Ratapihakortteleissa avautuu uusi katu – Radioportti sujuvoittaa liikennettä Veturitien ja Länsi-Pasilan välillä

Keski-Pasilan liikennejärjestelyt muuttuvat keskiviikkona 7.12.2022, kun Veturitien ja Radiokadun välille rakennettu uusi poikittaisyhteys Radioportti avataan liikenteelle arviolta puolenpäivän tienoilla.
”Veturitien liikennemäärät ovat vahvasti kasvussa ja kaupungin tavoitteena on varmistaa sujuva liikkuminen Veturitieltä eri puolille Pasilaa. Radioportti korvaa puretun katuyhteyden Veturitien ja Radiokadun välillä ja mahdollistaa siten sujuvamman liikkumisen Veturitien ja Länsi-Pasilan välillä niin autoilijoille kuin jalankulkijoille ja pyöräilijöille”, toteaa projektinjohtaja Juuso Luoto kaupunkiympäristön toimialalta.
Radioportissa on kaksi ajokaistaa, pohjoisreunassa väylä jalankulkijoille ja molemmissa reunoissa ajokaistojen yhteydessä väylät pyöräilijöille. Radioportin eteläpuolen jalankulkijoiden reitti pysyy toistaiseksi työmaa-alueena.
Radioportin käyttöönoton myötä Radioportin ja Pasilankadun risteyksessä otetaan käyttöön uudet liikennevalot. Radioportin ja Veturitien risteyksessä otettiin marraskuun lopussa käyttöön liikenneympyrä, ja risteyksen alueella tietyöt jatkuvat ensi kevään aikana.
”Radioportti on merkittävä poikittaisyhteys, joka myös nopeuttaa alueella liikkumista. Autoilijoiden on hyvä tässä vaiheessa huomioida, että Veturitien sillalle etelään päin tultaessa voi kuitenkin tulla hetkittäistä ruuhkaa”, Luoto huomauttaa.
Viimeistelyt jatkuvat Radioportin alapuolella
Radioportti-nimisen kadun ja samannimisen alikulkukäytävän rakentaminen alkoi syksyllä 2021 osana Kreaten urakoimaa Veturitie ja Ratapihakorttelit -hanketta.
”Radioportin rakentaminen eteni suunnitelmien mukaan, ja työskenteleminen urakka-alueen keskellä mahdollisti rakentamisen varmasti ja tehokkaasti. Viimeistelytyöt Radioportin alapuolella eli tulevalla Tulistimenkujalla jatkuvat muun muassa kiveystöillä. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön Tulistimenkuja avataan syksyn 2023 aikana,” kertoo hankkeen projektipäällikkö Jyrki Perokorpi Kreatelta.
Vähäpäästöisyydellä ja ympäristöystävällisyydellä on merkittävä rooli Veturitie ja Ratapihakorttelit -hankkeessa, joka on osa Helsingin kaupungin Hiilineutraali Helsinki 2030 -ohjelmaa.
”Radioportin täytöissä käytimme betonimursketta, joka kierrätysmateriaalina vähentää neitseellisten rakennusmateriaalien käyttöä pienentäen samalla työmaan hiilijalanjälkeä. Lisäksi käytämme työkoneissa vain uusiutuvaa biodieseliä ja hiilivapaata sähköä sekä parannamme lähialueen ilmanlaatua käyttämällä tiukimman päästöluokkavaatimuksen työkoneita”, Perokorpi valottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttaminen
Juuso Luoto
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 9954
juuso.luoto@hel.fi
Urakoitsija
Jyrki Perokorpi
projektipäällikkö
Kreate Oy
p. 040 765 3563
jyrki.perokorpi@kreate.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Nästa steg i Kajsaniemiparken är att bygga idrottsplatser12.9.2025 10:06:18 EEST | Pressmeddelande
Nästa steg i totalrenoveringen av Kajsaniemiparken är att bygga den sista delen av cykelbanan mellan Kajsatunneln och Kajsaniemiplanen. Under hösten inleds också byggandet av nya idrottsplatser.
Kaisaniemenpuistossa alkaa seuraavaksi liikuntapaikkojen rakentaminen12.9.2025 10:06:18 EEST | Tiedote
Kaisaniemenpuiston peruskorjauksen työt keskittyvät seuraavaksi pyöräilyn baanan viimeisen osan rakentamiseen Kaisantunnelin ja Kaisaniemenkentän välillä. Syksyn aikana alkavat myös uusien liikuntapaikkojen rakennustyöt.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 11.9.202511.9.2025 18:24:01 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 11.9.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 25.9.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 9.9.20259.9.2025 20:01:38 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 9.9.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Renoveringen av Mannerheimvägen blir klar tre månader i förtid9.9.2025 13:14:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hittills största gaturenovering blir klar i förtid i september. Det ursprungliga slutdatumet för renoveringen var i slutet av år 2025. Spårvägstrafiken återvänder mellan Runebergsgatan och Grejusgatan måndagen den 8 september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme