Reilu kauppa ry

Reilu kauppa suosittelee kouluille kestävämpiä tilaustuotteita

Jaa
Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen tekstiilituotteiden valikoima Suomessa on monipuolistunut. Tarjolla on ympäristö ja ihmisoikeudet huomioiden valmistettuja vaihtoehtoja esimerkiksi koulujen ja harrastusporukoiden nimikoiduiksi huppareiksi ja kangaskasseiksi.

Vastuuton puuvillan viljely aiheuttaa mm. maaperän köyhtymistä, vesivarojen ehtymistä, saastumista, köyhyyttä ja lapsityötä.  

– Näitä haittoja voi tehokkaasti vähentää valitsemalla kierrätysmateriaaleista tai Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja tuotteita. Siksi kannustamme asettamaan ostoille tiukat vastuullisuuskriteerit ja syynäämään tekstiilien materiaalitiedot tarkkaan ennen tilauksen tekemistä, sanoo Reilun kaupan vastuullisuuspäällikkö Josetta Nousjoki. 

Reilun kaupan viljelyllä on useiden tutkimusten mukaan myönteisiä vaikutuksia sekä ihmisiin että luontoon.Intiassa Reilu kauppa on nostanut puuvillan viljelijöiden tuloja, vähentänyt lapsityövoiman hyväksikäyttöä ja hillinnyt ympäristöhaittoja. Reilun kaupan kriteerien mukaisen viljelyn negatiiviset sosiaaliset vaikutukset ovat tutkitusti jopa 97 % pienemmät tavalliseen viljelyyn verrattuna. 

Viljelijät saavat myymästään puuvillasta aina vähintään Reilun kaupan takuuhinnan ja sen päälle maksettavan Reilun kaupan lisänMustalla pohjalla oleva Fairtrade-logo varmistaa myös sen, että puuvillan viljelyssä ei ole käytetty pakkotyötä. Reilu kauppa ei sertifioi Kiinassa tuotettua puuvillaa. 

Vastuullinen valinta on tärkeä viesti koululaisille ja opiskelijoille 

Valitsemalla Reilun kaupan puuvillasta valmistetun tuotteen, koulu viestii olevansa vastuullinen ja tiedostava toimija. Samalla se antaa mahdollisuuden keskustella lasten ja nuorten kanssa vastuullisesta kuluttamisesta, pikamuodin ongelmista ja vaatteiden alkuperästä. 

Suomessa reilumpia huppareita, t-paitoja ja kangaskasseja omilla painatuksilla löytyy mm. GC Sportswearin CottoVer-valikoimasta sekä Innoflamen Neutral-tekstiileistä.

Lisätietoa Reilun kaupan puuvillasta:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

* Jatta Makkula, oppilaitos- ja työpaikkayhteistyö, puh. 041 317 8887, jatta.makkula@fairtrade.fi
* Juha Tanskanen, myynti, puh. 040 549 4521, juha.tanskanen@fairtrade.fi
* Josetta Nousjoki, vastuullisuuspäällikkö, puh. 040 5774773, josetta.nousjoki@fairtrade.fi

Tietoja julkaisijasta

Reilu kauppa ry
Kuortaneenkatu 1
00520 Helsinki

http://www.reilukauppa.fi

Reilu kauppa ry edistää Reilua kauppaa Suomessa ja Baltian maissa, lisensoi Reilun kaupan merkkiä, osallistuu yritysvastuuta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toteuttaa Reilun kaupan viljelijöitä ja työntekijöitä tukevia hankkeita Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Reilu kauppa ry on osa kansainvälistä verkostoa, johon kuuluu Aasian, Afrikan sekä Latinalaisen Amerikan tuottajaverkostot, ympäri maailman toimivia Reilun kaupan järjestöjä ja kattojärjestö Fairtrade International Saksassa. Reilun kaupan tuotteita viljellään 75 maassa ja myydään yli 140 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reilu kauppa ry

Reilu kauppa ratkomaan kotimaisen marjanpoiminnan haasteita7.3.2024 07:32:00 EET | Tiedote

Suomen Reilu kauppa on käynnistänyt yhteistyössä yritysten kanssa pilottihankkeen, jossa on mukana koko luonnonmarja-alan toimitusketju. Pilotin tavoitteena on luoda luonnonmarjoille paikalliset sertifiointikriteerit, joilla pyritään ratkomaan marjanpoiminnan haasteita Suomessa. Reilu kauppa työskentelee nyt ensimmäistä kertaa kotimaisten tuotteiden kriteerien parissa. Pilotilla haetaan vaikuttavuutta jo tulevan kesän poimintakaudeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye