Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Raju epäsuhta tuottajahintojen ja nousevien kustannusten välillä huolestuttaa viljelijöitä

Jaa
MTK-liittojen puheenjohtajat ympäri Suomen kokoontuivat tänään kesäkokoukseen Etelä-Savoon. Savonlinnassa käydyissä keskusteluissa nousivat esiin erityisesti kuluvan kasvukauden olosuhteet. Myöhäinen märkä kevät kääntyi ennätyksellisen kuivaksi hellejaksoksi. Mikään viljelytoimi ei ole pystynyt pelastamaan kasvustoja isossa kuvassa sellaisiksi, että luvassa olisi edes keskinkertainen sato. Sääolojen vaihtelut ja siihen liittyvät haasteet kuuluvat maanviljelijän arkeen, mutta suurinta huolta herättää tällä hetkellä tapahtuva raju kustannusten nousu.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi 12.7. ruoan hintojen lähteneen laskuun samaan aikaan kun polttoaineet sekä muut maatalouden muuttuvat kustannukset aloittivat kehityksen päinvastaiseen suuntaan. Lannoitteiden hinnannousu oli uutisen mukaan jopa reilu kolmannes verrattuna viime kauden avaushintoihin.

Puheenjohtajat vaativat kiireellisiä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Tilojen kivijalkaa syödään nyt vauhdilla ja nopeat muutokset tilanteen korjaamiseksi ovat välttämättömiä. Kustannuskriisin jakamiseen tarvitaan nyt leveämpiä hartioita.

Puheenjohtajat kannustavat alkutuottajia olemaan yhteydessä omaan kauppakumppaniin, osuuskuntaan tai vastaavaan ja viemään viestiä tilojen talouden nopeasti heikkenevästä tilanteesta. Huono kannattavuus uhkaa nykyisellään jo kotimaisen puhtaan ruoan tuotantoa ja johtaa huoltovarmuuden vaarantumiseen.

Lisätietoja:
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen, 050 525 2727
MTK-Pohjois-Karjalan puheenjohtaja Jouni Mäkisalo, 050 067 2866
MTK:n valtuuskunnan I varapuheenjohtaja Tero Lahti, 040 083 0979

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK: Ilmastopolitiikka ei saa ohittaa arjen asiantuntijoita – viljelijät ja metsänomistajat huomioitava päätöksenteossa5.11.2025 14:11:49 EET | Tiedote

MTK korostaa, että ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos viljelijät ja metsänomistajat ovat aidosti mukana ratkaisuissa. Myös kansainvälisen ilmastopolitiikan on perustuttava arjen todellisuuteen ja käytännön kokemukseen, järjestö katsoo. MTK osallistuu Brasilian Belémissä järjestettävään YK:n COP30-ilmastokokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa. Järjestö tuo kokouksessa esiin maa- ja metsätalouden keskeistä roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.

Luonnonarvokauppa tarjoaa uusia mahdollisuuksia maanomistajille – MTK ja metsänhoitoyhdistykset mukana kehittämässä kasvavaa markkinaa30.10.2025 14:20:46 EET | Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriön tilaama Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvitys luonnonarvokaupan kehittämismahdollisuuksista tuo esiin merkittäviä mahdollisuuksia maanomistajille ja koko maa- ja metsätalouden arvoketjulle. Selvityksen mukaan luonnonarvokauppa voi tulevaisuudessa monipuolistaa tulonlähteitä, vahvistaa elinkeinojen resilienssiä ja edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye