Ratikoiden pääsy Hämeentielle tänä vuonna epävarmaa
6.10.2020 13:39:56 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Alun perin tavoiteaikataulu urakan valmistumiselle oli loppuvuonna 2020. Haasteita ovat aiheuttaneet lukuisat tekijät, joista keskeisiä ovat vaativan ympäristön aiheuttamat hidasteet, kuten kadun alla oleva vanha kunnallistekniikka ja muut vanhat rakenteet. Talven tulemisen ajankohta ja lämpötila vaikuttavat töiden etenemiseen loppuvuoden aikana.
Raitiotien valmistumisen eteen tehdään kaikki voitava
Sekä urakoitsija että Helsingin kaupunki tekevät osaltaan kaikkensa, jotta raitioliikenne saadaan kulkemaan Hämeentiellä vielä tämän vuoden puolella. ”Jatkamme koko henkilöstön voimin tinkimätöntä työtä ja ponnisteluja raitiotieliikenteen avaamiseksi. Urakoitsijan mahdollisuudet kiriä enempää limittämällä töitä tai lisäämällä resursseja ovat rajalliset liikenteen keskellä”, kertoo Destian työmaapäällikkö Sirpa Hämäläinen.
”Ratikoiden paluu Hämeentielle on asukkaiden kannalta kaikkein tärkein ja odotetuin asia. Me Helsingin kaupungin puolella pyrimme jouduttamaan urakkaa ja auttamaan viiveen kuromisessa kaikin käytössämme olevin keinoin”, sanoo rakennuttamispäällikkö Erkki Nurmi kaupunkiympäristön toimialalta.
Riittävän laadun takaamiseksi monet viimeistelytyöt, kuten viimeisten asfalttikerrosten rakentaminen, jätetään ensi vuodelle. Pintojen viimeistelyä ei kannata tehdä talviaikaan, sillä kylmällä säällä tehtynä niiden laatu jää huomattavasti heikommaksi kuin lämpimämmissä sääolosuhteissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki Nurmi, puh. 050 5596420
Rakennuttamispäällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Mikko Möttönen, puh. 050 3905 772
Liiketoimintaryhmän johtaja, väyläpalvelut
Destia
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Cykeltrafiken leds om till Mannerheimvägen när Hesperiaparken totalrenoveras15.10.2026 14:05:19 EEST | Pressmeddelande
Gångrutten runt Tölöviken förblir i bruk. Rutterna ändras onsdagen den 21 oktober.
Hesperianpuiston kunnostus siirtää pyöräilyn Mannerheimintielle15.10.2026 14:05:19 EEST | Tiedote
Jalankulun reitti Töölönlahden ympäri pysyy käytössä. Reitit muuttuvat keskiviikkona 21. lokakuuta.
Totalrenoveringen av Kajsaniemiparken blir klar i förtid15.10.2026 09:58:06 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av parken blir klar måndagen den 19 oktober, mer än ett år tidigare än planerat. Bland annat tas den nya lekplatsen och hundparken i bruk.
Kaisaniemenpuisto valmistuu etuajassa15.10.2026 09:58:06 EEST | Tiedote
Puiston peruskorjaus valmistuu maanantaina 19. lokakuuta yli vuoden etuajassa. Käyttöön avautuu muun muassa uusi leikkipaikka ja koirapuisto.
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme