Rakennusliitto ry

Rakennusliitto kimmastui Hämeenlinnan junavuorojen lopettamisesta

Jaa
Rakennusliitto pitää vastuuttomana VR:n päätöstä, jonka mukaan useat kaukojunat eivät enää pysähdy Hämeenlinnassa. -Päätös on monella tavalla kohtuuton, vaarallinen ja tuhoisa. Jos päätös jää voimaan, on vakavasti harkittava raideliikenteen avaamista nopeasti kilpailulle sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi. .

VR:n johtoryhmä päätti viime keväänä, että 29 kaukojunaa ajaa Hämeenlinnan ohitse pysähtymättä.

-VR:n johdon päätös merkitsee sitä, että Hämeenlinnan seutu tipahtaa myönteisestä raideliikenteen varaan rakentuvasta työssäkäynnistä pois. Se voi merkitä sitä, että asuminen siellä vaikeutuu, rakentaminen vähenee, asuntojen hinnat tipahtavat ja seutukunta näivettyy. Samalla paine pääkaupunkiseudun asuntoihin kasvaa entisestään.

-Tämä kaikki vain kolmen minuutin tähden. Sen verran kestää junan pysähtyminen Hämeenlinnassa.

Harjuniemen mukaan VR pakottaa nyt sadat ja jopa tuhannet Tampereella tai Helsingissä työssä käyvät hämeenlinnalaiset suhaamaan autolla ja kuormittamaan näin lisää ympäristöä.

Harjuniemi ihmettelee, miten yhden yhtiön johtoryhmällä voi olla valta ohjata näin ratkaisevasti koko Etelä-Suomen alueellista kehitystä.

-Tuhannet perheet ovat rakentaneet elämänsä sen varaan, että Hämeenlinnasta käsin voi käydä työssä rautateitse työssä esimerkiksi Helsingissä tai Tampereella. Nyt VR:n johtoryhmä päättää yhtäkkiä toisin aivan heppoisin perustein ja ylimielisesti.

Harjuniemen mukaan koko seutukunnan ahdinko on sen verran suuri, että se saa harkitsemaan VR:n tilalle muita ratkaisuja. -Jos tämänkaltaisen asukkaista piittaamaton vallankäyttö jatkuu, kannattaa harkita raideliikenteen kilpailun avaamista nopeasti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki Korhonen
Tiedotuspäällikkö
tel. 040 7667172
heikki.korhonen@rakennusliitto.fi

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye