Ravintola Casa Largon uudistetulla ruokalistalla maistuu espanjalainen keittiö parhaimmillaan

Sokoksen tavaratalon kulmassa Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Casa Largo on uudistanut menuunsa tammikuun lopussa. Tarjolla on yhä vakiovalikoima kylmiä ja lämpimiä tapaksia, pääruokia ja jälkiruokia sekä niiden rinnalla neljästi vuodessa vaihtuva kausittainen menu, jossa tarjoillaan sesongin parhaita herkkuja. Ruokalistan lisäksi ravintolan viini- ja drinkkivalikoimaa on päivitetty ja drinkkilistalta löytyy muun muassa nimikkojuomia eri osista Espanjaa.
“Kehitystyömme ytimessä on ollut terävöittää listalta entuudestaan tuttujen annosten makua hiomalla niiden reseptiikat ja valmistusmetodit huippuunsa. Uudella menulla haluammekin tarjota espanjalaisia makuja parhaimmillaan ja varmistaa samalla Casa Largon erinomainen hinta-laatusuhde”, kertoo HOK-Elannon ryhmäpäällikkö Anne-Maria Salolahti.
“Syksyllä toteutetun miljööuudistuksen lisäksi asiakkaiden esittämiä toiveita on otettu huomioon niin annosvalikoiman suunnittelussa, reseptikehityksessä kuin myös hinnoittelussa. Esimerkiksi asiakkaiden kestosuosikkia paellaa on vastedes saatavana kolmena variaationa: lihalla, merenelävillä sekä näiden yhdistelmällä”, Salolahti jatkaa.
Casa Largo hurmaa autenttisilla espanjalaisilla mauilla
Päivitetyissä reseptiikoissa on panostettu erityisesti makua tuoviin laadukkaisiin raaka-aineisiin: Espanjasta saapuva manchego-juusto on saanut kypsyä rauhassa 18 kuukauden ajan ja paellan valmistuksessa käytetään aitoa paellariisiä.
Maukkaasta espanjalaisesta keittiöstä ammentavalta ruokalistalta löytyy myös erilaisia ravintolassa käsityönä valmistettavia jälkiruokia.
“Crema Catalana -paahtovanukas, talon suklaakakku, talvi-menultamme löytyvä juustokakku sekä kakkujen makuparina tarjottavat veriappelsiini- ja pina colada -sorbetit valmistuvat jatkossa kaikki alusta alkaen ravintolamme keittiössä”, uudistetun ruokalistan suunnittelusta vastannut Casa Largon keittiöpäällikkö Juha Laine kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon ruoan verkkokaupan hävikkiruokakassit viedään käsistä – nyt valikoima laajeni hedelmiin ja vihanneksiin4.12.2025 08:31:55 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan asiakkaat ovat tähän asti voineet tilata alennetuin hinnoin leipää, Fazerin leipomotuotteita sekä valmisruokia, joiden parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöpäivä on lähestymässä. Erilaisia valmiiksi koottuja hävikkikasseja tilataan keskimäärin yli 200 kappaletta viikoittain. Jo pelkästään leivän hävikkikasseilla on onnistuttu pelastamaan vuodessa noin 8 000 leipää päätymästä jätteeksi. Marraskuussa ruokahävikin torjuntaa Vantaan keräilykeskuksessa laajennettiin hedelmiin ja vihanneksiin.
HOK-Elannon henkilöstölle 4,6 miljoonan euron tulospalkkio jouluksi17.11.2025 13:29:50 EET | Tiedote
HOK-Elanto kiittää kaupoissaan, ravintoloissaan ja muissa toimipaikoissaan työskenteleviä hokelantolaisia vuodesta 2025 yhteensä 4,6 miljoonan euron tulospalkkiolla. Palkkio maksetaan tehtyjen työtuntien suhteessa: kokoaikaiselle työntekijälle tulospalkkio on jopa noin 900 euroa.
HOK-Elannon Prisma-hanke etenee Tuusulan Hyrylässä – S-market palvelee keskeytyksettä uuden Prisman avautumiseen asti14.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto avaa uuden Prisman Tuusulan Hyrylään. Prismaa rakennetaan parhaillaan palvelukeskus Särmään ja rakennushanke valmistuu loppuvuodesta 2026. S-market Tuusula palvelee keskeytyksettä uuden Prisman avautumiseen asti ja se suljetaan Prisma Tuusulan avaamisen yhteydessä tai pian sen jälkeen.
Tulipalosta kärsinyt Keravan Prismakeskus avataan sunnuntaina 5.10. klo 08:003.10.2025 16:11:02 EEST | Tiedote
Prismakeskuksen parkkihallissa tapahtuneen tulipalon takia suljettu Keravan Prismakeskus avataan jälleen asiakkaille sunnuntaina 5.10. klo 08:00.
Keravan Prismakeskus suljettu toistaiseksi3.10.2025 12:31:04 EEST | Uutinen
Keravan Prismakeskus on toistaiseksi suljettu parkkihallissa sattuneen tulipalon takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
