Rakennusliitto: Karanteenia ei saa romuttaa
7.5.2020 13:15:13 EEST | Rakennusliitto ry | Tiedote
Suomessa työskentelevistä rakennusalan komennusmiehistä valtaosa asuu yhteismajoituksessa. Samassa huoneessa asuu yleensä useita henkilöitä. Räikeimmissä tapauksissa kerrostalokaksioon on asutettu jopa kymmenen työntekijää. ”Karanteeninomainen olosuhde” tarkoittaa käytännössä mahdollisen sairauden leviämistä kaikkiin asujiin ja viruksen leviämistä tehokkaasti myös työpaikalle. Usein kaikki samassa asunnossa asuvat myös työskentelevät samalla työmaalla.
Pääkaupunkiseudulla on todettu viruskeskittymiä rakennusmiesten yhteismajoituksiin liittyen.
Rakennusliitto ry:n näkemyksen mukaan karanteenimääräyksen toteuttaminen niin, että sillä turvataan rakentajien terveys ja turvallisuus, ei heikennä työvoiman saatavuutta toimialalla. Rakennusalalla on tällä hetkellä vähintään 15 000 työtöntä Suomeen veronsa maksavaa ammattilaista.
Rakennusliitto ry vaatii rakennusalan työntekijöiden suojelemista koronavirukselta. Maahan saapuvien siirtotyöntekijät on määrättävä aitoon karanteenin siten, että mahdollisen viruksen leviäminen ehkäistään. Työssä käyminen karanteenin aikana on kiellettävä. Lähetettyjen työntekijöiden asumisolosuhteita on valvottava tehostetusti.
Rakennusliitto ry 7.5.2020
Lisätietoja:
puheenjohtaja Matti Harjuniemi, 050 1586.
Yhteyshenkilöt
Janne Mäkinen
viestintäpäällikkö
puh. 040 352 1161
janne.makinen@rakennusliitto.fi
Matti Harjuniemipuheenjohtaja
Puh:050 1586matti.harjuniemi@rakennusliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Rakennusliitto rySiltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI
020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi
Rakennusliitto on 73 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä25.9.2026 14:48:00 EEST | Tiedote
Kotkan akkumateriaalitehtaan työmaalla työskentelevän kiinalaisen työvoiman työehdoista on valmistunut hankkeen osaomistajan, valtionyhtiö Finnish Mineral Groupin tilaama selvitys. Rakennusliitto arvostaa FMG:n ryhdikästä arviota omasta roolistaan tilanteessa. Selvitystyö on tehty ripeästi ja riittävillä resursseilla ja sen löydökset ovat vahvoja.
Työehdoista ei saa tinkiä suurinvestointien työmailla9.9.2026 14:18:36 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona uutisoitiin, että Google aikoo investoida Suomeen vähintään 13 miljardia euroa seuraavien kahden vuoden aikana. Tällaiset suuret rakennushankkeet ovat tervetulleita rakennusalan vaikeassa työllisyystilanteessa, mutta Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen on huolissaan työehtojen toteutumisesta.
Valtava määrä rakentajia työttömänä – Pirkanmaalla vapautettiin jälleen monta ammattinimikettä saatavuusharkinnasta22.6.2026 14:12:55 EEST | Tiedote
Rakennusalaa vaivaa edelleen suurtyöttömyys, mutta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mielestä alalle tarvitaan työntekijöitä EU:n ulkopuolisista maista.
Työttömyysturvan korjaaminen seuraavan hallituksen uskottavuuden mittari23.5.2026 12:33:48 EEST | Tiedote
Rakennusliiton liittovaltuuston julkilausuma:
Kimmo Palosen puhe vappujuhlassa Tampereella1.5.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen puhui kotikaupunkinsa Tampereen vappujuhlassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme