Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Raportti: Helle voi aiheuttaa lyhyessä ajassa suuren määrän vakavia terveyshaittoja – Suomessa tulisi kehittää helteisiin varautumista

24.11.2021 05:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Suomessa tulisi ehkäistä helteen terveyshaittoja nykyistä paremmin sekä lisätä yhteiskunnan keinoja varautua helteisiin. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) juuri julkaisemasta raportista, jossa tarkastellaan helteen vaikutuksia ja varautumisen nykytilaa sekä esitetään suosituksia, joilla varautumista voidaan parantaa.

Raportin mukaan keskeinen ongelma on, että alueellisen ja paikallisen varautumisen kansallinen ohjaus on hajanaista ja melko vähäistä sekä se, etteivät Ilmatieteen laitoksen julkaisemat hellevaroitukset johda ennalta suunniteltuihin viranomaistoimiin.

Helleaallosta voi aiheutua useampia satoja kuolemia Suomessa

THL:n jo aikaisemmin julkaiseman tutkimuksen mukaan neljä vuorokautta tai pidempään kestävien helleaaltojen aikana väestön kuolleisuus lisääntyy Suomessa keskimäärin 10 prosenttia. Myös sairaalahoidon tarve lisääntyy. 

Pitkittyneestä, joitakin viikkoja kestävästä helleaallosta voi aiheutua Suomessa useampia satoja kuolemia. Vakavien terveyshaittojen riski on erityisesti yli 65-vuotiailla ja pitkäaikaissairauksista kärsivillä.

Jotta helteen haittoja voidaan ehkäistä, tarvitaan sekä ennalta suunniteltuja, nopeasti toteutettavissa olevia toimia helleaaltojen aikana, että pidemmän tähtäimen toimia, joilla vähennetään väestön ja yhteiskunnan haavoittuvuutta kuuman sään vaikutuksille.

”Kesän 2021 kaltaiset helteet yleistyvät ilmaston muuttuessa. Samalla väestö ikääntyy ja helteen terveyshaitat lisääntyvät, jos muutoksiin ei varauduta riittävän hyvin”, kertoo THL:n tutkija Virpi Kollanus.

Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen on tärkeää riskiryhmien suojaamiseksi

Vakavien terveyshaittojen ehkäisemiseksi erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden mahdollisuuksia varautua helteisiin on vahvistettava. Suurin osa helleaaltojen aiheuttamista kuolemista ilmenee sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla, joissa hoidetaan paljon kuumuudelle erityisen herkkää väestöä. 

”Hoito- ja hoivalaitosten ennalta varautumisessa on tärkeää pyrkiä parantamaan mahdollisuuksia viilentää toimitiloja. Jokaisessa laitoksessa tulisi pystyä helteellä viilentämään ainakin osa potilaiden tai asiakkaiden käytössä olevista tiloista sekä toiminnan kannalta kriittiset tilat”, Kollanus sanoo.

Myös kotona asuvia riskiryhmiin kuuluvia tulisi suojata helteen haitoilta, esimerkiksi tarjoamalla helleaaltojen aikana enemmän kotihoidon palveluja. Lisäksi pitkäaikaissairauksista kärsiviä olisi hyvä ohjeistaa jo ennalta siitä, kuinka kuumuus vaikuttaa sairauteen tai sen hoitoon käytettäviin lääkityksiin. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi kuntien viranomaiset, päiväkodit ja koulut sekä työnantajat ja työntekijät tarvitsevat ohjeistuksia helteisiin varautumisesta.

Rakennusten kuumentumista kesäisin tulisi ehkäistä

Helteen terveyshaittojen estäminen on vaikeaa, jos rakennusten sisätilat kuumentuvat herkästi. Rakentamista ja asumisterveyttä koskevassa lainsäädännössä ja ohjauksessa tulisikin huomioida nykyistä paremmin, miten ylilämpenemistä voi ehkäistä. 

Kaupunkialueiden ja rakennusten kuumentumista voidaan torjua myös kaupunkiympäristön suunnittelulla, esimerkiksi viher- ja vesirakentamisen, auringonsäteilyä heijastavien pintamateriaalien, varjostavien rakenteiden sekä kaupunkiympäristön tuulettumista edistävien ratkaisujen avulla.

”Maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät toimet hellevarautumisen edistämiseksi ovat erityisen tärkeitä ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta, sillä kaupunki- ja rakennussuunnittelussa tehtävät päätökset vaikuttavat yhteiskunnan haavoittuvuuteen pitkälle tulevaisuuteen”, Kollanus toteaa.

Viitteet

Kollanus V, Lanki T: Helteen terveyshaitat ja niiden ehkäisy Suomessa. Työpaperi-raportti 14/2021.

Kollanus V, Tiittanen P, Lanki T. Mortality effects related to heatwaves in Finland – Factors affecting vulnerability. Environ Res 2021 Oct;201:111503. doi: 10.1016/j.envres.2021.111503 

Sohail H, Kollanus V, Tiittanen P, Schneider A, Lanki T. Heat, Heatwaves and Cardiorespiratory Hospital Admissions in Helsinki, Finland. Int J Res Public Health 2020 Nov;17(21):7892. doi: 10.3390/ijerph17217892 

Lisätietoja

Helle
(THL)

Virpi Kollanus
tutkija
THL
p. 029 524 6392
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 45/202629.10.2026 15:30:47 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.11. THL julkaisee vuotuiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Suomessa. Kokonaisuuteen kuuluvat valtakunnallinen asiantuntija-arvio sekä kaikkien hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän aluekohtaiset asiantuntija-arviot. Lisätiedot ja embargopyynnöt viestinnän asiantuntija elina.suontama(at)thl.fi Uutiset 3.11. Julkaisemme oppaan, joka tukee hyvinvointialueita omaishoidon tuen myöntämisessä. Tavoitteena on yhtenäistää tukikäytän

Ukrainan oppi Suomelle: henkinen kriisinkestävyys rakentuu koko yhteiskunnan kyvystä tukea ihmisten selviytymistä – ja sitä vahvistetaan jo normaalioloissa23.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

THL:n tutkimus osoittaa, että väestön henkinen kriisinkestävyys on tiiviisti yhteydessä koko yhteiskunnan toimintakykyyn. Ukrainassa siviiliväestön selviytymistä ja jaksamista ovat tukeneet arjen jatkuvuuden ja palvelujen ylläpitäminen, vahva kansalaisyhteiskunta, paikallisen päätöksenteon joustavuus, digitalisaation hyödyntäminen sekä innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen muuttuvissa olosuhteissa. Suomelle keskeinen viesti on, että henkistä kriisinkestävyyttä ja sen edellytyksiä tulee vahvistaa jo normaalioloissa.

THL viikolla 44/202622.10.2026 15:22:27 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 22.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet pe 23.10. Mitä voimme oppia Ukrainalta henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisesta? – CIVRES-hankkeen tulosten julkistaminen. Millaiset toimintatavat ovat vahvistaneet yhteiskunnan ja väestön resilienssiä poikkeusoloissa? Entä mitä oppeja Ukrainan kokemuksista voidaan soveltaa Suomessa varautumisen, kriisinkestävyyden ja yhteiskunnallisen resilienssin vahvistamiseksi? Lisätietoja ja embargopyynnöt: viestintäpäällikkö Oliver Kiviharju, etunimi.sukunimi(at)thl.fi to 29.10. Hyvinvoin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye