Rakennushankkeissa laaja yhteistyö yhä laadukkaampaa – kaupunki palkitsee jälleen esimerkilliset kohteet Rakentamisen Ruusulla
19.11.2020 16:31:04 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Ehdokkaat ovat tänä vuonna Aalto Töölön peruskorjaus, tilapäinen biennaalipaviljonki Hiidenkirnu, Olympiastadionin peruskorjaus ja laajennus, Supercellin pääkonttori sekä arkkitehti Jari Panzar.
Entiselle kauppakorkeakoululle arvonsa mukainen peruskorjaus
Aalto Töölö (entinen Helsingin kauppakorkeakoulu) on helsinkiläisille tuttu, vuonna 1950 valmistunut rakennus. Nykyään siinä toimii Aalto Executive Education (Aalto EE).
Rakennuksen juhlasali on suojeltu. Myöskään kiinteistön keltatiilistä julkisivua ei peruskorjauksessa muutettu, sen sijaan rakennuksen talotekniikka uudistettiin täysin. Energiatehokkuutta ja esteettömyyttä parannettiin.
Lupavaihe ja rakennusvaihe sujuivat moitteettomasti yhteistyössä lupaviranomaisten, suunnittelijoiden, museoviranomaisen ja rakentajan kesken.
Ehdolla palkinnon saajiksi hankkeessa ovat pääsuunnittelija arkkitehti Sarlotta Narjus ja projektiarkkitehti Erkki Ölander SARC Oy:stä, yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen Museovirastosta ja pääurakoitsija Fira Oy vastaavana työnjohtajanaan Ari-Pekka Lanu.
Innovatiivinen puinen paviljonki
Lyypekinlaiturille Vanhan kauppahallin rannalle on tilapäisellä rakennusluvalla valmistunut puurakenteinen paviljonkirakennus, Hiidenkirnu. Sen tarkoituksena on toimia lähtöporttina Vallisaaressa joka toinen vuosi järjestettävään taidetapahtumaan, Helsinki Biennaaliin.
Hiidenkirnu on innovatiivinen, suomalaisen arkkitehtuurin ja modernin puurakentamisen vakuuttava taidonnäyte. Hallin suunnittelu ja toteutus onnistuivat sujuvassa yhteistyössä rakennusvalvonnan kanssa. Rakennus sopi hyvin ahtaaseen ja vaikeaan rakennuspaikkaan.
Ehdolla palkinnon saajiksi ovat Verstasarkkitehtien Mikko Rossi ja Jussi Palva sekä rakennesuunnittelija Jukka Laakkonen Expeconilta ja toteutuksesta vastannut Timberpointin Marko Suonpää.
Olympiastadion peruskorjattiin räätälöidyllä yhteistyöllä
Olympiastadionin peruskorjaus oli kauttaaltaan poikkeuksellisen vaativa, ja sitä varten kehitettiin ja toteutettiin räätälöity yhteistyömalli.
Olympiastadion on kokonaisuudessaan suojeltu. Lukuisten asiantuntijoiden yhteistyö oli keskustelevaa ja ratkaisuhakuista koko nelivuotisen työmaan ajan. Museoviraston läsnäolo oli tiivistä, ja rakennusvalvonta oli välittömästi käytettävissä aina ennakkoneuvotteluista loppukatselmukseen saakka.
Lopputuloksena ikoninen rakennus on saanut arvoisensa käsittelyn.
Ehdolla palkinnon saajiksi ovat arkkitehdit Kimmo Lintula Arkkitehtitoimisto K2S Oy:stä ja Kari Raimoranta Arkkitehdit NRT Oy:stä.
Supercellin pääkonttoria rakennettu poikkeuksellisen rakentavassa ilmapiirissä
Supercellin pääkonttori -hankkeessa on ollut poikkeuksellisen avoin tiedon jakamisen ja ratkaisuhenkisyyden ilmapiiri. Hankkeessa on ymmärretty, että rakennusvalvontaviranomainen ei ole vastapuoli vaan lakisääteinen osapuoli.
Toimistorakennuksen rakentaminen puusta ei ole rutiinia eikä vakiintuneita käytäntöjä ole. Hankkeen suunnittelussa ja kosteudenhallintasuunnitelmissa otettiin jo etukäteen huomioon, että hanke toteutetaan ilman sääsuojaa.
Rakennus on kaupunkikuvallisesti laadukas ja eheyttää monin tavoin rikkonaista ympäristöä.
Ehdolla palkinnon saajiksi ovat Supercellin kiinteistö- ja projektipäällikkö Janne Saarinen, pääsuunnittelija Matti Huhtamies Anttinen-Oiva arkkitehdeilta, pääurakoitsija SRV-rakennus Oy ja vastaava työnjohtaja Pekka Ruokonen sekä kosteudenhallintakoordinaattori Asko Jussila HTJ Oy:stä.
Jari Pantzar, arvostava ja paneutuva suunnittelija
Jari Pantzar on rakennusvalvonnan näkökulmasta toiminut esimerkillisellä tavalla rakennussuunnittelijana ja pääsuunnittelijana lukuisissa peruskorjauskohteissa.
Hän suhtautuu arvostavasti myös vähemmän tunnettujen arkirakennusten peruskorjausten suunnitteluun. Hän paneutuu työhön ja tekee erinomaista korjausrakennussuunnittelua rippumatta kohteesta myös silloin, kun taloudelliset resurssit ja tavoitteet kohteessa ovat tavanomaista vähäisemmät.
Yhteistyö hänen kanssaan on ollut erityisen sujuvaa ja mutkatonta.
Kestävää rakentamista
Rakentamisen Ruusu jaetaan rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti edistävälle teolle, joka on edistänyt hyvän elinympäristön luomista ja ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti sekä kulttuurisesti kestävää kehitystä. Keskeistä palkitsemiselle on suunnittelijoiden ja työmaan esimerkillinen toiminta.
Palkintokohde voi olla esimerkiksi kuluneen vuoden aikana valmistunut tai julkistettu uudisrakennus, peruskorjaus, toteutumaton suunnitelma, julkinen ulkotila, yksityiskohta tai yhteisön työpanos.
Vuotuinen tunnustus jaetaan nyt 26. kerran.
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto valitsee ehdokkaista voittajan 3.12.2020. Palkinto jaetaan virtuaalisessa tilaisuudessa 4.12.2020 klo 14.
Aiempia voittajia ovat olleet muun muassa Korkeavuorenkatu 21:n korjaus ja muutostyöt, Amos Rex ja Lasipalatsin korjaus sekä Vihreistä vihrein -kerrostalo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Salla Mustonen
yksikön päällikkö
kaupunkiympäristö / rakennusvalvonta
p.09 310 26445,
salla.t.mustonen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Intressanta byggnader till salu – Helsingfors förbereder försäljningen av fjorton objekt30.10.2026 08:56:44 EET | Pressmeddelande
Bland dessa finns Viking-huset på Skatudden och Högholmens tidigare biljettförsäljningsbyggnad på Blåbärslandet.
Mielenkiintoisia rakennuksia kaupan – Helsinki valmistelee neljäntoista kohteen myyntiä30.10.2026 08:56:44 EET | Tiedote
Näiden joukossa on Katajanokalla sijaitseva Viking-talo ja Korkeasaaren entinen lipunmyyntirakennus Mustikkamaalla.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.10.202629.10.2026 17:41:43 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 29.10.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 12.11.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 27.10.202627.10.2026 17:12:21 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 27.10.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 22.10.202622.10.2026 17:31:07 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 22.10.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 5.11.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme