Ressun peruskoululle ja lukiolle lisätiloja Ruoholahdenkadulta
11.3.2020 20:29:30 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 on linjattu, että englanninkielisen koulutuksen paikkamäärä tulisi kaksinkertaistaa. Ressun peruskoulu ja Ressun lukio tarjoavat jo nykyisellään sekä suomen- että englanninkielistä opetusta.
Englanninkielisen opetuksen lisääntyessä ja alueen oppilasmäärien kasvaessa, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on esittänyt Ressun peruskoululle enintään 277 oppilaan ja Ressun lukiolle enintään 220 oppilaan pysyvän lisätarpeen.
Vuokrattavat lisätilat Ruoholahdenkatu 23:ssa ovat toiminnallisesti ja sijainniltaan sopivat sekä Ressun peruskoulun että Ressun lukion lisätilatarpeisiin. Vuokratilojen enimmäislaajuus on 5 890 htm² ja vuokran enimmäishinta 15 vuoden vuokra-ajalle laskettuna on 24,6 miljoonaa euroa.
Vuokratiloissa tehtävien muutostöiden on tarkoitus alkaa maaliskuussa 2020, jolloin uudet tilat saadaan käyttöön vaiheittain elokuusta 2020 alkaen.
Ruoholahden uusiin toimistotaloihin 1 500 uutta työpaikkaa
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsisataman Porkkalankadun toimitilojen asemakaavan muutoksen. Asemakaavan muutos mahdollistaa toimistotalojen rakentamisen Porkkalankadun ja Länsisatamankadun risteyksen lähialueen rakentamattomille alueille sekä rakennusoikeuden lisäämisen Itämerenkadun ja Länsisatamankadun risteyksessä olevalle toimitilarakennusten korttelialueelle. Asemakaava kattaa muun muassa K.A. Fagerholmin aukion ja käytöstä poistetun raitiolinjan kääntöympyrän.
Alue on nykytilassa kaupunkikuvallisesti jäsentymätön eikä tarjoa palveluja ympäristön käyttäjille. Kaavaratkaisun myötä kaupunkikuva eheytyy ja elävöityy. Esimerkiksi Rumbanaukioon rajautuvan toimistotaloon tulee katutasolle aluetta elävöittäviä liiketiloja, myymälöitä, kahviloita tai ravintoloita. Kaavamuutos tuo alueelle noin 1 500 uutta työpaikkaa.
Kaavaehdotuksen mukaisesti alueelle vodaan toteuttaa 14 ja 15 kerrosta korkeat toimistotalot. Rakennukset sijoittuvat Helsingin kaupungin korkean rakentamisen periaatteiden mukaisesti kaupungin sisääntulonäkymään eivätkä vaikuttaisi kantakaupungin merkkirakennusten hallitsemaan kansallismaisemaan.
Etelä-Haagan ruotsinkieliset koulut Gymnasiet Lärkan ja Hoplaxskolan remonttiin
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Gymnasiet Lärkanin ja Hoplaxskolanin Haagan yksikön perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman. Koulut toimivat samassa, vuonna 1962 valmistuneessa rakennuksessa, joka on teknisen perusparannuksen tarpeessa. Rakennus ei myöskään vastaa toiminnallisesti uuden opetussuunnitelman tavoitteita.
Perusparannuksen tavoitteena on turvallinen, terveellinen, tarkoituksenmukainen ja muuntojoustava oppimisympäristö, joka mahdollistaa myös kulttuuri-, liikunta- ja muiden tilaisuuksien järjestämisen ja aktiivisen asukaskäytön. Osana perusparannusta myös koulun piha uudistetaan.
Perusparannuksen ja laajennuksen rakentamiskustannukset ovat yhteensä 23,2 miljoonaa euroa. Rakentamisen on tarkoitus alkaa kesäkuussa 2021 ja valmistua joulukuussa 2022.
Perusparannuksen aikana lukion väistötiloina toimii vuokratilat Vanhalla Viertotiellä ja peruskoulun väistötiloiksi järjestetään paviljonkitilat lähelle nykyistä koulurakennusta. Väistötilojen kustannukset ovat noin 2 890 000 euroa.
Gymnasiet Lärkan on ruotsinkielinen kaupungin lukio, joka toimii samassa rakennuksessa Hoplaxskolanin Haagan yksikön kanssa. Hoplaxskolan on ruotsinkielinen yhtenäinen peruskoulu, jolla on viisi toimipistettä Munkkiniemen, Haagan, Pitäjänmäen ja Kaarelan alueilla.
Kaupunginvaltuusto keskusteli koronavirustilanteesta
Kokouksen alussa kaupunginvaltuusto keskusteli Helsingin koronavirustilanteesta. Pormestari Jan Vapaavuori ja sosiaali- ja terveystoimialan apulaispormestari Sanna Vesikansa antoivat tilannekatsauksen ja vastasivat valtuutettujen kysymyksiin. Keskustelu on katsottavissa Helsinki-kanavan tallenteella.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen syyskausi alkoi – kaksi kaavamuutosta etenee valtuustoon10.8.2026 19:15:45 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseen 10. elokuuta ja päätti esittää kahden kaavamuutoksen hyväksymistä.
Alvar Aallon arkkitehtuurikohteet hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon – Viisi kohteista Helsingissä26.7.2026 11:09:31 EEST | Tiedote
Alvar Aallon arkkitehtuurikohteista koostuva Aalto Works -sarja on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon. Yhteensä 13 kohteesta viisi sijaitsee Helsingissä. Finlandia-talon, Alvar Aallon kotitalon ja ateljeen, Kulttuuritalon sekä Kansaneläkelaitoksen päätoimitalon maailmanperintöstatus vahvistaa Helsingin mainetta kiinnostavana muotoilu- ja arkkitehtuurikaupunkina.
Helsinki vauhdittaa matkailun ja tapahtumien kasvua uudella kehitysohjelmalla24.6.2026 10:16:39 EEST | Tiedote
Helsingin matkailun ja tapahtumien kehitysohjelma 2026–2029 asettaa tavoitteet ja toimet, joilla Helsinki kehittää matkailua ja tapahtumallisuutta seuraavat vuodet. Tavoitteena on vauhdittaa matkailun ja tapahtumien ympärivuotista kasvua, kasvattaa Helsingin kansainvälistä houkuttelevuutta onnellisuuden teemoilla sekä varmistaa, että kaupunki on kasvua tukeva yhteistyökumppani.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi maahanmuuton ja kotoutumisen sekä matkailun ja tapahtumien kehitysohjelmat22.6.2026 18:06:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 viidenteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli maahanmuuton ja kotoutumisen kehitysohjelmaa ja matkailun ja tapahtumien kehitysohjelmaa.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi asunnottomuusohjelman22.6.2026 17:26:01 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 22. kesäkuuta asunnottomuusohjelman vuosille 2026–2029.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
