Rantajamien 30-vuotisjuhlat siirtyvät edelleen
20.4.2021 15:35:01 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

”Viime keväänä SSO joutui ilmoittamaan siirtävänsä 30-vuotisjuhlat vuodella eteenpäin. Nyt ikäväksemme joudumme ilmoittamaan toisesta välivuodesta, sillä haluamme toimia vastuullisesti. Rantajamit on tuhansia ihmisiä keräävä tapahtuma ja vaikka tilanne helpottaisi, on hyvin todennäköistä, että tapahtumaa koskisi vahvat rajoitukset, jotka tekisivät tapahtuman kannattavuudesta käytännössä mahdotonta. Lisäksi jos siellä pitää vältellä muita ihmisiä, ei se silloin mikään festari ole”, kertoo tapahtumasta vastaava asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen.
”Alkaa olla iso ikävä Rantajameja ja meidän festarikansaa, joista osa on käynyt tapahtumassa jo vuosikymmenten ajan. Se lämmittää ihan koko sydäntä, kun näkee eri sukupolvien iloitsevan yhdessä. Tänään vähän itkettää, mutta ajatukset ovat jo kesässä 2022 ja sitten mennään kolmen vuoden edestä. Tai oikeastaan kolmen vuosikymmenen! Pitäkää huolta toisistanne ja nauttikaa tulevasta suvesta”, tiivistää Pakkanen ajatuksiaan.
Alkuperäiselle päivämäärälle 8.-10.7.2021 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Myös palauttamattomat vuoden 2020 liput käyvät tapahtumaan sellaisenaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput Tiketin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 21.4.-21.6.2021. Ensi vuoden tapahtuma järjestetään 7.-9.7.2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen, p. 044 7705 400
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Renault ja Dacia saavat uuden jälleenmyyjän Lohjalle – PP-auto Oy aloittaa 2.5.20261.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Nordic Automotive Services Oy ja PP-auto Oy ovat sopineet Renault- ja Dacia‑jälleenmyynnin käynnistämisestä Lohjalla. Yhteistyö kattaa sekä uusien autojen myynnin että valtuutetut huolto- ja varaosapalvelut. Toiminta alkaa virallisesti toukokuun 2026 alussa.
SSO avaa 100 uutta kesätyöpaikkaa nuorille – yhteensä jopa 550 nuoren työnhaave toteutuu tänä kesänä12.3.2026 10:07:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO tarjoaa tänä kesänä ennätyksellisen mahdollisuuden paikallisille nuorille: aiemmin ilmoitettujen kesätyöpaikkojen lisäksi avataan 100 lisäpaikkaa 15–17-vuotiaille nuorille, jotka hakevat ensimmäisiä askeleitaan työelämässä. Yhteensä jopa 550 nuorta tulee työskentelemään SSO:n toimipaikoissa tulevana kesänä.
Asiakkaiden luottamus SSO:hon säilynyt vahvana27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 tehdyssä Luottamus & Maine -tutkimuksessa Suur-Seudun Osuuskaupan toimialueen asukkaat arvioivat SSO:n vakaaksi ja luotettavaksi toimijaksi, joka toimii vastuullisesti ja viestii avoimesti. Tutkimuksen kokonaistulokset osoittavat, että SSO:n maine on säilynyt vahvana ja vakaana myös muuttuvassa toimintaympäristössä.
SSO:n hallitus vuodelle 2026 on valittu19.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
SSO:n hallintoneuvosto on valinnut SSO:n hallituksen vuodelle 2026. Uutena jäsenenä on valittu toimitusjohtaja Pasi Berggren.
Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille13.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

