Ranka Kustannus Oy

Ranka Kustannuksen kasvun vuosi huipentuu uuteen Cyan Kicks -sinkkuun joulukuussa

Jaa

Rock- ja metallimusiikin julkaisuun keskittyvällä Ranka Kustannus -levy-yhtiöllä on ollut aktiivinen vuosi. Säpinää toimintaan on tuonut Rankan uudet rosterilisäykset, lukuisat sinkku- ja albumijulkaisut sekä modernia rockia tekevän Cyan Kicksin menestyksekäs UMK-koitos. Levy-yhtiön tehovuoden kruunaa perjantaina 2. joulukuuta julkaistava tuore Cyan Kicks -sinkku ”Someone Like You”.

Kuva: Dominic Pencz 
Kuva: Dominic Pencz 

Ranka Kustannuksen kasvu yhdeksi Suomen merkittävimmistä raskaamman musiikin julkaisijoista on jatkunut aktiivisena myös Blind Channel -menestystarinan jälkeen. Kuluvana vuonna levy-yhtiön on pitänyt kiireisenä niin helsinkiläisen Cyan Kicksin UMK-menestys ja sitä seurannut media- ja keikkapöhinä, lukuisat albumi- ja sinkkujulkaisut kuin kahden tuoreen rock- ja metallilupauksen, Block of Flatsin ja Wake up Frankien kiinnittäminen yhtiön rosteriin. Vuoden paljon kiinnostusta ja ylistäviä arvioita keränneisiin albumijulkaisuihin lukeutuu helsinkiläisen hardrock-grungejyrän DIRTin debyyttialbumi Deadbeat, rock ’n’ rollin ilosanomaa levittävän Shiraz Lanen kolmas albumi Forgotten Shades of Life sekä monipuolisen säveltäjän Mari Sainion toinen sooloalbumi Archipelago Stories. Sinkkupuolella taas tärkeitä julkaisuja ovat olleet muun muassa yhtiön tuoreiden rosterilisäysten debyyttisinkut, ”Feels Like” Block of Flatsilta ja ”RATATATA” Wake up Frankielta. Näiden lisäksi mukaan on mahtunut myös kaksi cover-kokoelmaa: Ember Fallsin Experiments sekä Rankan oma Bring Me the Horizon -cover-EP True Friends.

Rankan kiireisen julkaisuvuoden kruunaa Cyan Kicksin odotettu uusi sinkku ”Someone Like You”. Suomen keikka- ja festarilavojen kiertämisen, Sunrise Avenuen Saksan-areenakonserttien lämmittelyn sekä USA:n showcase-visiittien ohessa bändi on ehtinyt myös aktiivisesti työstää uutta materiaalia heidän ensi vuonna julkaistavalle albumilleen. Perjantaina 2. joulukuuta julkaistava uutuus ”Someone Like You” on kansainvälisellä Cyan Kicks -soundilla varustettu rock-tykitys, joka on syntynyt yhteistyössä bändin kirjoittajaduon Susanna Alexandran ja Niila Perkkiön sekä Sara Ryanin ja Matias Mellerin kanssa. Soundit on viimeistellyt brittiläinen huipputuottaja, miksaaja ja biisintekijä Dan Lancaster, jonka työn jälkeä on päässyt kuulemaan muun muassa Musen ja Bring Me the Horizonin tuotannoissa.

Ranka Kustannuksen omistajalle Riku Pääkköselle vuosi on ollut kiireinen, mutta antoisa, ja hän katsoo innolla tulevaan:

"Vuosi 2022 on ollut tasaisen kasvun aikaa Ranka Kustannukselle. Alkuvuodesta Blind Channel rohmusi Emma-palkinnot ja jatkoi matkaansa maailmalle. Rosteriin on noussut uusia ja lupaavia artisteja, joiden toivotaan myös etenevän kansainväliseen uraan. Uraansa vakiinnuttavista yhtyeistä niin Arion kuin Cyan Kicks on kiertänyt eri puolilla maailmaa ja kumpikin on jo siirtynyt studioon valmistelemaan seuraavia albumeitaan. Rankan ensi vuosi lupaa siis runsaasti hyvää musaa odotettujen albumi- ja sinkkujulkaisujen muodossa. Lähiaikoina on mahdollisesti myös tiedossa lisää kiinnitysuutisia meidän leiristä… Rankalla, rockilla ja metallilla on tulossa vahva 2023.” 

Loppuvuoden kruunaavan Cyan Kicks -uutuuden lisäksi Rankalta on vielä tulossa julkaisuun Shiraz Lanen cover-versio Derek & The Dominos -klassikosta ”Layla” perjantaina 18. marraskuuta.

Vuoden viimeisiä julkaisuja odotellessa kannattaa ottaa kuunteluun vaikkapa Block of Flatsin ja Wake up Frankien debyyttisinkut, taitavaa Ember Falls -versiointia sisältävä Experiments tai jos mielii jotain täysin muuta, neoklassisen säveltäjän Mari Sainion tunnelmallinen Archipelago Stories


Striimaa Spotifyssa:

Block of Flats: Feels Like

Wake up Frankie: RATATATA

Ember Falls: Experiments

Mari Sainio: Archipelago Stories



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Dominic Pencz 
Kuva: Dominic Pencz 
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Ranka Kustannus on legendaarisen Spinefarm Recordsin perustajan Riku Pääkkösen luotsaama, rock- ja metallimusiikkiin painottava levy-yhtiö ja kustantaja, jonka artisteihin lukeutuu mm. Arion, Cyan Kicks, Fear of Domination ja Ember Falls. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ranka Kustannus Oy

Suomen kovimpiin rock-tulokkaisiin lukeutuva DIRT julkaisee debyyttialbuminsa 3.6.2022 – kolmas sinkku ”Circles” ulos 8. huhtikuuta31.3.2022 12:01:00 EEST | Tiedote

Ranka Kustannuksen metalli- ja grunge-vaikutteista hardrockia soittavan DIRT-yhtyeen odotettu debyyttialbumi "Deadbeat" julkaistaan 3.6.2022. Ennen albumijulkaisua helsinkiläisviisikko tarjoilee vielä yhden maistiaisen tulevalta levyltä aiempien, radioaalloillakin aktiivisesti soineiden ”Real World” ja ”God Has Cut You Down” -sinkkujen seuraksi.

Ranka Kustannukselta kaksi odotettua metallijulkaisua sekä spesiaalimateriaalia ja yllätyksiä tarjoileva Ranka Holiday Countdown joulukuussa1.12.2021 10:20:00 EET | Tiedote

Ranka Kustannus hemmottelee hevi- ja metallikansaa vuoden synkimpänä aikana julkaisemalla joulukuussa kaksi albumillista uusinta uutta metallitykitystä – Fear of Dominationin kuudennen albumin "VI: REVELATION" sekä Ember Fallsin uutukaisen "RUINS". Näitä albumijulkaisuja sekä vuoden aikaisempia julkaisuja juhlistetaan Rankan sosiaalisessa mediassa pyörivässä Holiday Countdownissa.