Reckless Love juhlistaa 10-vuotista uraansa soittamalla maailmanlaajuisen livestream-keikan!
10.6.2020 15:00:58 EEST | Sunborn Live | Tiedote

10-vuotista debyyttialbumiaan ja kansainvälistä uraansa juhlistava, hyväntuulisen metallin sanansaattaja Reckless Love, astuu lauantaina 4.7.2020 klo 20.00 Helsingin Kulttuuritalon estradille. Osana menestyksekästä Sunborn Live Stream-konseptia esiintyvä Reckless Love on luvannut toteuttaa äärimmäisen viihdyttävän juhlakeikkastreamin.
Tämä 80-luvun vaikutteita häpeilemättä viljelevä ryhmä tuli ryminällä kotimaiselle musiikkikentälle julkaistessaan bändin nimeä kantavan debyyttialbuminsa 2010. Tie vei miehet vuosikymmenen mittaiselle seikkailulle isoja kertosäkeitään, isoja kitarasoundejaan ja isoja tukkiaan maailman isoille lavoille pyörittelemään. Siinä sivussa nelikko ehti julkaisemaan kolme albumillista lisää materiaalia, joista kultarajan rikkoneen Animal Attractionin 2012, sitä seuranneen Spiritin 2014 ja viimeisimpänä InVaderin 2016.
”Kymppivuotiskiertuetta ei päästy sattuneesta syystä tänä vuonna tien päälle juhlimaan, joten päätimme ottaa vallitsevasta tilanteesta kaiken mahdollisen irti ja järjestää maailmanlaajuiset – tajunnan räjäyttävät bileet faneillemme yhteisen kuljetun taipaleen kunniaksi. Parempaa paikkaa, eikä ajankohtaa voisi näille bakkanaaleille toivoa. Legendaarinen Kultsan lava keskellä Helsinkiä ja maailman kauneinta Suomen kesää. Bändi on parhaassa iskussaan ja erittäin nälkäinen tekemään parhaimman rokkistreamin mitä on nähty. Näitä tehdään vain tämä yksi. Streamien streami. Toista samanlaista et tule näkemään, etkä todellakaan halua missata tätä!” yhtyeen solisti Olli Herman taustoittaa.
Sunborn Live Stream-konsepti on interaktiivinen. Keikan aikana on mahdollista lähettää chat-viestejä, jakaa kuvia some-seinälle sekä kalliimpaan lipputyyppiin sisältyy meet & greet chat-osuus bändin kanssa keikan jälkeen. Sunborn Live Streamin tuottaa yhteistyössä Sunborn Live sekä Rajulive.
LA 4.7.2020 RECKLESS LOVE - WORLDWIDE LIVE STREAM
10th Anniversary Show From Kulttuuritalo, Helsinki (House Of Culture)
Showtime 20:00 (EET)
Standard Ticket 9,90€ - includes the access to watch the gig for 7 days
Fan Ticket 15,90€ - incl. the access to watch the gig for 7 days + meet & greet -chat session with band
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sunborn Live on tunnettu kovatasoisista live-tapahtumistaan ja laadukkaista festivaaleistaan. Muun muassa vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha, Turun Terassikesä, after ski -festivaali Harmaa Rinne sekä uusi Slot Festival kuuluvat Sunborn Liven tapahtumaportfolioon. Tämän lisäksi yritys tuottaa vuosittain satakunta keikkaa ja suurkonserttia Turun Logomossa. Sunborn Live on osa ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan yritys Sunborn Events Oy :tä on sekä perheomisteista Sunborn Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Ennätyslipunmyyntiin yltänyt Kesärauha näyttää, miltä uuden sukupolven suomalaisfestivaali tuntuu29.5.2026 17:51:38 EEST | Tiedote
Mediassa on uutisoitu viime vuosina paljon tapahtumien wc-kaaoksista, lipunmyynnin haasteista ja kansainvälisten artistien puutteesta. Turussa järjestettävä Kesärauha kulkee kuitenkin vastavirtaan: se on loppunmyydessäänkin saanut kehuja väljyydestään, festivaali on jo kaksi viikkoa ennen tapahtumaa myynyt enemmän 3 päivän lippuja kuin viime vuonna yhteensä, ja sillä on ennätysmäärä kansainvälisiä artisteja ohjelmistossaan (14 kpl). Kuvaavaa on se, että jos Kesärauhan portit avattaisiin tänään, olisi alueella perjantaina ja lauantaina jo nyt reilusti edellisvuotta enemmän festivaalikävijöitä. Kesärauhan mukaan menestyksen taustalla ei ole yksi artistikiinnitys, vaan kokonaisuus, jossa festivaalikokemus rakennetaan kävijän näkökulmasta alusta loppuun. “Ihmiset eivät enää hae festivaaleilta pelkästään keikkoja. Halutaan oikeaa tunnelmaa, yhteisöllisyyttä, estetiikkaa ja sitä, että tapahtuma tuntuu omalta. Kesärauha on rakennettu juuri siitä ajatuksesta, että 72 artistin ohjelmasta huolim
Bob Marleyn legendaarinen taustayhtye The Wailers saapuu Logomon Terassikesän avajaisillan tähdeksi 29.7.2026 - kesän ohjelmiston kaikki keikkapäivät ovat selvillä8.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Turku on ensi kesänä yksi Suomen vetovoimaisimmista kesäkaupungeista, kun lukuisten festivaalien lisäksi Logomon Terassikesä lyö pöytään valmiin keikkakattauksen, joka on kansainvälisiä tähtiä pullollaan.
Suomen Turku julisti kesärauhan - tuhannet peace-merkit nousivat ilmaan Turun Vartiovuorella1.5.2026 18:41:57 EEST | Tiedote
Jo toistamiseen livenä julistettu kesärauha kannustaa jokaista kohtelemaan toisia yhdenvertaisesti tulevana kesänä. Lämpimän kesäisellä vappupiknikillä julistuksen lausui yksityiskokki ja Vuoden turkulainen 2025 Aram Behbodi. Kesärauha-festivaalia juhlitaan Turun Linnanpuistossa 12.–14.6.2026.
TURKU SAA UUDEN KAKSIPÄIVÄISEN PIKKUJOULUFESTIVAALIN – THE PIKKUJOULUT TUO LOGOMON LAVALLE VESTERISEN YHTYEINEEN, KOMIAT, PETE PARKKOSEN, MAIJA VILKKUMAAN JA MINTUN 4.–5.12.202630.4.2026 10:27:08 EEST | Tiedote
Sunborn Live on järjestänyt jo useiden vuosien ajan Turun seudun suurimpia loppuunmyytyjä pikkujoulutapahtumia Logomossa.
Kesärauhan yli 70 kansainvälisen ja kotimaisen huippuartistin ohjelma on valmis – line-upin viimeistelevät Turun linnan sisäpihalle rakentuvan Elektrolinnan ja uuden Discopuiston kattaukset28.4.2026 12:00:16 EEST | Tiedote
Kesä alkaa Turusta jo seitsemännen kerran, kun Linnanpuistossa juhlitaan vuoden festivaalinakin palkittua Kesärauhaa 12.–14.6.2026. Kiinnostavasta indie- ja vaihtoehtoartisteja vilisevästä ohjelmistostaan, lempeästä tunnelmastaan sekä ajankohtaisista ruoka- ja juomavalikoimastaan tunnettu festivaali on julkistanut yli 20 elektronisen musiikin artistia ja dj-kollektiivia, joiden myötä Kesärauhan ohjelmisto on valmis. Kesärauhan lipunmyynti on edellä aiempien vuosien ennätyskäyriä, minkä ansiosta kolmen päivän lipuista 85 % on jo myyty. Kesärauhan lippujen hinnat nousevat vapun jälkeen 4.5.2026 alkaen. Jo vuodesta 2022 Kesärauhaa täydentänyt Elektrolinna on löytänyt paikkansa Suomen kesän yhtenä keskeisenä elektronisen musiikin näyttämönä. Modernin konemusiikin ja keskiaikaisen Turun linnan polttopisteessä koetaan viikonlopun aikana pitkän linjan elektroartisti-tuottaja SBTRKT:n dj-setti, muun muassa teknoa ja happy hardcorea sekoitteleva DJ Fuckoff, Berliinistä saapuva DJ-tuottaja PEREL
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme