Ravintola Kappelin talvessa tarjoillaan taidetta ja blinejä
7.1.2020 09:04:27 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Nauttivatko blineistä aikanaan, 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, myös ravintolan kanta-asiakkaat, kuvataiteilijat Albert Edelfelt, Oscar Kleineh, Hjalmar Munsterhjelm ja monet muut, vaikea sanoa. Mutta talvi-iltoina taiteilijoilla oli tapana kokoontua Kappelin seinien suojaan, tuttuun pöytään, ystävien keskelle. Kanta-asiakkaiden maalaamia töitä päätyi Kappelin seinillekin. Kappelin keittiössä asuvaa Pyhää Gambrinusta bliniviikot hymyilyttävät. Albert Edelfeltin Kappelille maalaama oluenpanijoiden ja -juojien suojelupyhimys nauttisi mieluusti oluensa kanssa voita tirisevän blinin.
Kappelin talven 2020 bliniviikoilla tarjoillaan rapeiksi paistettuja blinejä valinnaisin lisukkein; sienisalaatilla, siianmädillä tai hienostuneimmin Carelian Caviarin kaviaarilla ja lasillisella samppanjaa. ”Suosituin annoksemme on blinipaletti, johon kuuluu useita lisukkeita. Blini on herkullinen ruoka sellaisenaan, ja tämä annos riittää hyvin kokonaiseksi ateriaksi”, ravintolanjohtaja Santeri Uusitalo kertoo.
Tarjolla on myös kolmen ruokalajin blinimenu, jonka alkuun nautitaan kuohkeaa hummeri-rapukeittoa. Juomaksi blineille suositellaan Kappelista proseccoa, samppanjaa tai alsacelaista rieslingiä. ”Olut on tietysti aina raikas valinta blinin rasvaisuutta tasoittamaan, tänä vuonna suositusoluemme on virolaisen Põhjala Breweryn Uus Maailm IPA-olut”, Uusitalo kertoo.
Blinejä ja taidetta on tarjolla myös toisessa helsinkiläisessä klassikkoravintolassa, 122-vuotiaassa Salvessa Helsingin Hietalahdessa.
Kappelin bliniviikot 8.1.-28.3.2020, Salven bliniviikot 1.1.-31.3.2020.
Kappelin Blinipaletti S-Etukortilla 29,90 e, norm. 33,90 e. Blinimenu 55 e / 62 e , blini alkuruokana alkaen 15 e. Salven bliniannos, alkaen 12,70 e, blini kolmella lisukkeella 31,20 e (S-Etukortilla), norm. 36,70 e.
Katso kaikki blinimenut ja tee pöytävaraus osoitteessa: www.raflaamo.fi/fi/blinit
Lisätietoja: Santeri Uusitalo, ravintolanjohtaja, Ravintola Kappeli, puh. 010 766 3881, santeri.uusitalo@sok.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Hyviä uutisia ravintola-alalta: alan ykköset yhdistävät voimansa suomalaisen ravintolakulttuurin puolesta21.5.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Suomen kokkimaajoukkue ja S-ryhmän ravintolat aloittavat pitkäjänteisen yhteistyön. Tavoitteena on nostaa suomalaisen ravintolakulttuurin ja keittiöosaamisen arvostusta, kehittää alaa ja luoda uusia, kiinnostavia elämyksiä erityisesti matkailijoille.
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.
Suuri muutos ABC-asemilla tänään: noutopöytä uudistuu4.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tutut klassikot ja monipuolisemmat maut täydentävät nyt toisiaan ABC:n noutopöydässä. Nousevatko uutuudet, kuten Marry me -kana, kylmäsavulohilasagne ja savukylki-kaalipaistos ikonisen noutopöydän seuraaviksi kestohiteiksi? Yhteensä uusia annoksia tulee noin 30 kappaletta.
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme