Helsingin yliopisto

Rehtori Jari Niemelä: ”Yliopistot puolustavat yhteistä eurooppalaista arvopohjaa”

Jaa

Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä nosti lukuvuoden avauspuheessaan 2.9. esiin yliopistojen sivistystehtävän, globaalin yhteiskuntavastuun ja tutkimuspohjaisen opetuksen merkityksen.

Rehtori Niemelä otti puheessaan esiin ne monet murrokset, joita ihmiskunta tällä hetkellä kohtaa kuten äärimmäiset sääilmiöt, teknologisen kehityksen, terveys- ja tuloerot sekä rakoilevat poliittiset järjestelmät. Hän muistuttaa, että globaalien ongelmien ratkaisuun tarvitaan yhteistyötä.

– Helsingin yliopistolla on valmiudet tarjota tutkimustietoa niin ilmastonmuutoksen torjuntaan, kestävään kaupunkikehitykseen kuin tekoälyn hyödyntämiseenkin. Haluankin haastaa yhteiskunnan – ja erityisesti päätöksentekijät – yhteistyöhän yliopistojen kanssa näiden globaalien haasteiden ratkaisemiseksi, Niemelä sanoo.

Niemelä toteaa, että murrosten aikana yliopiston tehtävä korostuu entisestään. Hän kehottaa yliopistoja olemaan valppaina muistuttamaan yliopiston ja sen sivistystehtävän tärkeydestä. Erityisesti eurooppalaisessa keskustelussa yliopistot nähdään merkittävinä yhteiskunnan integroijina, yhteenkuuluvuuden ja yhtenäisyyden ylläpitäjinä.

– Voidaan sanoa, että yliopistot toimivat tieteellisen ajattelun majakoina heijastaen sivistyksen valoa ja puolustaen yhteistä eurooppalaista arvopohjaa, johon kuuluvat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio, Niemelä sanoo.

Opiskelun ja tiedon hankinnan murros haastaa yliopistot

Yliopistojen koulutustehtävä on nopeassa muutoksessa, ja opiskelun ja tiedon hankinnan murros haastaa yliopistot. Opiskelijat hankkivat tietonsa ja taitonsa myös muilla tavoin kuin perinteisesti opiskelemalla: tietoa hankitaan verkosta, vertaisilta ja käytännön työssä.

– Tiedon pirstaloitumisen aikakaudella yliopistojen koulutuksellinen vetovoima perustuu tutkimukseen. Tutkimusperustaisuus erottaa yliopisto-opetuksen internetistä tai vertaisilta hankitusta tai omaan kokemukseen perustuvasta tiedosta, rehtori Niemelä sanoo.

”Yliopistot ovat osaamisperäisen maahanmuuton dynamoita”

Niemelä toteaa, että ikäluokkien pienentyessä ja osaajien ikääntyessä on tärkeää, että yliopistot houkuttelevat opiskelijoita ja ammattitaitoista työvoimaa myös ulkomailta.

– Yliopistot ovat osaamisperäisen maahanmuuton dynamoita. Toivon, että työelämään siirtyminen saadaan mahdollisimman houkuttelevaksi ja sujuvaksi kansainvälisille opiskelijoille, hän esittää.

Niemelä ottaa esiin myös yliopistojen vastuun tukea heikommista lähtökohdista ponnistavia yliopistoja ja yhteiskuntia.

– Suomen tulee vahvistaa globaalia asemaansa kehittyvien maiden oppimisen kriisin ratkaisemiseksi. Globaalina vastuunkantajana Helsingin yliopisto on mukana tässä tärkeässä työssä, jossa korostuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.


Rehtori Jari Niemelän puhe kokonaisuudessaan

Yhteyshenkilöt

Rehtorin haastattelupyynnöt: 
Johdon assistentti Maija Roitto
puh. 029 41 22210

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme