Restel osti Hangon Makaronitehtaan ja Classic Pizza Ravintolat

Ravintolaketjuihin kuuluu yhteensä 23 ravintolaa, joista viittä operoi oma yrittäjä. Hangon Makaronitehtaan ja Classic Pizza Ravintoloiden liikevaihto oli vuonna 2019 ennen koronapandemiaa yhteensä noin 15 miljoonaa euroa.
“Restelin pitkäaikainen strateginen tavoite on ollut kasvattaa toimintaansa myös yritysostoin. Tavoitteenamme on helpottaa asiakkaidemme arkea tarjoamalla mahdollisuus laadukkaaseen syömiseen sekä tuomalla elämyksiä ja ajanvietettä asiakkaidemme elämään. Hangon Makaronitehdas ja Classic Pizza Ravintolat täydentävät hienosti Restelin ravintolaportfoliota, jossa painotetaan vahvoja brändejä ja ketjumaista toimintaa”, kertoo Restelin toimitusjohtaja Mikael Backman.
Yhteensä ravintolat työllistävät 150 työntekijää 12 paikkakunnalla. Kaikkien ravintoloiden toiminta jatkuu nykyisellään ja työntekijät siirtyvät Restelille vanhoina työntekijöinä. ”Olemme iloisia saadessamme joukkoomme uusia ravintola-alan ammattilaisia,” jatkaa Backman.
”Meitä ilahduttaa, että elämäntyömme sai Restelistä nimenomaan kotimaisen ja vastuullisen omistajan, jolla on vahvat taloudelliset resurssit yhtiön tulevaisuuden kehittämiseen. Hangon Makaronitehtaan ja Classic Pizza Ravintoloiden tarina jatkuu osaavissa käsissä. Työntekijämme saavat Restelistä vahvan kotimaisen työnantajan”, toteaa ravintolaketjujen perustaja Juha Toivanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Backman
Toimitusjohtaja
Restel Oy
Puh. 040 484 1268
Sähköposti: mikael.backman@restel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Restel Oy on suomalainen ravintola-alan konserni, johon kuuluu noin 200 ravintolaa ja joka työllistää noin 2 200 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, Ísey Skyr Bar-, HelmiSimpukka-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Kiekko-Espoon ja Restelin yhteistyö tuo uusia makuja ja lisää tukea seuralle12.9.2025 13:00:15 EEST | Tiedote
Kiekko-Espoo ja Restel tiivistävät yhteistyötään kaudelle 2025. Yhteistyön myötä jokainen hallilla kulutettu euro tukee jatkossa myös suoraan Kiekko-Espoon toimintaa.
Uuden ajan taukopaikka Huili laajenee Imatralle 18.9.11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Imatra saa uuden ajan taukopaikan, kun täysin uusi Huili avautuu Neste Imatra Korvenkangas -liikenneasemalla torstaina 18. syyskuuta klo 11. Huili tarjoaa tien päällä liikkujille ja lähialueen asukkaille rennon, maukkaan ja turvallisen taukohetken, jossa pysähdys muuttuu kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia saadessamme tuoda Huilin nyt myös Imatralle. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. ”Uusi houkutteleva Huili-taukopaikka lisää Neste-verkostomme vetovoimaa entisestään ja Huili Tammiston menestyksekkään avauksen jälkeen avaamme nyt Neste Imatra Korvenkankaan -liikenneasemalla. Yhdistämällä Restelin kanssa vahvan osaamisen ja laaduk
Uuden ajan taukopaikka Huili laajenee Tampereelle4.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampere saa pian uuden taukopaikan, kun upouusi Huili avautuu Neste Tampere Hatanpää -liikenneasemalle torstaina 11. syyskuuta 2025 klo 11. Huili tarjoaa tien päällä liikkujille ja lähialueen asukkaille rennon, maukkaan ja turvallisen taukohetken. Paikan, jossa pysähdys muuttuu kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Huili-taukopaikat tarjoavat laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa, ystävällistä palvelua ja aikaa kestävää tunnelmaa. Huilin konsepti huomioi paikallisuutta ja tuo taukohetkeen iloa arjen keskellä. ”On mahtavaa päästä avaamaan ensimmäinen Huili Tampereelle. Huili Hatanpää tarjoaa tamperelaisille ja tiellä liikkujille paikan, jossa tauosta tulee elämys. Meille on tärkeää, että paikallisuus näkyy vahvasti myös ruokatuotteissa. Haluamme tuoda esiin Tampereen seudun makuja ja tarjota asiakkaille kokemuksen, joka tuntuu omalta ja ainutlaatuiselta”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Hatanpään valikoimasta löytyy runsas lounasbuffet, he
Veikkaus Arenan ravintolamaailma uudistuu täysin26.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Veikkaus Arena avaa ovensa jälleen 26.8. loppuun varatulla testitapahtumalla, jossa rajattu yleisö pääsee ensimmäistä kertaa kokemaan areenan täysin uudistuneet ravintolat ja ruokakonseptit.
Uusi Huili-taukopaikka avautuu Neste Vantaa Tammisto-liikenneasemalle 28.8. klo 1121.8.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Restel tuo Vantaalle uuden ajan taukopaikkakonseptin, kun ensimmäinen Huili avautuu Neste Vantaa Tammisto –liikenneasemalle torstaina 28. elokuuta klo 11. Huili tarjoaa tien päällä liikkujille ja lähialueen asukkaille rennon, maukkaan ja turvallisen taukohetken, paikan, jossa pysähdys muuttuu elämykseksi. ”Haluamme, että Huili Tammisto tuntuu heti kotoisalta ja kutsuvalta, paikalta, johon on helppo poiketa ja miellyttävä palata. Avajaispäivän upeat tarjoukset ovat yksi meidän tavoistamme toivottaa asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi”, kertoo Huilin liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. ”Uusi houkutteleva Huili-taukopaikka lisää Neste-verkostomme vetovoimaa entisestään. Yhdistämällä Restelin kanssa vahvan osaamisen ja laadukkaat palvelut vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin. Tarjoamme verkostossamme asiakkaille vaivattoman ja miellyttävä pysähdyksen ja erinomaisen asiakaskokemuksen", sanoo Katri Taskinen, Nesteen asemaverkoston johtaja. Palvelut, jotka tekevät pysähdyksestä paremman Tammi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme