Rakentaminen kallistui edelleen maaliskuussa
Rakennuskustannusten kokonaisindeksiä nosti etenkin tarvikepanosten kustannusten kasvu. Tarvikepanosten hinnat nousivat 9,4 prosenttia vuodentakaisesta. Palveluiden hinnoissa kasvua oli 5,7 prosenttia.
”Työn kustannukset kasvoivat kaikkein maltillisimmin, 2,5 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan. Myös pidemmällä tarkastelujaksolla trendi on ollut samanlainen: rakennustarvikkeissa hintojen nousu on ollut suurinta. Työn hinnan maltillisempi kasvu on hillinnyt kokonaisindeksin nousua”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Aaro Laakkonen sanoo.
Tarvikepanoksista vuodessa eniten kallistuivat lämmöneristeet, 30,4 prosenttia. Myös talovarusteiden kustannukset nousivat tuntuvasti vuotta aiemmasta, 17,8 prosenttia.
”Lämmöneristeissä kuukausimuutos oli kaikkein suurin, 6,6 prosenttia. Lämmöneristeiden hinnoissa on nähty viime aikoina tuntuvaa kasvua melkein joka kuukausi”, Laakkonen kertoo.
Vuodentakaiseen verrattuna vain puurakenteiden, työmaatilojen, telineiden ja sääsuojien sekä liittymismaksujen hinnat laskivat. Kuukausimuutos oli miinusmerkkinen niin ikään vain muutamissa panosnimikkeissä. Helmikuuhun verrattuna hinnat laskivat eniten teräsrakenteissa (-0,7 %), ikkunoissa ja ovissa (-0,7 %) ja runkorakenteissa (-0,9 %).
”Puurakenteet ovat halventuneet nyt yhtäjaksoisesti jo yhdeksän kuukauden ajan. Tätä aiemmin juuri puu- ja teräsrakenteiden kallistuminen nosti rakennuskustannuksia kaikkein eniten.”
Rakennuskustannusten nousuvauhti on ollut viime vuosina poikkeuksellista. 2010-luvulla indeksin vuosimuutos oli korkeimmillaan neljän prosentin tuntumassa. Vuosimuutosten keskiarvo oli 2010-luvun aikana 1,3 prosenttia. Koronapandemian alettua vuonna 2020 kustannukset kääntyivät yli puolen vuoden ajaksi laskuun. Seuraavana vuonna ne lähtivät jälleen nopeaan nousuun.
”Suurimmillaan vuosimuutos oli huhtikuussa 2022, jolloin kustannukset nousivat peräti 11 prosenttia vuotta aiemmasta. Tätä suurempia lukuja on nähty viimeksi 1980-luvulla”, Laakkonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aaro LaakkonenYliaktuaariTilastokeskus
Puh:029 551 3868aaro.laakkonen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Syntyvyydessä hienoista nousua – maahanmuuttoja edellisvuotta vähemmän23.10.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Tammi-syyskuussa on syntynyt 1 301 lasta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Viimeisen 12 kuukauden (lokakuu 2024–syyskuu 2025) ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,28 eli 0,03 korkeampi kuin vuonna 2024.
Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi23.10.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Suomalaiset tekivät touko-elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.
Joka viides nuori on keskeyttänyt koulutuksen – 5 % useammin kuin kerran22.10.2025 08:04:30 EEST | Tiedote
15–34-vuotiaista nuorista 21 % on joskus keskeyttänyt tutkintoon johtavan koulutuksen. Miehistä näin on tehnyt 23 % ja naisista 19 %. Yleisimmin keskeytys johtui koulutuksen sisällöstä, mutta myös terveydelliset syyt olivat yleisiä.
Elinajanodotteet nousivat ennätyksiin vuonna 2024, Ahvenanmaalla eletään edelleen pisimpään17.10.2025 08:02:19 EEST | Tiedote
Elinajanodotteet nousivat niin miehillä kuin naisilla selvästi vuonna 2024, ja kaikkiaan lukemat olivat tilastohistorian korkeimmat, vahvistaa lopullinen tilasto. Vastasyntyneiden elinajanodotteet olivat pisimmät Ahvenanmaalla. Miehillä ne olivat lyhimmät Kainuussa ja naisilla Lapissa ajanjaksolla 2022–2024.
Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa, pääkaupunkiseudulla vuokrat laskevat edelleen16.10.2025 08:01:20 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat heinä-syyskuussa koko maassa 0,1 % vuotta aiempaan verrattuna. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,5 %, kun taas muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,6 %. Vuokrat olivat pääkaupunkiseudulla laskussa jo toista neljännestä peräkkäin. Tämä on poikkeuksellista, sillä ennen toisen neljänneksen laskukäännettä vuokrat eivät olleet aiemmin laskeneet pääkaupunkiseudulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme