Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Rantajamit 2020 perutaan ja 30-vuotista taivalta juhlitaan kesällä 2021

15.4.2020 16:04:52 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

Jaa
Rantajamit on perinteikäs jo 29 kertaa järjestetty kaupunkifestivaali, joka on vakiinnuttanut paikkansa osana suomalaista ja lohjalaista kulttuuria. Rantajamit on kesän odotetuimpia tapahtumia Länsi-Uudenmaan alueella.

Haluamme toimia vastuullisesti. Rantajamit on tuhansia ihmisiä keräävä tapahtuma ja nyt tällaiseen kokoontumiseen liittyy riskejä. Tapahtuma kokoaa juhlaväkeä yhteen ympäri Suomen aikana, jolloin maailma ei välttämättä ole vielä päässyt pandemiasta eroon, sillä sen päättymistä on tällä hetkellä vaikea ellei jopa mahdoton ennustaa. Siksi turvallisimmalta ratkaisulta tuntui siirtää tapahtumaa vuodella eteenpäin.

Jos vielä pitkittäisimme päätöstä, tulee tapahtumalle peruutuskuluja, jotka tässä tilanteessa haluamme varata muun ravintolatoimintamme elvyttämiseen, kun se on taas mahdollista. Haluamme varmistaa, että meidän ravintola-alamme ammattilaiset pääsevät jatkamaan töitänsä kriisin jälkeenkin. 

Tapahtumaa vuosien ajan luotsannut ydintiimi on päätöksestä surullinen, mutta painottaa yleisön, artistien ja tapahtuman toteuttavan tiimin turvallisuuden sekä terveyden olevan yhden kesän festivaalien sijasta tärkeämpiä.

Ennakkolipun ostaneet voivat käyttää lippunsa sellaisena ensi vuoden tapahtumassa tai palauttaa sen 31. toukokuuta mennessä Tiketin ohjeiden mukaisesti https://www.tiketti.fi/info/palauttaminen, jolloin lipunhinnan saa takaisin. Ensi vuoden tapahtuma järjestetään 8-10.7.2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Elina Pakkanen, asiakkuuspäällikkö monitoimiravintolat ja tapahtumat, +358 44 770 5400

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Unelmista totta – SSO:n Kannustajat-tukea on jaettu tämän syksyn hakukierroksen myötä yli 250 000 euroa oman seudun onneksi24.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote

SSO:n kotiseudun lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia edistävät seurat ja yhdistykset ovat voineet hakea Kannustajat-tukea vuodesta 2022 lähtien. Tämän syksyn hakukierroksen myötä tukea on jaettu yhteensä jo yli 250 000 euroa. Vuosien varrella tuen merkitys on korostunut, sillä sen avulla paikalliset toimijat ovat voineet kehittää toimintaansa, hankkia välineitä ja luoda uusia mahdollisuuksia lasten ja nuorten harrastamiseen.

SSO työllisti kesällä yli 550 nuorta – kesätyöntekijät antoivat kokemuksesta huippuarvosanat18.9.2026 11:15:00 EEST | Tiedote

SSO lisäsi kesälle 2026 sata ylimääräistä kesätyöpaikkaa tarjotakseen mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuuden ensimmäiseen työkokemukseen. Päätös kannatti: yli 550 nuorta tarttui mahdollisuuteen ja osoitti, että luottamus nuoriin kannattaa. Juuri valmistunut tutkimus kertoo, että kesätyöntekijät arvioivat kokemuksensa poikkeuksellisen myönteiseksi ja kokivat tulleensa aidosti vastaanotetuiksi, arvostetuiksi ja osaksi työyhteisöä.

Sale Suomusjärven ja Sale Kiikalan marketpäällikkö Elina Valdemarssonista S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäällikkö9.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Sale Suomusjärveä ja Sale Kiikalaa vuodesta 2025 kipparoinut Elina Valdemarsson on valittu S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäälliköksi. Ässäpäälliköksi valitaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti ansioituneimmat S-ryhmän päälliköt, jotka ovat osoittaneet työssään esimerkillisiä esihenkilötaitoja ja johtaneet yksikköään asiakkaita kuunnellen kohti erinomaisia tuloksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye