Reflektor-valotaidefestivaali

Reflektor-festivaali levittää valotaiteen ilosanomaa jälleen ympäri pääkaupunkiseutua – monikansallisen taiteilijakaartin teokset valaisevat syys- ja lokakuun aikana kolmessa kaupungissa

Jaa

Valotaiteen lisäksi tällä kertaa myös ääni- ja videoteoksin syysiltoja valaiseva festivaali kutsuu yleisön mukaan todistamaan jokapäiväisten sijaintien muuntumista unenomaisiksi, ajatuksia herättäviksi ja leikkisiksi tiloiksi, jotka tuovat valoa, väriä ja vaihtelua pimenevään vuodenaikaan.

Reflektor Vantaalla nähtävä, joka kerta uuden toteutuksen saava Lyhtypuisto-yhteisöteos on ihastuttanut kävijöitä eri valotaidefestivaaleilla jo vuodesta 2012. Kuva: Petri Anttila
Reflektor Vantaalla nähtävä, joka kerta uuden toteutuksen saava Lyhtypuisto-yhteisöteos on ihastuttanut kävijöitä eri valotaidefestivaaleilla jo vuodesta 2012. Kuva: Petri Anttila

Sun Effectsin toteuttama Reflektor on syksyn pimeydessä viihtyvä, valotaiteeseen ja tutun miljöön uusiin mahdollisuuksiin sukeltava kaikille avoin ja maksuton valotaidefestivaali. Ensi kertaa vuonna 2018 järjestetty tapahtuma järjestetään tänä vuonna kolmena ajankohtana kolmessa eri lokaatiossa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Kyseessä on toinen kerta, kun Reflektor järjestetään useamman tapahtuman sarjana ympäri pääkaupunkiseutua.

Aiempina vuosina muun muassa Helsingin Kivinokassa, Vantaan Korsossa ja Keran vanhoilla logistiikkahalleilla Espoossa järjestetyn tapahtumakokonaisuuden päänäyttämöt ovat tänä vuonna Helsingin Malmi, Espoon keskus ja Vantaan Koivukylä.

Festivaalin mahdollistavat Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit sekä tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat yritykset.

Motiiveina ympäristön, yleisön ja taiteen palveleminen

Festivaalin vastaava kuraattori Lari Suominen avaa tapahtuman lähtökohtia: "Reflektor on tekijöidensä rakkaudentyö, joka elää tekemisen palosta sekä halusta tuoda ainutkertaisia kokemuksia ja tiloja kaikkien koettavaksi. Haluamme antaa tilaa laadukkaalle, yllätykselliselle valotaiteelle sekä varsinkin sen kotimaisille tekijöille, kansainvälisiä huippuja unohtamatta. Yksi tavoitteistamme on myöskin vahvistaa valotaiteen – eittämättä jo ansaittua – asemaa kulttuurin kentällä yleisesti.Toivotamme kaikki mukaan nauttimaan ja vaikuttumaan."

Taidekävelylle syksyn pimenevään iltaan

Tapahtumat on suunniteltu reittimuotoisiksi kokonaisuuksiksi, jotka kuljettavat kokijan taiteen äärelle ja joidenkin teosten kohdalla jopa niiden sisään. Valotaiteen lisäksi tänä vuonna on näytillä videotaidetta ja ensi kertaa myös puhdasta äänitaidetta. Taiteellisen johdon mukaan päätös sisällyttää äänitaide mukaan ohjelmistoon oli lopulta helppo tehdä: "Pimenevä ja luonnon tarjoamilta aistiärsykkeiltä rauhoittuva vuodenaika suo äänitaiteelle otollisen alustan siinä missä valoteoksillekin", kuraattori Lari Suominen kertoo.

Reflektor Helsinki 2022: Ala-Malmi

Reflektor Helsinki valaisee Malmin ympäristön 23.–25.9.2022. Ala-Malmilla nähtävä teoskokoelma koostuu seitsemän eri taiteilijatahon töistä.

Malmilla on näytillä esimerkiksi tanskalaisen Amelie Befeldtin ja suomalaisen Pilvi Takalan yhteistyönä syntynyt Give a little bit -videoteos, joka kutsuu yleisönsä mukaan uramessuille ja hieman erilaiseen karaokevideoon. Vanhan toimitilakiinteistön pintoihin projisoitavan Malmi Maps -kollaasiteoksen taiteellisen sisällön ovat ammattitaiteilijoiden sijaan luoneet Malmin peruskoulun ja Hietakummun viidesluokkalaiset.

Taiteilijaduo Broas & Nybergin kineettinen valoveistos Ljuslunga II tarkastelee hengitystä ilmiönä eri näkökulmista ja syventyy myös fotosynteesiin, luonnon lumoavaan ja elämämme edellytyksiä luovaan prosessiin.

Reflekor Vantaa 2022: Koivukylä, Kulttuuritalo Martinus &Lumosali

Reflektor Vantaa aktivoi aistit Koivukylän asemalta alkavan reitin ympäristössä 29.9.–2.10.2022. Valo- ja videotaiteen ohella teosreitin varrella voi kuulla ja tuntea esimerkiksi kaksi erilaista äänitaideteosta: skottitrio Simon Kirbyn, Tommy Permanin, Rob St. Johnin Sing The Gloaming perustuu sanaan, joka on kaikkien valoon, kimalteeseen ja hehkuun liittyvien sanojen kantasana. Antti Puumalaisen ääni-installaatio Minä olen kivi, minä olen puu antaa metsän puille ja kiville äänen sekä identiteetin ja kokijalleen mahdollisuuden samaistua ympäröivään luontoon. Koivukylän taidepolulla saa nauttia myös useamman taiteilijan yhteistyön hedelmistä, kun yhdessä Autismisäätiön kanssa toteutetun taianomaisen Lyhtypuiston sadat uniikit lyhdyt valaisevat salaisen puutarhan

Koivukylän lisäksi tapahtuma levittäytyy Martinlaakson Kulttuuritalo Martinukseen sekä Korson Lumosaliin, jossa näytillä on puolalaisen Pani Pawloskyn näyttelynomainen, useista videoprojisoinneista koostuva tilallinen LOTS OF THOUGHTS AROUND ME, BUT NONE INSIDE ME -installaatio, jonka visuaalinen teema leikittelee renessanssimaalauksilla, väännellen niitä uusiin surrealistisiin muotoihin.

Reflektor Espoo 2022: Espoon keskus

Reflektor Espoo elävöittää Espoon keskuksen ympäristöä 6.–9.10.2022. Juna-aseman laiturilta ruusupuutarhan kautta maanalaiseen elokuvateatteriin johdattavan tiiviin ja monipuolisen teospolun varrella voi pysähtyä esimerkiksi portugalilaisen André Maian taivasmaisemia tutkailevan Skydial-teoksen äärelle, joka kutsuu kokijansa pitämään tauon ja matkustamaan toiseen aikaan, paikkaan tai satunnaiseen muistoon.

Fyysisen ja digitaalisen maailman välille näyttäviä siltoja rakentavan turkkilaisen Nohlab-studion toteuttama, kirjaimellisesti perusasioiden äärelle johdattava Prima Materia -teos puolestaan esittelee taiteenalallaan toistaiseksi harvinaisempaa toteutustapaa, 3D-lasien läpi koettavaa videotaidetta. Parkkihallin alustakseen valinneen, Ghost Project-taiteilijakollektiivin Parking Rituals -tilataideteos opastaa kokijansa puhdistavan transsin läpi erilaisin teknologisin keinoin.

Festivaalitapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Tapahtumat eivät ole täysin esteettömiä; osa näyttelyreiteistä sisältää vaikeakulkuisempia osuuksia, jotka on merkitty reittikarttoihin.

Reittikartat ja muut tarkemmat tiedot:

www.reflektor.fi

Reflektor Helsinki 2022
Pe-su 23.9–25.9.2022 klo 19–23
Ala-Malmi

Reflektor Vantaa 2022
To-su 29.9.–2.10.2022 klo 18–23
Koivukylä
Kulttuuritalo Martinus (Martinlaakso) klo 17–23
Lumosali (Korso )klo 17–23

Reflektor Espoo 2022
To-su 6.–9.10.2022 klo 18–23
Espoon keskus

Avainsanat

Kuvat

Reflektor Vantaalla nähtävä, joka kerta uuden toteutuksen saava Lyhtypuisto-yhteisöteos on ihastuttanut kävijöitä eri valotaidefestivaaleilla jo vuodesta 2012. Kuva: Petri Anttila
Reflektor Vantaalla nähtävä, joka kerta uuden toteutuksen saava Lyhtypuisto-yhteisöteos on ihastuttanut kävijöitä eri valotaidefestivaaleilla jo vuodesta 2012. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Kuva: Hannu Iso-Oja
Kuva: Hannu Iso-Oja
Lataa
Reflektor Espooseen näytille tulevaa turkkilaisen Nohlab-studion Prima Materia -videoteosta katsellaan 3d-lasien lävitse. Kuva: Nohlab
Reflektor Espooseen näytille tulevaa turkkilaisen Nohlab-studion Prima Materia -videoteosta katsellaan 3d-lasien lävitse. Kuva: Nohlab
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reflektor-valotaidefestivaali



http://www.reflektor.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.