Ravinnepäästöjen kompensaatiolla lisää vauhtia Itämeren suojeluun
18.1.2019 12:15:41 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Svenskspråkig version bifogas
Helsingin ja Turun kaupunkien aloitteesta perustettu paikallistason Itämeri-paneeli kokoaa toimijoita edistämään Itämeren suojelua paikallisella tasolla.
Yhdyskuntajätevesien ravinnepäästöjen vapaaehtoinen kompensoiminen on uusi keino saada nopeasti ja kustannustehokkaasti hyviä tuloksia aikaan vesiensuojelussa. Ravinnekompensaatio tarkoittaa sitä, että jätevedenpuhdistamo ohjaa resursseja esimerkiksi toisen puhdistamon käyttöön, jotta sinne voidaan hankkia tekniikkaa ja kemikaaleja vähentämään ravinnepäästöjä.
- Jätevedenpuhdistamo voi kompensoida puhdistuksesta jälkeen jäävää kuormitusta osittain tai kokonaan vähentämällä kuormitusta muualla. Tämä on taloudellisesti järkevää, koska monien Itämereen jätevesiä laskevien jätevedenpuhdistamoiden puhdistusaste on jo nyt niin korkea, että puhdistustehon nostaminen ei ole kustannustehokasta, kertoo paneelin puheenjohtaja professori Markku Ollikainen.
Toisaalta on paljon toimijoita, joilla olisi mahdollisuus vähentää kuormitusta, jos toimenpiteiden ja tarvittavan puhdistusteknologian rahoittamiseksi saataisiin yhteistyökumppaneita. Vapaaehtoinen ravinnepäästöjen kompensaatio on yksi keino saattaa nämä kaksi toimijaryhmää yhteen.
Helsinki kokeili yhdyskuntajätevesiin jäävän fosforin neutralointia ensimmäisenä Euroopassa
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden vesihuolto on ensimmäinen Suomessa, joka on kompensoinnin avulla päässyt fosforineutraaliksi Helsingin kaupungin jätevesikuormituksen osalta. Kompensoinnin avulla on onnistuttu vähentämään ravinnepäästöjä muualla Itämeren ympäristössä sijaitsevissa kuormituslähteissä. Nyt monet muutkin toimijat ovat tekemässä samaa. Itämeri-paneeli toivoo, että ravinnepäästöjen kompensaatio laajenisi Itämeren alueella.
Suomi on toistaiseksi ollut passiivinen vapaaehtoisten suojelutoimien edistämisessä. Kysyntää uusille vesiensuojelun mekanismeille, kuten ravinnepäästökompensaatioille, kuitenkin on.
Paikallinen Itämeri-paneeli suosittaa, että
- luodaan laskentaperiaatteet kompensaatioiden määrittelyyn
- rakennetaan toimiva konsepti, jotta kompensaatioiden kysyntä ja tarjonta kohtaisivat
- luodaan sertifikaatti, jossa riippumaton taho todentaa kuormitusvähennyksen
Samalla kun paikallinen Itämeri-paneeli korostaa tarvetta normiohjauksen jatkuvaan kehittämiseen, paneeli kiirehtii ympäristöministeriötä ryhtymään pikaisiin toimiin vapaaehtoisten ravinnepäästökompensaatioiden edistämiseksi.
Itämeren suojelun lisäpanostukset käytettävä täysimittaisesti ja kustannustehokkaasti
Suomen hallitus päätti syyskuussa 2018 Itämeren suojelun kehyksestä, josta varoja vuosittain kohdennetaan eri kohteisiin. Budjettikehyksen määräraha vuosille 2019-2021 on yhteensä 45 miljoonaa euroa. Vuodelle 2019 hallitus esitti Itämeren ja sisävesien suojelun tehostamiseksi 15 miljoonaa euron lisärahoitusta, joka kanavoidaan muun muassa maatalouden vesistökuormituksen vähentämiseen, tutkimusalus Arandan käytön vahvistamiseen ja kaupunkivesien kestävän käsittelyn edistämiseen.
Itämeri-paneeli pitää hallituksen päätöstä merkittävänä ja tärkeänä. Ohjelma on linjassa esimerkiksi Ruotsissa viime vuosina tehtyihin vesiensuojelun lisäpanostuksiin.
Itämeri-paneeli pitää tärkeänä, että rahoitus kohdistetaan suojelutoimiin mahdollisimman tehokkaasti siten, että samalla tuetaan paikallistoimijoita niiden vesiensuojelutyössä. Samalla on tärkeää voimistaa laaja-alaisesti ja kattavasti edellytyksiä meren tutkimukselle, korkeimmalle opetukselle ja meriekosysteemin tilan seurannoille sekä turvata Arandan laaja-alainen käyttö.
Itämeri-paneeli korostaa, että tutkimusinfrastruktuuri tulee nähdä laajasti tutkimuslaitokset, kuntasektorin, yritykset ja muut yksityiset toimijat kattavana. Mahdollisuuksia uusien teknologioitten käyttöönottoon ja hyödyntämiseen tutkimuksessa ja vesien tilan seurannassa tulee edistää.
Peltojen kipsikäsittely aloitettava heti
Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämeren eteläosissa Itämeren vesiekosysteemien tila on heikoimpien joukossa eteläisimmän Itämeren lisäksi. Itämeren tilaa parhaiten edistävät paikalliset toimenpiteet valuma-alueilla, joilla on suora ja merkittävä vaikutus näihin alueisiin. Peltojen kipsikäsittely vesiensuojelun keinona tulisi toteuttaa Saaristomeren valuma-alueella kipsille soveltuvilla pelloilla heti. Tämä vähentäisi Saaristomereen päätyvää fosforikuormaa 100 tonnilla.
Kustannustehokkaita toimenpiteitä ja kohteita haettaessa tulee arvioida keinoja, joilla vähennetään kerralla useampaa kuormittavaa ainesvirtaa (ravinteet, haitalliset aineet, muovi, orgaaninen aines). Lopullinen tavoite on kustannustehokas vesiekosysteemin tilan ja terveyden parantaminen, joka todennetaan monipuolisella seurannalla.
Helsingin ja Turun kaupunkien aloitteesta perustettu paikallistason Itämeri-paneeli kokoaa toimijoita edistämään Itämeren suojelua paikallisella tasolla. Itämeri-paneeli edistää yhteiskunnallista keskustelua, tekee aloitteita ja aktivoi suomalaisia Itämeren ja lähivesien suojeluun.
Lisätietoja:
Ympäristönsuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki (puh. 050 557 3138), Turun kaupunki
Ympäristöjohtaja Esa Nikunen (puh. 040 5045 175) ja ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Päivi Kippo-Edlund (puh. 050 3454154), Helsingin kaupunki
Professori Markku Ollikainen (puh. 0294158065), paikallistason Itämeri-paneelin puheenjohtaja, ja professori Kari Hyytiäinen (puh. 050 4160702), Helsingin yliopisto
Linkit:
Paikallistason Itämeri-paneeli
Linkit kannanottoihin:
Ravinnepäästöjen kompensaatioista vauhtia Itämeren suojeluun (28.11.2018)
Kuvia:
http://aineistopankki.hel.fi/l/cQ6_K7h9XKNq
***
Casper Almqvist
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
040 1879829
casper.almqvist@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors ligger på första plats i en internationell jämförelse som utvärderar hållbarheten hos resmål23.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors har återigen placerat sig på första plats i indexet Global Destination Sustainability (GDS), som mäter hur hållbara olika resmål är. Helsingfors var etta i jämförelsen även 2024 och 2025.
Helsinki on jälleen kärjessä matkailukohteiden kestävyyttä arvioivassa kansainvälisessä vertailussa23.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Helsinki on sijoittunut jälleen ensimmäiselle sijalle kansainvälisessä matkailukohteiden kestävyyttä mittaavassa Global Destination Sustainability (GDS) -indeksissä. Helsinki oli vertailun ykkönen myös vuosina 2024 ja 2025.
Vieraskielisen väestön määrä Uudellamaalla voi kaksinkertaistua vuoteen 2045 mennessä23.9.2026 12:00:06 EEST | Tiedote
Uudellamaalla asuvan vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan noin 339 500 henkilöstä noin 674 000 henkilöön vuoteen 2045 mennessä. Kasvu painottuu edelleen voimakkaasti pääkaupunkiseudun suuriin kaupunkeihin.
Pormestari Sazonov tapasi New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin22.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Daniel Sazonov osallistui 19.–21. syyskuuta New Yorkissa järjestettyyn globaaliin Urban20 (U20) -pormestarikokoukseen New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin kutsusta. Vierailun aikana Sazonov tapasi pormestari Mamdanin sekä muita kansainvälisten suurkaupunkien johtajia keskustellakseen kaupunkien kasvusta, kansainvälistymisestä, asuntopolitiikasta, ilmastotyöstä ja kaupunkienvälisestä yhteistyöstä.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
