Rajat syytä pitää suljettuna toistaiseksi
22.4.2021 12:20:13 EEST | Rakennusliitto ry | Tiedote
- Rakennustyömaiden äärimmäisen paha koronatilanne on rajoitusten ansiosta saatu painettua paremmalle tasolle. Työmailla paljastuu kuitenkin säännöllisesti jopa useiden kymmenien tartuntojen ketjuja. Tilanne on siis edelleen vakava eikä missään tapauksessa mahdollista rajojen avaamista työmatkaliikenteelle, sanoo Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen.
Pelkkien terveysturvallisuustoimenpiteiden varaan heittäytyminen olisi toiveajattelua, jolla vaarannettaisiin ihmishenkiä. Muun muassa Viron laivoilta purkautuu Helsingin satamaan yli 2000 matkustajaa kerrallaan. Heidän testaamisensa maahan saapuessa on käytännössä mahdotonta.
Omaehtoinen karanteeni on rakennusalalla osoittautunut olemattomaksi suojatoimeksi, minkä myös viranomaiset ovat myöntäneet. Mediatiedon mukaan negatiivisen koronatestituloksen voi Tallinnassa hankkia pimeiltä markkinoilta ostamalla. Ennen virallisen ja kansainvälisesti auktorisoidun testi- ja rokotustodistusten lanseeraamista, niillä ei ole uskottavuutta.
Työmatkaliikenteen sulku ei ole aiheuttanut työvoimapulaa Suomen rakennustyömailla. Työttömiä kotimaisia rakentajia on edelleen yli 10 000.
Lisätietoa: varapuheenjohtaja Kimmo Palonen, 050 466 4918
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Mäkinen
viestintäpäällikkö
puh. 040 352 1161
janne.makinen@rakennusliitto.fi
Kimmo Palonenvarapuheenjohtaja
Puh:050 466 4918kimmo.palonen@rakennusliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Rakennusliitto rySiltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI
020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi
Rakennusliitto on 70 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Työehdoista ei saa tinkiä suurinvestointien työmailla9.9.2026 14:18:36 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona uutisoitiin, että Google aikoo investoida Suomeen vähintään 13 miljardia euroa seuraavien kahden vuoden aikana. Tällaiset suuret rakennushankkeet ovat tervetulleita rakennusalan vaikeassa työllisyystilanteessa, mutta Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen on huolissaan työehtojen toteutumisesta.
Valtava määrä rakentajia työttömänä – Pirkanmaalla vapautettiin jälleen monta ammattinimikettä saatavuusharkinnasta22.6.2026 14:12:55 EEST | Tiedote
Rakennusalaa vaivaa edelleen suurtyöttömyys, mutta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mielestä alalle tarvitaan työntekijöitä EU:n ulkopuolisista maista.
Työttömyysturvan korjaaminen seuraavan hallituksen uskottavuuden mittari23.5.2026 12:33:48 EEST | Tiedote
Rakennusliiton liittovaltuuston julkilausuma:
Kimmo Palosen puhe vappujuhlassa Tampereella1.5.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen puhui kotikaupunkinsa Tampereen vappujuhlassa.
Hallitus tuhoamassa suomalaisen rakentamisen?20.4.2026 09:32:24 EEST | Tiedote
Asuntorakentamisen ennen näkemätön taantuma ei toistaiseksi ole saanut maan hallitusta liikkeelle. Kun viisi vuotta sitten Suomessa aloitettiin jopa 45 000 asunnon rakentaminen, on jo vuosia oltu alle puolessa siitä. Ennusteen mukaan kuluvana vuonna jäädään 14 000 aloitukseen. Kyseessä on syvempi rakentamisen kriisi kuin 1990-luvun suurlamassa. Riittäväksi tuotantomääräksi mm. VTT arvioi reilusti yli 30 000 asuntoa vuositasolla. Talouskasvu tulee lähivuodet pysymään vaatimattomana, eikä rakentaminen käynnisty itsestään vaan tarvitaan finanssi- ja sääntelypolitiikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme