnevankujan pohjoisreunaan.
- Huopalahden tunneli suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä 12. elokuuta alkaen arviolta loppuvuoteen 2021 asti. Jalankulun ja pyöräilyn työnaikaisia järjestelyjä tehdään jo 5. elokuuta alkaen. Jalankulku ja vaihdot junalaitureiden välillä onnistuvat koko rakentamisen ajan tunnelin kautta. Pyöräily ohjataan kiertoreitille tunnelin länsipuolelle. Tunnelin läpi kulkevat runkolinja 550 sekä linjat 41 ja 552 siirtyvät poikkeusreiteille.
- Pirkkolantiellä Hämeenlinnanväylän sillan alla on hetkellisiä liikennekatkoja elokuun alkupuolella sekä pieniä muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reiteissä. Myös Hämeenlinnanväylän liikenne saatetaan joutua pysäyttämään räjäytysten ajaksi elokuun alussa.
- Pirkkolantien itäpää (Metsäpurontie–Maunulantie) pysyy suljettuna moottoriajoneuvoliikenteeltä arviolta loppusyksyyn 2020 asti. Jalankulku ja pyöräily palautuvat Pirkkolantielle syyskuun 2019 aikana. Pirjontiellä tilapäiset liikennejärjestelyt etenevät kohti itää.
- Pirjontien ja Pakilantien kiertoliittymässä otetaan elokuun loppupuolella käyttöön liittymän länsipuolelle rakennettava kiertotie.
- Norrtäljentie pysyy suljettuna moottoriajoneuvoliikenteeltä arviolta vuoden 2020 loppuun asti. Korvaava reitti on Mestarintien, Mäkitorpantien ja Siltavoudintien kautta.
- Veräjä pysyy suljettuna kaikelta liikenteeltä vuoden loppuun asti. Korvaava reitti on Oulunkyläntie–Kirkkoherrantie–Jokiniementie–Otto Brandtin tie.
- Maaherrantiellä jalankulun ja pyöräilyn reitti siirtyy kadun pohjoispuolelle Tulvaniitynpolun ja Vantaanjoen välillä.
- Maaherrantiellä Lahdenväylän kohdalla uuden raitiotiesillan rakentaminen aiheuttaa muutoksia runkolinjan 550 reitteihin. Liikenne Lahdenväylällä voidaan hetkellisesti pysäyttää rakennustöiden vuoksi. Lahdenväylällä työmaan kohdalla poistetaan sekä kavennetaan kaistoja väliaikaisesti, ja lisäksi nopeusrajoitukset alenevat työmaan kohdalla.
- Viikinportinkatu suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä 1. elokuuta alkaen arviolta lokakuun 2019 loppuun asti.
- Viikintiellä niin sanotulla Viikinsuoran osuudella on käytössä tilapäinen jalankulun ja pyöräilyn väylä kadun eteläpuolella.
- Varikkotie pysyy suljettuna moottoriajoneuvoliikenteeltä arviolta vuoden 2022 loppuun asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas-Petteri Kallonen, liikennejärjestelyvastaava, p. 050 560 0694, joonas-petteri.kallonen@yit.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri korvaa runkobussilinja 550:n. Linjan siirtäminen raiteille mahdollistaa kasvavien matkustajamäärien palvelemisen tulevaisuudessa. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja palvelutasoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Itäkeskuksen metroasemalla vaihdetaan ikkunalaseja3.3.2026 10:18:03 EET | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostushankkeessa uusitaan tällä hetkellä aseman länsipäädyn ikkunalaseja. Lasien vaihto vaikuttaa jonkin verran matkustajiin. Itäisessä päädyssä kunnostetaan liukuportaita.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee päätöksentekoon27.2.2026 12:05:38 EET | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen toimeksiannosta Junatien metrosillan Kalasataman ja Sörnäisten välillä vuosina 2026–2028. Rakentamisen aikaisten haittojen vähentäminen ohjaa siltahankkeen suunnittelua ja toteutusta. Valmistelevat työt alkavat huhti-toukokuussa 2026.
Roihupellon raitiovaunuvarikkoa laajennetaan20.2.2026 14:28:35 EET | Tiedote
Roihupellon raitiovaunuvarikkoa laajennetaan itäsuuntaan raitiovaunuvarikon ja metrovarikon väliselle alueelle. Laajennusosa valmistuu näillä näkymin keväällä 2027.
Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy maaliskuussa19.2.2026 09:41:46 EET | Tiedote
Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy 13. maaliskuuta 2025. Lehtijakelun päättämisellä Kaupunkiliikenne Oy pyrkii parantamaan metroasemien ja -junien siisteyttä ja turvallisuutta.
Kansainvälinen sitoumus on lähtölaukaus Kaupunkiliikenteen kokonaisvaltaiseen vastuullisuuteen12.2.2026 08:26:51 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy liittyi viime vuonna YK:n alaiseen Global Compact -yritysvastuusitoumukseen. Sen mukaisesti olemme sitoutuneet toteuttamaan kansainvälisiä ihmisoikeuksia, työelämää, ympäristöä ja korruption torjuntaa koskevia periaatteita sekä edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme