SeaLife Helsinki Oy

Ravut valtaavat SEA LIFEn

Jaa
Tänään Merimaailma SEA LIFE avasi yleisölle CRAB ATTACK - rapuryntäyksen, jossa on nähtävillä jännittäviä rapuja eri puolilta maailmaa. Näyttelyn päätähtiä ovat maailman suurimmat niveljalkaiset eli jättiläistaskuravut. Nämä kolme japanilaista ihmeolentoa voivat elää jopa 100 vuotta – näyttelyn ravut ovat 10-20 vuotta vanhoja.

Uusi näyttely on kaikin tavoin ainutlaatuinen, sillä tällä kertaa myös itse altaatkin ovat ravun näköisiä, Kahden altaan alitse voi ryömiä ja yhdessä altaassa on myös altakatsottava kurkistusikkuna. Näyttelyssä pääsee myös kokeilemaan taitojaan ravun saksien napsauttelussa ja koskettamaan erilaisia rapuja.

Jättiläistaskurapujen lisäksi näyttelyssä on viittoilijarapuja, palmurosvo, langusti ja keisarihummereita. Keskuksessa on myös vampyyrirapuelämys - liikuteltava allas, jossa pääsee tutustumaan vampyyrirapuihin lähietäisyydeltä. Uudet ravut täydentävät jo ennestään keskuksessa olleiden äyriäisten kirjoa. Muita SEA LIFEn rapuja ovat puhdistajaravut, hummerit, erakkoravut, molukkiravut ja marmorirapu.

Nimikilpailu

Crab Attackin päätähdet eli jättiläistaskuravut ovat vailla nimiä, joten julkaisemme samalla nimikilpailun. Voittajat valitaan 28.2. Ehdotukset voi lähettää postitse tai sähköpostilla osoitteeseen sealife@sealife.fi . Voittajat pääsevät henkilökohtaisesti ruokkimaan jännittäviä jättiläistaskurapuja.

-------------------------

Raputietoa:

- Jättiläistaskuravun japanilainen nimi taka-ashi-gani on kirjaimellisesti kääntäen pitkät-jalat -rapu
- Jättiläistaskuravun kuoppainen kuori sulautuu hyvin kiviseen merenpohjaan. Maastoutuakseen vielä paremmin rapu koristelee kuortaan sienillä ja eläimillä
- Maailman suurin rapu on jättiläistaskurapu jonka jalkojen kärkiväli voi olla jopa 4 metriä
- Ravut elävät kaikissa mertenosissa valtameren syvyyksistä aaltojen pyyhkäisemiin ranta-alueisiin. Jättiläistaskurapu on luultavimmin syvimmällä elävä rapu maailmassa. Sen luontaisia elinalueita ovat syvät kuilut Tyynenmeren alueella
- Palmurosvo (kookosrapu) on saanut nimensä siitä, että se on tiettävästi varastanut kiiltäviä esineitä sekä teltoista että taloista
- Palmurosvot ovat erittäin vahvoja. Ne pystyvät kiipeämään puuhun ja aukaisemaan kookospähkinöitä voimakkailla saksillaan
- Viittoilijarapukoiraalla toinen saksista on huomattavasti toista suurempi. Rapu heiluttaa sitä houkutellakseen naaraita luokseen - aivan kuin se soittaisi viulua. Mitä isompi saksi - sen suositumpi rapu
- Ravut kuuluvat maailman vanhimpiin eläimiin

--------------------------------------

Elämykset & tapahtumat 2011

SEA LIFEn tavoitteena on tuottaa ikimuistoisia elämyksiä kaikille kävijöille. Vuoden 2011 aikana keskuksessa tullaan erityisesti panostamaan vierailijoiden viihtyvyyteen hauskojen ylimääräisten elämysten avulla. Vierailijat saavat koskettaa mereneläimiä, tutustua hain muniin ja välillä saattaa merirosvo toivottaa heidät tervetulleiksi näyttelyyn.
SEA LIFE on myös päättänyt jatkaa 2010 lanseerattujen tapahtumien tuottamista
- Maaliskuussa pidetään maailman merien päivän kunniaksi Vesikoulu yhteistyössä HSY veden kanssa
- Huhtikuussa on luvassa pääsiäispuuhastelua ja haiden munien maalausta. Keskukseen saapuu myös uusi nuijahai
- Toukokuussa tarjoamme Peacock-teatterissa ilmaisen Itämeri-aiheisen multimediashown kaikille koululaisille ('Ainutlaatuinen kalasoppa - Itämeren erikoiset eväkkäät'). Tämän myötä Sea Life on liittynyt Turun ja Helsingin kaupunkien perustamaan Itämeri-haasteeseen
- Toukokuussa lanseerataan myös 'Anna kilpikonnalle hymy' -kampanja. Tavoitteena on saada kerättyä varoja Zakynthos - saaren merikilpikonnien suojelukeskusta varten
- Kesäkuussa SEA LIFE osallistuu Narinkka-torilla pidettävään Itämeriaiheiseen Ekotekoon
- Heinäkuu tuo tullessaan lasten suositun leikkihuoneen ja uuden raputulokkaan
- Elokuussa seikkaillaan merirosvojen parissa
- Lokakuussa on Euroopan laajuiset haiviikot teemana haiden suojelu
- Joulukuussa avataan SEA LIFEn jouluakvaario ja joulushop


Pääyhteistyökumppanit

Vuoden 2011 alusta SEA LIFElla on myös upouudet pääyhteistyökumppanit HOK-Elanto ja
Dr Oetker. Pääyhteistyökumppanit ovat omalta osalta tukemassa SEA LIFEn toimintaa ja jakavat innostuksemme meren eläimiin ja ainutlaatuisten elämysten tuottamiseen.

HOK-Elanto tarjoaa SEA LIFEn asiakkaille ilmaisen yleisöopastuksen viikonloppupäivisin klo 16.00. Aiheet vaihtelevat keskittyen keskuksen suosituimpiin eläimiin. Kaikki asiakasomistajat saavat yhteistyön myötä ylimääräisen edun sealifeshop.fi - verkkokaupasta.

Dr Oetker mahdollistaa uuden juhla- ja leikkitilan rakentamisen SEA LIFEn aulaan. Samalla koko yläaulan ilme uusitaan. Juhlatila tuo kauan kaivattua lisäkapasiteettia supersuosituille syntymäpäiväjuhlille.


Lisätiedot:
Markus Dernjatin (intendentti), Jouni Jaakkola (näyttelypäällikkö) puh. 09-5658 2026
Vilma Gustafsson (viestintä ja markkinointi), vilma.gustafsson@sealife.fi tai 050-5608274

Valokuvat: http://www.flickr.com/photos/sealifehelsinki/sets/72157625949823729/

Merimaailma SEA LIFE on avoinna päivittäin 10- 17.00 paitsi ke 12.00-20.00 ja toukokuusta eteenpäin joka päivä 10.00-19.00. Ruokinnat ja infot tasatunnein alkaen klo 11.00.
Tivolitie 10, 00510 HELSINKI (Linnanmäki), puh. 09-5659200 www.sealife.fi

Kuvat

Palmurosvo
Palmurosvo
Lataa
Jättiläistaskurapu
Jättiläistaskurapu
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

SeaLife Helsinki Oy
SeaLife Helsinki Oy
Tivolitie
00510 HELSINKI

09 5658 2024, marketing@sealife.fihttp://www.sealife.fi

SEA LIFE on Suomen johtava akvaario ja yksi Helsingin suosituimmista elämyskohteista. SEA LIFE tarjoaa kävijöille elämyksiä ja tietoa vedenalaisesta elämästä ja sen suojelun tärkeydestä. SEA LIFEssa vierailee noin 250 000 kävijää vuosittain. SEA LIFE on osa Merlin Entertainments Groupin omistamaa SEA LIFE -ketjua, joka on maailman suurin yleisöakvaariotuotemerkki. Merlin Entertainments Group on maailman toiseksi suurin elämyskohdetoimija yli 100 elämyskohteella neljällä mantereella ja 23 eri maassa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SeaLife Helsinki Oy

Suru-uutinen SeaLifesta : Mikko Meriahven on kuollut4.5.2022 16:09:38 EEST | Uutinen

Merimaailma SeaLifen mediapersoona, koko kansan tuntema julkkiskala Mikko Meriahven menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen tiistaina 3.5.2022. "Mikko oli tiistaiaamuna poikkeuksellisen vaisun oloinen. Teimme välittömästi päätöksen siirtää se karanteeniin tarkempia tutkimuksia varten. Karanteenialtaaseen päästyään Mikko sai kuitenkin yllättäen voimakkaan sairauskohtauksen. Teimme kaikkemme sen pelastamiseksi, mutta hoito ei auttanut ja Mikko nukkui pois käsivarsillani eläintenhoitotiimimme läsnäollessa",intendentti Markus Dernjatin kertoo. Sairauden syytä selvitellään. Toimitusjohtaja Sanna Laitinen kertoo, että henkilökunta on ottanut Mikon poismenon raskaasti. "Asia on nyt niin tuore ja sulattelemme tapahtunutta vielä itsekin.Tämä on kuitenkin todella kova paikka tietysti koko SeaLife-tiimillemme, mutta erityisesti eläintenhoitohenkilökunnallemme, joka yritti todella Mikkoa parhaansa mukaan hoitaa. Eläintemme hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeää ja olen erittäin ylpeä ammattitai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye