Rakennusopin professori Markku Karjalainen: Vähähiilisen puurakentamisen edistäminen hallitusohjelmaan – Puurakentamista Ukrainan jälleenrakentamiseen ja rakennusvientiin

Metsäbiotalouden tiedepaneelin jäsenenä toimivan Karjalaisen mukaan puutuoteteollisuuden ja valtiovallan tulee nostaa valmiuksiaan Baltian maiden tavoin puurakentamisen tuotteiden ja järjestelmien vientiin Ukrainan jälleenrakentamisen tarpeisiin.
Puun käyttö rakentamisessa kasvattaa metsänjalostuksen arvoa
Karjalainen muistuttaa, että Keski-Euroopassa suositaan vähähiilistä puurakentamista kaavoituksessa. – Rakennusliikkeet saavat porkkanana lisää rakennusoikeutta, kun rakentaa puusta. Meillä ei vähähiilisen ja ympäristöystävällisen rakentamisen edistämisen keinoja ole riittävästi osattu tai haluttu käyttää.
–Myös Suomen metsäkeskustelu hämmentää päättäjiä ja rakennusalan toimijoita, kun metsistä ja puun käytöstä on tehty ongelma eikä ymmärretä, että se on yksi ratkaisu ilmastomuutoksen torjuntaan. Myös metsien kannalta on perusteltua lisätä puun käyttöä rakentamisessa, kun sillä voidaan kasvattaa metsänjalostuksen arvoa hakkuita lisäämättä, sanoo Karjalainen.
Jos kaikki maamme 35 tuhatta uutta asuntoa vuodessa rakennettaisiin puusta, siihen tarvittaisiin puuta noin miljoona kuutiometriä. – Tämä vastaa yhden päivän kasvua Suomen metsissä. Kun metsät kasvaa noin 103 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja kasvupäiviä on sata, niin puu ei Suomessa lopu rakentamisella.
–Kun nyt puun käytön osuus asuinkerrostaloissa on kuusi prosenttia, tulevaisuudessa puukerrostalorakentamisen osuuden realistinen tavoite on 20 prosenttia.
Puutuoteteollisuuden kehitettävä edelleen järjestelmiä ja osaamista
Karjalaisen mukaan myös puutuoteteollisuuden tulee katsoa peiliin. – Puuala on hukannut mahdollisuuden puurakentamisen läpimurtoon. Betonirakentamisessa on 65 vuoden etumatka ja rakentajat osaavat sen prosessin unissaan. Puurakentamisen järjestelmän standardisoinnissa pyrittiin samaan, mutta sen kehitystyö jäi puolitiehen. Sen jatkaminen ei ole myöhäistä, mutta se tulee tehdä.
–Myös osaajapula vaivaa koko puurakentamisen arvoketjua alkaen suunnittelusta ja kilpailutuksesta kustannusosaamiseen ja puurakentamisen järjestelmän sujuvaan prosessiin. Osaaminen on teollisen laajamittaisen puurakentamisen kannalta vielä kauttaaltaan liian ohutta.
Betonielementtirakentaminen on viilattu äärimmäisen kustannustehokkaaksi, mihin puu ei Karjalaisen mukaan tällä hetkellä pysty vastaamaan. –Lisäksi teräsbetonivaltainen rakennusteollisuus käyttää vääristynyttä metsäkeskustelua hyväkseen kritisoidessaan puurakentamisen kasvun tavoitteita ja toimenpiteitä.
-Kun Suomessa puurakentamista arvostellaan kalliiksi, Keski-Euroopassa kysytään aiheellisesti, eikö puurakennuksen tulekin olla arvokkaampana kuin perinteinen teräsbetoniin perustuva bulkkirakentaminen. Puurakentamisen ympäristöarvot ovat niin suuret, että sillekin tulee laskea arvo, huomauttaa Karjalainen.
Puurakentamisen kilpailukyky edellyttää Karjalaisen mukaan myös rakentamisen säädösten perkaamista ja harmonisointia puurakentamisen kannalta keskeisten maiden kuten erityisesti Baltian maiden sekä Sveitsin ja Itävallan kanssa.
–Esimerkiksi palomääräyksiä tulisi vielä tarkistaa lämmöneristemateriaalien osalta ja sallia sprinklatuissa taloissa ekologiset ja puupohjaiset lämmöneristeet. Puurakentamiselta edellytetään edelleen tuplavarmistuksia verrattuna betonirakentamiseen, vaikka sprinklauspakko tulisi ulottaa kaikkeen rakentamiseen. Palo- ja äänieristyksessä käytetyt muut materiaalit heikentävät eniten puurunkoisten rakennusten hiilijalanjälkeä.
Hiilijalanjäljen laskenta pakolliseksi rakennuslupiin
Vuoden 2025 alusta voimaan tuleva Rakennuslain muutos tekee rakennusten hiilijalanjäljenlaskennan pakolliseksi rakennuslupavaiheessa. - Lakimuutos tulee vääjäämättä vaikuttamaan puun käyttöön rakentamisessa, rakennus- ja puutuotealan yritysten toimintaan sekä rakentamisen markkinaan.
– Sen seurauksena kotimaisen, uusiutuvan ja ympäristöystävällisen rakennusmateriaalin eli puun käyttö tulee kasvamaan. Puutuoteteollisuuden tulee valmistautua tähän, vahvistaa osaamista ja tuoda markkinoille kilpailukykyisiä tuotteita ja järjestelmiä.
Karjalaisen mukaan 65 prosenttia Suomen kunnista on kirjannut puurakentamisen lisäämisen tavoitteekseen ja ilmastopolitiikan työkaluksi. – Tämä antaa hienon mahdollisuuden puurakentamisen merkittävään kasvuun, mutta se voi myös kariutua osaajapulaan. Meillä on jo nyt useita kuntia, joissa puun käyttö tulee aina selvittää yhtenä julkisen rakentamisen vaihtoehtona.
–Julkisessa rakentamisessa on toteutettu arkkitehtonisesti hienoja puurakenteisia kouluja ja päiväkoteja, mutta läpimurto tapahtuu teollisessa kerrostalorakentamisessa. Kuntien vuokrataloyhtiöillä voisi olla tässä iso rooli, jos ne alkaisivat tuottaa tiiviiseen aluerakentamiseen matalia 2-3 kerroksia townhouse-konseptin mukaisia kustannustehokkaita puukerrostaloja.
Puuarkkitehtuuri uudistaa rakentamista
2010-luvulla on Suomeen rakennettu 500 puurakenteista päiväkotia ja yli 200 puukoulua, mikä on Karjalaisen mukaan julkisessa rakentamisessa edelleen korjausrakentamisen ohella kasvava markkina. – Vaikka maailmalla on rakennettu korkeitakin puukerrostaloja, niiden merkitys on enemmänkin siinä, että ne vievät rakentamisen teknologiaa eteenpäin. Puun kilpailukyky on parhaimmillaan 2-6-kerrosta korkeiden asuinkerrostalojen rakentamisessa.
–Kun meillä on kahdessa vuosikymmenessä kerrostaloasuntojen keskikoko pienentynyt lähes kolmanneksen, niin tähän tarvitaan uudenlaista tarjontaa. Arkkitehtuurin kannalta puu on monipuolinen ja rikas materiaali, mikä mahdollistaa asukkaiden kannalta esteettisesti kauniita ja toimivia asuinalueita, sanoo Karjalainen.
Arkkitehtuurin opettajana Karjalainen on havainnut, että nuoret suhtautuvat puurakentamiseen aivan eri tavoin kuin perinteisen rakentamisen parissa työskentelevät insinöörit. – He näkevät puurakentamisen ekologisen arvon ja monipuolisen arkkitehtuurin mahdollisuuden puun käytössä rakentamisessa. Puuarkkitehtuuri, puurakentamisen konseptointi ja osaaminen voisivat olla myös vientituotteita tulevaisuudessa.
–Jos ajatellaan vaikka keskustakirjasto Oodia, se on teräsbetonirunkoinen rakennus, mutta julkisivussa ja sisustuksessa edustaa valtavan hienoa puun käyttöä. Monia rakennusalan palkintoja saanut Olympiastadionin saneeraus ja Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi terminaali ovat myös hienoja maamerkkejä puun käytöstä rakentamisessa.
Karjalaisen mukaan Ukrainan tulevien vuosien jälleenrakentaminen tarjoaisi suuria mahdollisuuksia puurakentamisen viennille. – Puutuoteteollisuuden tulee kehittää vientiin soveltuvia puurakentamisen järjestelmiä ja ratkaisuja, joille tulee olemaan sodan jälkeen valtaisa tarve. Ukrainan etäisyyskään ei ole materiaalikuljetuksiin ongelma.
–Baltian maiden puutuotealan yritykset kehittävät parhaillaan valmiuksiaan Ukrainan jälleenrakentamiseen ja rakennusvientiin. Myös Suomen teollisuuden kuin valtiovallan tulee olla tässä ajoissa liikkeellä, muistuttaa Karjalainen.
Lisätietoja: Markku Karjalainen, markku.karjalainen@tuni.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Laukkanenjournalist, MSSc
Puh:+358 502589markku.laukkanen@audiomedia.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tämä journalistisin perustein laadittu artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ”Metsä vastaa” –artikkelisarjaa. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista metsätaloutta käsittelevistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös Säätiön www.mmsaatio.fi –sivuilla sekä www.puussaontulevaisuus.fi –sivustolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy
Taloustieteilijä Pasi Holm: Ilmastotavoitteiden talous- ja työllisyysvaikutuksista metsäsektorille vaietaan7.5.2025 10:54:39 EEST | Artikkeli
Ilmastopaneelin vaatimat hakkuiden vähentämistoimet toisivat miljardimenetykset vienti- ja verotuloihin. –Suomen talouden kasvutavoitteille tämä olisi erittäin haitallista, kun tarvitsemme lisää vientiä, työpaikkoja ja verotuloja julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kun Suomen talous ei ole kasvanut lähes 20 vuoteen, nyt tarvitaan kasvutoimia, lisää vientiä ja työpaikkoja, sanoo selvityksen tekijä VTT Pasi Holm. Holmin mukaan ilmastotavoitteen nimissä vaaditut hakkuurajoitukset heikentäisivät talouden kasvutavoitteita, kilpailukykyä, vähentäisivät työpaikkoja ja aiheuttaisivat hakkuuvuodon Suomesta ulos. – Seuraukset näkyisivät nopeasti erityisesti sahateollisuudessa, missä henkilötyövuodet vähenisivät sahateollisuudessa suoraan ja välillisesti tuhansilla. –Hallitus joutuu katsomaan asiaa talouden kasvun, vientiteollisen kilpailukyvyn ja omaisuuden suojan kannalta. En kuitenkaan usko, että poliittisilla päätöksillä lähdetään rajoittamaan hakkuita, mikä olisi vastoin kasvutavoitteita.
Kansliapäällikkö Pekka Pesonen: Hakkuurajoitukset eivät sovi talouden kasvutavoitteisiin29.4.2025 10:08:13 EEST | Artikkeli
Jos päätös Suomen ilmastotavoitteista tehtäisiin nyt, tavoitteita ei ripustettaisi metsänielujen kasvun varaan, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen. –Nielujen kasvattamiseen vaaditut hakkuurajoitukset eivät mene ihan heittämällä läpi, kun talous- ja työllisyysvaikutukset ovat merkittäviä ja yksityiset metsät nauttivat omaisuudensuojaa. Tähän yleiseen hallituksen talouslinjaan ei sovi, että ryhdymme kuristamaan talouden ja työllisyyden kannalta näin keskeistä toimialaa. Meillä ei ole ministeriössä toimeksiantoa, että metsätalouden toimintaedellytyksiin lähdettäisiin aktiivisesti puuttumaan. Kun lain väliarviointia tehdään tänä vuonna, Pesosen mukaan nyt pitää arvioida ovatko toimet riittävän tuloksellisia. – Kun Korkein hallinto-oikeus hylkäsi ympäristöjärjestöjen ilmastolain toteuttamista koskevan valituksen, se totesi päätöksessään, että valtioneuvosto on pitänyt erityisesti maankäyttösektorin hiilinielujen lisätoimia tarpeellisena. Lisätoimien valmiste
Ympäristösuojelun professori (emer.) Pekka Kauppi: Metsänielujen vähenemisen suurin haaste on Suomen sijasta tropiikissa23.4.2025 11:16:59 EEST | Artikkeli
Ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kaupin mielestä trooppisten metsien dramaattinen väheneminen on suurin metsien hiilinieluun liittyvä globaali haaste. Kaupin mukaan metsäkatoa ja metsänieluja koskevassa keskustelussa tulisi keskittyä globaalisti ensisijaisesti tropiikkiin. – Trooppisten metsien pinta-ala on vuodesta 1990 supistunut noin kymmenen kertaa Suomen metsien pinta-alan verran. Metsien häviämisen syyt liittyvät vahvasti maatalouden laajenemiseen. –Koskematon metsä on vähentynyt tropiikissa kolmessa vuosikymmenessä 400 miljoonaa hehtaaria, minkä tilalle on syntynyt uudismetsää vain 200 miljoonalle hehtaarille. Globaalin ilmastotavoitteen kannalta tropiikissa tapahtuva metsäkato, sen aiheuttama hiilidioksidipäästö ja trooppisten metsien nielujen heikkeneminen on avainkysymys. Suomen metsien nielujen kehitys on saanut suhteettoman suuren huomion Kansainvälisessä tutkimusyhteisössä toimiva Kauppi muistuttaa, että Siperian ja Kanadan laajat metsäpalot ja hyönteistuhot ova
Sahateollisuuden Matti Kylävainio: Hakkuurajoitukset johtaisivat sahateollisuudessa irtisanomisiin9.4.2025 08:22:09 EEST | Artikkeli
Ilmastopaneelin vaatimat hakkuurajoitukset voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä sahateollisuudelle ja johtaa työpaikkojen vähenemiseen. – Esimerkiksi 20 prosentin hakkuurajoitus ja siitä seuraava tuotannon pysyvä alentuminen tarkoittaisi lähes sadan henkilötyövuoden vähentämistä noin 300 työpaikkaa tarjoavassa yrityksessä, sanoo Keitele Timber Oy:n toimitusjohtaja Matti Kylävainio. –Lisäksi hakkuurajoitukset vähentäisivät metsänomistajien kantorahatuloja, kuljetusten ja muiden alihankkijoiden tuloja sekä valtion verokertymiä, kun raakapuuta jäisi jalostamatta. Rajoitusten taloudellisia, työllisyys- tai kilpailukykyvaikutuksia ei ole lainkaan selvitetty. Valtion tulee tehdä politiikkaa, joka tukee yritysten tuotantoa ja kansainvälistä kilpailukykyä, eikä rajoittaa sitä. Maankäyttösektori ei pysty kompensoimaan muiden sektorien päästöjä Suomen tiukka 2035 ilmastotavoite asettaa Sahateollisuus ry.n hallituksen puheenjohtajana toimivan Kylävainion mukaan kohtuuttomia rajoi
Paltamon Pasi Ahoniemi: Puurakentamisesta ratkaisu kuntien ilmastotalkoisiin1.4.2025 11:23:38 EEST | Artikkeli
Paltamon kunnantalon rakentaminen massiivihirrestä on esimerkki tietoisesta panostuksesta puurakentamiseen. – Kunnan päättäjät valitsivat massiivipuurakenteen osana elinkaariajattelua, jossa kestävyys, energiatehokkuus ja paikallistalouden tukeminen olivat avainasemassa. Rakennusmateriaalina käytettiin pohjoisen puuta, ja suurin osa rakennusprosessista työllisti kainuulaisia yrittäjiä ja ammattilaisia, kuvailee hanketta Paltamon kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi. –Vaikka omien ilmastotavoitteiden asettaminen on kunnille vapaaehtoista, meille puurakentaminen on yksi työkalu ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Hirsinen kunnantalo kestää 200 vuotta ja sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan. Paltamon kunnassa metsätaloudella on Ahoniemen mukaan keskeinen rooli paikallistaloudessa ja elinkeinoelämässä. – Kunta on panostanut voimakkaasti puurakentamiseen, biotalouteen ja uusiutuvan energian hankkeisiin, jotka tukevat sekä alueen työllistämistä että ekologisesti kestäviä ratkaisuja. − Me lupaamme kunt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme