Reilu kauppa ry

Reilun kaupan banaanien markkinaosuus nousemassa yli 20 prosentin

Jaa
Lidl Suomi tiedotti tänään, että ketju siirtyy myymään Suomessa ainoastaan Reilun kaupan banaaneja. Tähän asti myynnissä olleet Rainforest Alliance -sertifioidut banaanit korvautuvat Reilun kaupan banaaneilla tammikuun aikana kaikissa Suomen Lidl-myymälöissä.

Lidl arvioi tuplaavansa Reilun kaupan banaanien myyntimäärän Suomessa. Arvion toteutuminen nostaa Reilun kaupan banaanien markkinaosuuden noin 10 prosentista yli 20 prosenttiin.

- Banaanin osuus kaikkien hedelmien ja vihannesten myynnistä on Suomessa peräti 10 prosenttia, joten Reilun kaupan banaanin markkinaosuuden tuplaantuminen olisi huomattava muutos. Lidl Suomen sataprosenttisesta valikoimapäätöksestä on siis tulossa yksi merkittävimmistä uusista Reilun kaupan avauksista Suomessa, sanoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Suomalaiset ostavat vuosittain noin 113 miljoonaa kiloa banaaneja. Reilun kaupan banaaneja Suomessa on myyty vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2017 Reilun kaupan banaaneja myytiin yhteensä lähes 12 miljoonaa kiloa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Reilu kauppa ry
Kuortaneenkatu 1
00520 Helsinki

http://www.reilukauppa.fi

Reilu kauppa ry edistää Reilua kauppaa Suomessa ja Baltian maissa, lisensoi Reilun kaupan merkkiä, osallistuu yritysvastuuta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toteuttaa Reilun kaupan viljelijöitä ja työntekijöitä tukevia hankkeita Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Reilu kauppa ry on osa kansainvälistä verkostoa, johon kuuluu Aasian, Afrikan sekä Latinalaisen Amerikan tuottajaverkostot, ympäri maailman toimivia Reilun kaupan järjestöjä ja kattojärjestö Fairtrade International Saksassa. Reilun kaupan tuotteita viljellään 75 maassa ja myydään yli 140 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reilu kauppa ry

Reilu kauppa ratkomaan kotimaisen marjanpoiminnan haasteita7.3.2024 07:32:00 EET | Tiedote

Suomen Reilu kauppa on käynnistänyt yhteistyössä yritysten kanssa pilottihankkeen, jossa on mukana koko luonnonmarja-alan toimitusketju. Pilotin tavoitteena on luoda luonnonmarjoille paikalliset sertifiointikriteerit, joilla pyritään ratkomaan marjanpoiminnan haasteita Suomessa. Reilu kauppa työskentelee nyt ensimmäistä kertaa kotimaisten tuotteiden kriteerien parissa. Pilotilla haetaan vaikuttavuutta jo tulevan kesän poimintakaudeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye