Rakli ry

RAKLI: Rakentamisen kapasiteetti pääkaupunkiseudulla täyskäytössä

Jaa
Rakentamisen kapasiteetti pääkaupunkiseudulla alkaa olla täyskäytössä, josta johtuen rakennuttajien on varauduttava sekä urakkahintojen nousuun, että urakkatarjousten aiempaa vähäisempään määrään. Pääkaupunkiseudulla rakennusmarkkinat ovat edelleen painottuneet asuntorakentamiseen ja toimitilapuolella pitkäaikaiset rakennushankkeet ylläpitävät volyymiä hyvällä tasolla. Kiinteistömarkkinoilla kaupankäynti on tällä hetkellä huippulukemissa.

Kiinteistökaupoissa ennätysvolyymi

Vuonna 2017 kiinteistökauppamarkkinoilla kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen volyymi kohosi 7,2 miljardiin euroon, ja lokakuun aikana ylitettiin viime vuoden ennätyksellinen 7,4 miljardin euron kokonaisvolyymi. Tammi-syyskuussa tehtiin eniten toimistokiinteistöjen kauppoja, joiden osuus kokonaisvolyymista oli 44 prosenttia. Liikekiinteistöjen osuus kokonaisvolyymistä oli 34 prosenttia.

Vahvan sijoituskysynnän myötä Helsingin keskustan prime-kohteiden tuottovaatimukset ovat edelleen jatkaneet laskuaan. Muissa suurissa kaupungeissa toimistojen prime-tuottovaatimukset ovat jopa 2-3 prosenttiyksikköä Helsinkiä korkeammat, mikä saattaa houkutella entistä enemmän kotimaisia ja ulkomaisiakin sijoittajia näiden kaupunkien kiinteistömarkkinoille.

Asuntomarkkinoilla vuokrien nousu hidastunut, toimistovuokramarkkinoilla pientä piristymistä

Asuntomarkkinoilla vuokrien nousu jatkuu, mutta hidastuen. KTI:n asuntovuokraindeksi osoittaa sekä pääkaupunkiseudulla että muissa suurissa kaupungeissa 1-2 prosentin vuosinousua uusien vuokrasopimusten neliövuokrissa. Pääkaupunkiseudulla toimistojen käyttöaste on edelleen matala ja suurten kiinteistösijoittajien pääkaupunkiseudun toimistojen käyttöaste on KTI:n tietokannassa pysytellyt viimeiset kaksi vuotta 81-82 prosentin tuntumassa. Edellisvuosien tapaan keskustatoimistojen houkuttelevuus säilyy edelleen vahvana vuokramarkkinoilla. Helsingin ydinkeskustassa uusien vuokrasopimusten neliövuokrien mediaanitaso on noussut ennätyksellisen korkeaksi, lähes 30 euroon.

Vilkas rakentaminen pääkaupunkiseudulla näkyy kaikkien rakentamisen sektoreiden kasvuna

Rakentaminen pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä vilkasta ja erityisesti useat monivuotiset hankkeet pitävät uudistalorakentamisen määrän korkealla myös lähivuosina. Asuntorakentamisen puolella rakenteilla olevien asuntojen lukumäärä on reippaasti yli vuoden 2008 tason ja korkeimmillaan vuosikymmeniin. ”Asuntorakentaminen vastaa nyt pitkän aikavälin kysynnän tasoa, joten kustannuksia nostavia, tuotantoa rajoittavia tai vaikeuttavia toimia pitäisi välttää. Korkeat rakennuskustannukset yhdistettynä korkojen nousuodotuksiin voivat johtaa vuokrien nousupaineisiin tai jopa vähentää kiinnostusta asuntoinvestointeihin”, sanoo Sato Oyj:n liiketoimintajohtaja Antti Aarnio.  

Toimitilarakentamisen määrä on hyvällä tasolla suurten ja pitkäkestoisten hankkeiden takia, mutta asuntorakentamiseen verrattuna selvästi maltillisemmassa kasvussa. Toimitilarakentamisessa selkeintä kasvua on tapahtunut toimistorakennusten puolella. Aloitusmäärät ovat kasvaneet vuoden 2016 alun jälkeen selvästi ja rakennuslupien määrä viittaakin kasvun jatkumiseen. Korjausrakentamisen määrä on noin 15 prosenttia korkeammalla tasolla kuin edellisen suhdannehuipun aikaan vuonna 2008. Myös infran rakentaminen jatkuu korkealla tasolla.

Rakennuttajien tulee varautua heikkoon tarjousaktiivisuuteen ja nouseviin hintoihin

Rakentajien kiinnostus urakkatarjousten tekemiseen on tällä hetkellä matala. Erityisesti tämä koskettaa pääkaupunkiseutua. Keskeisiä syitä kehitykseen löytyy suurten yritysten isoista monivuotisista hankkeista, lisääntyneistä avoimista tarjouskilpailuista sekä kapasiteetin korkeista käyttöasteista kautta rakentamisketjun. Pääkaupunkiseudun tarjoushintaindeksissä vuosinousu oli elokuussa 2017 noin 11 prosenttia.

Katsaus tarkastelee ensisijaisesti pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakentamismarkkinoita rakennuttajien ja kiinteistönomistajien näkökulmasta. Lähtöaineistona ovat olleet muun muassa Nordea Pankki Suomi Oyj:n aineistot, RAKLIn jäsenistöstä kootut RAPAL Oy:n hanke- ja hintarekisterit, RPT Docu Oy:n hanketiedot, Forecon Oy:n mallinnusmenetelmät ja tiedostot, KTI Kiinteistötieto Oy:n markkinatietokannat, Rakennusteollisuus RT:n tiedostot sekä yleiset talousennusteet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Hallituksen kaavailema kiinteistöveron nosto heikentää entisestään kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannetta22.8.2023 09:03:38 EEST | Tiedote

Hallituksen aikomus korottaa maapohjan kiinteistöveron alarajaa 1,3 prosenttiin on tuomassa kylmää vettä niskaan kaikille kiinteistönomistajille. Raklin tekemän vaikutusarvion perusteella esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa sijaitsevan asuin-, toimisto- tai liikekiinteistön kiinteistöverokustannus voi nousta lähes 15 prosenttia. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan mahdollinen korotus heikentää entisestään alan suhdannetilannetta.

Rakennus- ja purkujätteistä halutaan hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia10.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 miljoonaa tonnia rakennus- ja purkujätettä, josta vain noin puolet päätyy hyötykäyttöön. Ilmastotavoitteiden kiristymisen myötä rakennus- ja purkumateriaalien rooli rakentamisen ohjauksessa korostuu. Kansallinen tavoite on hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia syntyvästä purkujätteestä. Kestävän purkamisen green deal edistää tätä tavoitetta.

Energiatehokkuussopimus kirittää kiinteistöalaa – energiaa on säästetty 335 000 kerrostaloasujan vuotuisen sähkönkulutuksen verran27.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistöala on tehnyt kuluvan energiatehokkuussopimuskauden aikana lähes 6500 energiatehokkuustoimenpidettä ja näin saavuttanut huiman 469 gigawattitunnin vuotuisen energiansäästön. Tämä vastaa 335 000 kerrostaloasujan vuosittaista sähkölaskua. Sopimuskausi päättyy vuonna 2025 ja ala toivoo uudelta hallitukselta jatkoa energiatehokkuussopimukselle.

Rakli: Hallitusohjelma huomioi laajasti rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä tulevaisuuteen19.6.2023 14:24:12 EEST | Tiedote

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on tyytyväinen siihen, kuinka hallitusohjelma huomioi rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä sekä ennustettavuutta tulevaisuuteen. Hallituksen sitoutuminen sääntelyn keventämiseen sekä prosessien ja lupakäytäntöjen sujuvoittamiseen on tervetullutta ja tarpeellista. Rakli muistuttaa tulevaa hallitusta siitä, että hallitusohjelmaa toimeenpantaessa on tärkeää osallistaa alan toimijoita parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye