Ravintolatyöntekijät kaupan alan töihin – HOK-Elanto välttää edelleen lomautukset ravintolasulun aikana
8.3.2021 13:20:01 EET | HOK-Elanto | Tiedote

HOK-Elanto sulkee suurimman osan ravintoloistaan kolmeksi viikoksi. Auki jäävistä ravintoloista myydään ravintola-annoksia kotiin kuljetettuina Woltin, Foodoran sekä Syökotona.fi-palvelun kautta. Kaikille niille työntekijöille, joita sulku koskettaa, tarjotaan töitä HOK-Elannon kaupan alan toimipaikoista, eikä ketään lomauteta.
- Olemme eri toimialoilla toimivana yrityksenä varsin onnekkaita, että pystymme tarjoamaan ravintoloidemme ammattilaisille kaupan puolelta töitä ja turvaamaan työntekijöidemme toimeentulon. Ravintola-alalla on nyt todella paljon huolta ja sumea näkymä. Ala tarvitsee toivoa, tukea ja tulevaisuudennäkymiä, kertoo toimialajohtaja Henriikka Puolanne HOK-Elannosta.
- Me teemme kaikkemme, että löydämme näille asiakaspalvelun ammattilaisille töitä muista yksiköistämme. Työntekijöidemme joustavuus ja heittäytymiskyky on puolestaan ollut uskomattoman hienoa. Moni on sanonut, että nyt on näkymää ainakin seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Koronan rajut vaikutukset ravintola-alalle ovat luoneet koko vuoden epävarmuutta, kertoo HR-päällikkö Satu Vennala HOK-Elannosta.
Ravintolatyöntekijät ovat auttaneet kaupan puolella joustavasti keväästä lähtien
Viime kevään poikkeustilan iskiessä HOK-Elanto siirsi kertarysäyksellä lähes 800 ravintola-alan ammattilaista kaupan puolelle ja turvasi työntekijöiden toimeentulon ja pääkaupunkiseudun asukkaiden ruokahuollon. Ketään ei tarvinnut lomauttaa. Epävarmana vuonna satakunta heistä on halunnut jäädä pysyvästi kauppaan töihin.
Ravintola-alan rajoitusten kiristyessä, aukioloaikojen lyhentyessä ja koronavirustartuntojen kasvaessa ravintoloiden myynti on laskenut elokuusta alkaen. Viime syksyn aikana noin 200 ravintola-alan ammattilaista on siirtynyt joko kokonaan tai osittain kauppoihin ja lisäksi monet muut ovat vaihtaneet lennossa paikkaa ravintoloiden välillä.
Nyt noin 300 ravintola-alan ammattilaista siirtyy Prismoihin, S-marketteihin ja Alepoihin myymälätyöskentelyyn ja ruoan verkkokaupan keräilyyn. Räjähdysmäisesti kasvava ruoan verkkokauppa vaatii lisää työvoimaa. Noin 100 työntekijää jää palvelemaan auki olevia ravintoloita, joista annoksia voi tilata kotiin.
Palapelissä pyritään sovittamaan yhteen työntekijöiden toiveet, osaaminen, työtunnit, työmatkat ja myymälöiden tarpeet.
Vuoropäällikkönä toimiva Sanna Ekholm lähtee tällä viikolla töihin Prisma Itäkeskukseen ravintola Stone’sin sijaan. Marketkaupan työt tulivat jo viime keväänä tutuksi hänelle ja sadoille HOK-Elannon ravintolatyöntekijöille.
- Viime keväänä otin kaupan puolelle siirtymisen vaihteluna. Ravintolassa asiakaskohtaamiset ovat kuitenkin työn suola, jota jää kaipaamaan. Osa meistä on kuluneena vuonna tehnyt puolet kaupassa ja puolet ravintolassa tarpeen mukaan. On silti onnekas olo, että on työnantaja, joka pystyy tarjoamaan tällaisessakin tilanteessa töitä eikä ravintolasulun vuoksi jää tyhjän päälle, Ekholm sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henriikka Puolanne, toimialajohtaja, ravintolat, HOK-Elanto, puh. 040 180 1118, henriikka.puolanne@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Prisma Viikin edustalle avataan pop up -liikennepuisto, jossa liikennesääntöjä voi opetella yhdessä ruokarobottien kanssa6.8.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Koulujen alkaessa HOK-Elanto muistuttaa valppaudesta liikenteessä rakentamalla Helsingissä Viikin Prisman edustalle lapsille suunnatun pop up –liikennepuiston osana S-ryhmän Valppain mielin liikenteessä -kampanjaa. Samalla myös katukuvasta tutut ruokarobotit levittävät liikenneturvallisuusviestiä ympäri pääkaupunkiseutua.
Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka – näitä tuotteita festarikansa ostaa eniten9.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alepa Kontti on kiertänyt pääkaupunkiseudun festareita jo yli kymmenen vuoden ajan tuoden liikkuvan päivittäistavarakaupan suoraan tapahtuma-alueille. Festarikansa ostaa konttimyymälästä pitkälti samoja tuttuja evästuotteita kuin lähikaupastakin. Samalla esimerkiksi vegaanisten vaihtoehtojen suosio on kasvanut selvästi myös festareilla.
Uusi S-market Varisto avataan 4.6. - Varistoon kauan kaivattu 24/7-ruokakauppa ja robokuljetukset2.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Vantaan Variston palvelut paranevat merkittävästi, kun alueelle avataan uusi S-market torstaina 4.6.2026. Ympäri vuorokauden auki oleva myymälä tuo Varistoon kauan kaivatun ruokakaupan sekä uusia arkea helpottavia palveluita.
Robokuljetukset laajenevat ympäri pääkaupunkiseudun Alepoita19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon suositut robokuljetukset laajenevat kevään ja alkukesän aikana yhteensä yli 15 uuteen Alepa-myymälään pääkaupunkiseudulla. Ruokaostoksia kotiin tuovat kuljetusrobotit ovat yhä suositumpia, sillä kuluttajat arvostavat arjen sujuvuutta parantavia palveluja.
Uudistunut S-market Martinlaakso avataan 7.5. – Luvassa avajaisohjelmaa torstaista lauantaihin5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaalla sijaitsevan S-market Martinlaakson remontti on valmistunut, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille torstaina 7. toukokuuta klo 10. Luvassa on huikeita tarjouksia sekä monipuolista avajaisohjelmaa koko perheelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

