Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy

Rekisteröinnin lisäksi kaikki koirat on sirutettava tämän vuoden aikana

Jaa
Vuoden alussa kaikkien koirien rekisteröinnistä tuli pakollista. Ennen kuin koiran tiedot voi ilmoittaa pian aukeavaan, Ruokaviraston ylläpitämään rekisteriin, koiran pitää olla mikrosirutettu. Suomessa on arviolta noin 200 000 siruttamatonta koiraa, jotka täytyy tunnistusmerkitä ja rekisteröidä tämän vuoden aikana.
Moni koira ei edes huomaa herkkuja nuolumatolta nuollessaan, kun riisinjyvän kokoinen siru pistetään sen ihon alle.
Moni koira ei edes huomaa herkkuja nuolumatolta nuollessaan, kun riisinjyvän kokoinen siru pistetään sen ihon alle.

Koiralle siruttaminen aiheuttaa vain hieman kipua pistohetkellä ja on nopeasti ohi. Sirun laittamisesta voidaan tehdä koiralle mahdollisimman mukava esimerkiksi niin, että pistohetkellä koira saa nuolla herkkuja nuolumatolta.

Eläinlääkäri laittaa sirun koiran ihon alle niskan ja lapojen väliin. Siru asetetaan paikoilleen neulalla.

”Paikalleen laittamisen jälkeen koira ei tunne sirua, sillä se on vain riisin jyvän kokoinen”, Evidensian erikoiseläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori Mirja Kaimio vakuuttaa.

Sirun voi laittaa koiralle jonkin muun toimenpiteen yhteydessä tai erillisellä käynnillä. Kaimion mukaan tavallisimmin mikrosiru laitetaan koiralle pentuetarkastuksen tai ensimmäisten rokotusten yhteydessä. Siruttamiselle ei kuitenkaan ole ikärajaa, vaan sen voi tehdä minkä ikäiselle koiralle tahansa.

Sirutus tehdään vain kerran, minkä jälkeen koira on tunnistusmerkitty sen koko loppuelämäksi.

Yleistutkimus samalla kertaa

Omistaja, joka näkee koiransa joka päivä, saattaa sokeutua muutoksille sen terveydentilassa. Eläinlääkäri voi tarkastuksessa huomata asioita, joihin puuttumalla koiran elämänlaatu paranee. Kun terveysongelmat havaitaan ajoissa, niitä pystytään hoitamaan tehokkaimmin. Aikainen havaitseminen auttaa myös pahimpien ongelmien ennaltaehkäisyssä. Vuosittainen yleistutkimus onkin osa aikuisen koiran terveydenhoidon perusrutiineja.

Evidensian klinikoilla sirutuskäyntiin sisältyy aina yleistutkimus, jossa eläinlääkäri tarkastaa koiran kirsusta hännänpäähän.

”Yleistutkimuksessa kuunnellaan koiran sydän ja hengitysäänet sekä tunnustellaan vatsaontelo ja imusolmukkeet. Lisäksi kiinnitetään huomiota koiran ihon, turkin, silmien ja korvien kuntoon, jotta esimerkiksi mahdolliset tulehdusmuutokset tai punoitus huomataan. Myös hampaiden, nisäkudoksen ja ulkoisten sukuelinten tutkiminen kerran vuodessa on tärkeää”, Mirja Kaimio sanoo.

Sirutus on pentutehtailuakin ehkäisevä henkivakuutus koiralle

Mikrosirussa on lemmikin yksilöivä numerosarja, joka pystytään lukemaan mikrosirujen lukemiseen tarkoitetulla sirunlukijalla. Sirunlukijoita on esimerkiksi eläinlääkäreillä, viranomaisilla ja kennelyhdistyksillä.

”Mikrosiru on kuin koiran henkilöllisyystodistus ja edullinen henkivakuutus. Sirun tietojen perusteella on mahdollista selvittää nopeasti, kuka koiran omistaa. Näin esimerkiksi karanneet koirat löytävät yleensä nopeasti takaisin kotiin”, Mirja Kaimio muistuttaa.

Koirarekisterillä pyritään vaikeuttamaan pentutehtailua, koirien laitonta maahantuontia ja niiden hylkäämisiä. Ruokaviraston ylläpitämään rekisteriin kerätään tiedot kaikista koirista, eli myös Kennelliittoon jo rekisteröityjen koirien tiedot tulee ilmoittaa uuteen rekisteriin.

Sirutus ja rekisteröinti on tehtävä tänä vuonna

Omat koirat on sirutettava ja niiden tiedot ilmoitettava uuteen koirarekisteriin tämän vuoden aikana. Mikäli sirutus on jo hoidettu, koiran haltija ilmoittaa koiran rekisteriin ilman eläinlääkärikäyntiä.

Tänä vuonna syntyvät koirat tulee merkitä mikrosirulla ja ilmoittaa koirarekisteriin viimeistään kolmen kuukauden iässä tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen kolmen kuukauden ikää.

Laillisesti maahantuodut koirat ovat valmiiksi sirutettuja. Tuojan tulee ilmoittaa koiran tiedot rekisteriin neljän viikon kuluessa Suomeen saapumisesta tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen neljän viikon määräaikaa.

Mikrosirun tunnistuskoodin lisäksi ilmoitetaan koiran syntymäaika tai arvio syntymäajasta, rotu tai kuvaus koiran ulkoisista tuntomerkeistä, sukupuoli, väri, nimi ja syntymämaa, jos se on muu kuin Suomi.

Sirutus, yleistutkimus ja rekisteröinti maksavat yhteensä 59 euroa

Monet koiranomistajat ovat olleet huolissaan uuden koirarekisterin aiheuttamista lisäkuluista. Evidensialla ja Omaeläinklinikalla siruttamisen hinta erillisenä toimenpiteenä on laskettu 49 euroon. Muun eläinlääkärikäynnin yhteydessä toimenpiteen saa 29 eurolla. Tällä on haluttu varmistaa, että uuden koirarekisterin käyttöönoton kokonaiskustannus jää edulliseksi koiranomistajalle.

49 euron hinta sisältää sirutuksen ja yleistutkimuksen, erillistä poliklinikkamaksua käynniltä ei tule. Summan lisäksi koirien omistajien on maksettava rekisteröinnistä Ruokavirastolle kymmenen euroa, mikäli rekisteröinti tehdään sähköisesti. Paperisena tehdyt rekisteröinnit maksavat 19 euroa. 

Sirutus, yleistutkimus ja rekisteröinti maksavat siis edullisimmillaan yhteensä 59 euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Moni koira ei edes huomaa herkkuja nuolumatolta nuollessaan, kun riisinjyvän kokoinen siru pistetään sen ihon alle.
Moni koira ei edes huomaa herkkuja nuolumatolta nuollessaan, kun riisinjyvän kokoinen siru pistetään sen ihon alle.
Lataa
Koiran henkilöllisyystodistus ja henkivakuutus, siru, pistetään koiran niskan ja lapojen väliin.
Koiran henkilöllisyystodistus ja henkivakuutus, siru, pistetään koiran niskan ja lapojen väliin.
Lataa
Herkut on syöty ja henkivakuutus saatu. Mikäs tässä on seisoskellessa, tuuminee shetlanninlammaskoira Lilo.
Herkut on syöty ja henkivakuutus saatu. Mikäs tässä on seisoskellessa, tuuminee shetlanninlammaskoira Lilo.
Lataa
WEB: Moni koira ei edes huomaa herkkuja nuolumatolta nuollessaan, kun riisinjyvän kokoinen siru pistetään sen ihon alle.
WEB: Moni koira ei edes huomaa herkkuja nuolumatolta nuollessaan, kun riisinjyvän kokoinen siru pistetään sen ihon alle.
Lataa
WEB: Koiran henkilöllisyystodistus ja henkivakuutus, siru, pistetään koiran niskan ja lapojen väliin.
WEB: Koiran henkilöllisyystodistus ja henkivakuutus, siru, pistetään koiran niskan ja lapojen väliin.
Lataa
WEB: Herkut on syöty ja henkivakuutus saatu. Mikäs tässä on seisoskellessa, tuuminee shetlanninlammaskoira Lilo.
WEB: Herkut on syöty ja henkivakuutus saatu. Mikäs tässä on seisoskellessa, tuuminee shetlanninlammaskoira Lilo.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Tammiston Kauppatie 29
01510 Vantaa

http://www.evidensia.fi

Evidensia-verkostoon kuuluu 11 ympäri vuorokauden päivystävää eläinsairaalaa ja 37 eläinlääkäriasemaa ympäri Suomea. Sairaalat toimivat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Raisiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella, Kuopiossa ja Oulussa. Evidensian etäeläinlääkäri neuvoo maksutta kaikissa eläinten terveyteen ja sairaudenhoitoon liittyvissä asioissa numerossa 020 1800 900 sekä ohjaa tarvittaessa hoitoon sopivimpaan paikkaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye