Ratapihan alikulkutunnelin esteetön sisäänkäynti suljetaan päärautatieasemalla pääsiäisen jälkeen
30.3.2023 16:20:28 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Muutokset johtuvat Kaisantunnelin ja nykyisen jalankulkutunnelin yhteisen sisäänkäynnin rakentamisesta Kaisaniemen puistokujan vierellä.
Asemalla matkustajia ohjaavat kartat ja opasteet. Uudet järjestelyt kestävät arviolta syyskuun loppuun 2023 asti.
”Järjestelyt kestävät tällaisina noin puoli vuotta. Tämän vaiheen jälkeen olemme entistä lähempänä valmista tunnelia, jossa kaikkien on helpompaa liikkua. Kaisantunnelin itäpäässä on esteetön luiska ja länsipäässä hissi”, kertoo projektinjohtaja Juha Viitala Destialta.
Tunnelien sisäänkäynnin rakentaminen aiheuttaa melua
Nykyisen jalankulkutunnelin itäpään purku alkaa 10. huhtikuuta alkavalla viikolla. Purku kestää noin kolme viikkoa ja sisältää meluavia työvaiheita huhtikuun loppupuoliskolla.
Tunnelien uuden yhteisen sisäänkäynnin tukemistyöt alkavat toukokuun alussa. Työ sisältää meluavaa porausta. Uuden sisäänkäynnin betonointityöt alkavat kesäkuun alussa.
Meluavaa työtä tehdään kello 7–22 ja hiljaisempia töitä mahdollisesti myös yöaikaan.
Työmaa-alue aidataan, minkä vuoksi hotellin ja työmaan välinen kulkureitti kaventuu.
Seuraa Kaisantunnelin rakentamista
Kaisantunneli tuo nopean yhteyden aseman ali. Se helpottaa itä–länsi-suuntaista pyöräliikennettä huomattavasti, sillä baanalta on suora yhteys tunneliin ja Kaisaniemen puistoon. Myös jalankulkuyhteydet paranevat, ja Kaivokadulla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrä vähenee.
Destia päivittää kanaviinsa ajankohtaistietoa työn etenemisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Viitala
projektijohtaja
Destia Oy
Puh. 040 779 5755
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 5.2.20265.2.2026 18:48:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 5.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 5.3.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.2.20263.2.2026 19:43:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

