Riika on suomalaisten uusi lähimatkailun suosikkikohde – Latvia on turvallinen maa matkustaa

Lähimatkailu on nyt suosiossa. Latviassa varaudutaan palvelemaan erityisesti suomalaisia turisteja tänä vuonna, sillä ruotsalaiset ja venäläiset turistit puuttuvat rajoitusten takia. Latvian matkailupalvelut ja ravintolat toipuvat kovaa vauhtia koronakeväästä. Suurin osa Riian ravintoloista, museoista ja turistien suosimista käyntikohteista ovat avanneet ovensa kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana.
Matkustusrajoitukset Suomen ja Baltian maiden väliltä poistuivat tänään maanantaina 15. kesäkuuta. Latvian pääkaupunkiin Riikaan, Itämeren hiekkarannalle Jūrmalaan sekä maaseudulle voi matkustaa tavalliseen tapaan. Matkustaminen on turvallista normaalia varovaisuutta noudattaen.
Latvia on Suomeakin turvallisempi matkakohde
Latvia on selvinnyt koronapandemiasta moniin muihin maihin verrattuna hyvin. Maassa todettiin kesäkuun toisella viikolla (8.-14.6.2020) vain yhdeksän uutta koronavirukseen sairastunutta. Yhteensä koronatapauksia on ollut 1097 ja kuolleita 28. Vastaavat luvut Suomessa ovat 7104 sairastunutta ja 326 kuollutta (14.6.2020 tilanne).
Pandemialla on ollut vaikutusta Latvian talouteen muiden maiden tapaan yhteiskunnan sulkemistoimien takia. Valtio on kuitenkin tukenut matkailuyrityksiä vaikeassa tilanteessa.
– Ennusteiden mukaan BKT laskee Latviassa noin 7 prosenttia tänä vuonna. Matkailualan yritysten liikevaihto putosi lähes nollaan maaliskuusta kesäkuuhun. Noin 40 prosenttia kaikista koronan vuoksi maksetuista yritystuista on ohjattu matkailusektorille, kertoo matkailusta vastaavan Latvian investointi- ja kehitysviraston johtaja Kaspars Rožkalns.
Turvallisuus ja hygienia ovat Latvian matkailussa etusijalla
Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus ovat elämysten rinnalla Latvian matkailussa etusijalla. Viranomaiset ovat ohjeistaneet majoituspaikkoja ja ravintoloita kiinnittämään huomiota erityisesti käsien desinfiointiin ja etäisyyksien pitämiseen.
Hotellien vastaanotoissa ja aamiaishuoneissa ollaan erittäin tarkkoja käsihygienian suhteen. Kasvosuojusten käyttö on pakollista ainoastaan julkisessa liikenteessä. Virallisesti suositellaan jättämään kahden metrin etäisyys muihin ihmisiin.
Tavalliset latvialaiset ovat ottaneet viranomaisohjeet toisissaan kiinnittämällä huomiota omaan ja muiden turvallisuuteen. Esimerkiksi Riian katukuvassa kohtelias varovaisuus ja tilan jättäminen kanssakulkijoille on yleinen käytäntö. Sisätiloissa kokoontumisrajoituksena on enintään 100 ja ulkotiloissa 300 ihmistä
– Turisteja ei ole vielä kovin paljon. Vanhankaupungin ja jugend-kaupunginosan kaduilla, puistoissa ja nähtävyyksissä on mahdollista kulkea kiirehtimättä ja säilyttämällä etäisyydet muihin ihmisiin. Luvassa on lisää helpotuksia kesän aikana, Rožkalns tähdentää.
Suomalaisten matkustaminen Latviaan vilkastuu suoran laivayhteyden myötä
Latviassa kävi vuonna 2019 yhteensä 2,85 miljoonaa ulkomaista turistia. Pääkaupunki Riika on ehdottomasti suosituin kohde. Riika on vilkas kulttuurikaupunki, joka vetää puoleensa myös ostosmatkailijoita sekä hyvien ruokien ja juomien ystäviä.
Riiassa näkyy historiallisista syistä Ruotsin, Saksan, Puolan ja Venäjän vaikutteita, jotka sekoittuvat latvialaisuuteen niin arkkitehtuurissa kuin ruoka- ja juomakulttuureissa.
– Latviassa kirjattiin virallisten tilastojen mukaan viime vuonna noin 110 000 suomalaista matkailijaa. Me Uskomme, että rajojen avautumisen ja kahden viikon koronakaranteenin poistumisen myötä Latviasta on tulossa tänä kesänä suomalaisten uusi lähikohde Viron rinnalle. Toivomme, että suomalaiset tutustuvat sankoin joukoin maahamme, Rožkalns sanoo.
Rožkalns toivottaa suomalaiset tervetulleiksi Latviaan erityisesti nyt, kun matkustaminen muualle Eurooppaan ja Pohjoismaihin on pysähdyksissä. Hän muistuttaa, että suomalaiset ovat nyt erityisasemassa, kun suora Tallink-Siljan laivayhteys avautuu Helsingin ja Riian välillä 26. kesäkuuta.
– Tallinkin laivayhteys tuo maidemme pääkaupungit ja maamme lähemmäksi toisiaan. Päivävierailulla jää hyvin aikaa tutustua vanhankaupungin elämään, palveluihin, kulttuuritarjontaan ja ravintoloihin. Hotellitarjontaa riittää hyvin myös yöpymisiin. Ja nyt meillä on ennen kaikkea tilaa ja avaruutta, kun ruotsalaiset ja venäläiset turistit puuttuvat, Rožkalns perustelee.
Latvian gastronomia on ottanut suuria harppauksia viime vuosina. Riiassa on lukuisia tasokkaita ravintoloita, joiden keittiöt esittelevät ylpeinä luomuksiaan. Moniin muihin kaupunkeihin verrattuna Riian ravintoloiden hinta-laatusuhde on kukkaroystävällinen ja uusia makukokemuksia täynnä myös tavalliselle matkailijalle.
– Riika tarjoaa monipuolisen kattauksen kahviloita, bistroravintoloita ja jopa fine diningia. Paikallisen ruoan ohella ei sovi unohtaa latvialaisia käsityöoluita ja maaseudun siidereitä, Rožkalns kehuu.
Riika on suomalaisia lähellä. Lentäen perille pääsee Helsingistä alle tunnissa. Omalla autolla tai express-bussilla kestää matka Tallinnasta Riikaan hieman yli neljä tuntia Via Balticaa pitkin. Junayhteyskin toimii Tallinnasta Tarton kautta.
Yhteyshenkilöt
Inguna Žīgure
Visit Latvia
p. +371 670 39 415
inguna.zigure@liaa.gov.lv
Eeropekka Rislakki
päätoimittaja
p. 0400 436825
eeropekka@viisitahtea.com
Heikki Kähkönen
toimituspäällikkö
p. 050 3538885
heikki@viisitahtea.com
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
Viisi Tähteä (viisitahtea.com) on Suomen johtava horeca-alojen sekä ruoan, juoman ja elämystalouden verkkomedia, joka tarjoaa myös matkailuun liittyviä sisältöjä ja palveluja. Viisi Tähteä tavoittaa kohdennetusti alan edelläkävijät, mielipidevaikuttajat ja päättäjät uskottavalla sisällöllä. Viiden Tähden Suomen 50 Parasta Ravintolaa on maan arvostetuin ravintolalistaus, jonka julistaminen on aina valtakunnallinen merkkitapaus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viisi Tähteä
Momentin Group strengthens its leadership – Antti Roiha appointed as Group CEO starting 4 September4.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Restaurant and beverage group Momentin Group Oy has appointed MSc Antti Roiha, 40, as the Group CEO from 4 September 2023. Roiha has extensive experience in e.g. financial sector as well as from financial admin and business development roles in the restaurant and hospitality industry at e.g. Royal Ravintolat Oy and NoHo Partners Group.
Momentin Group vahvistaa johtoaan – Antti Roiha konsernijohtajaksi 4.9. alkaen4.5.2023 09:59:05 EEST | Tiedote
Ravintola- ja juoma-aloilla toimiva Momentin Group Oy on nimittänyt diplomi-insinööri Antti Roihan, 40, konsernin toimitusjohtajaksi 4.9.2023 alkaen. Roihalla on laaja kokemus mm. rahoitusalalta sekä taloushallinnon ja liiketoiminnan kehitystehtävistä ravintola- ja hospitality-aloilla esim. Royal Ravintolat Oy:ssä ja NoHo Partners -konsernissa.
Sieluaan myöten kaukasialainen ravintola Bridge avasi Helsingin sydämessä4.5.2023 08:11:12 EEST | Tiedote
Aitoihin raaka-aineisiin ja perinteisiin Kaukasian resepteihin perustuva ravintola Bridge avasi vapun alla ovensa Helsingin Erottajan- ja Uudenmaankatujen kulmassa. Sieluaan myöten kaukasialaisen ravintolan sydämenä on puuhiiligrilli. Bridgen upeita puitteita täydentävät uusrenessanssia ja jugendia henkivä sisustus, runsaat annokset sekä kokonaisvaltainen makujen ilotulitus.
Tukkukaupasta tunnelmataikureiksi – E.Ahlströmin 110 vuoden historia on voimavara ravintola-alalle2.5.2023 10:42:01 EEST | Tiedote
Ravintola on tuhannen yksityiskohdan summa. E.Ahlströmistä on muodostunut tuhansien asioiden tunnelmataikuri, joka tarjoaa kattaukseen, sisustukseen, ruokalistoihin ja jopa rahoitukseen liittyviä ratkaisuja ravintoloitsijoiden unelmien toteutumiseksi. Tänään 110 vuotta täyttävä E.Ahlström on Suomen johtava ravintola-alan ammattilaisia palveleva maahantuoja ja tukkukauppa.
TIEDOTE: Koronarajoitukset ja ravintola-alan selviytymiskamppailu näkyvät Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -listallla31.3.2023 13:56:08 EEST | Tiedote
Korona-ajan vaikutukset ja poliitikkojen päätökset näkyvät Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -äänestyksen tuloksissa. Lähes 400 äänestäjän antamista kirjallisista valintaperusteluista käy ilmi, että ravintoloitsijoilla on ollut täysi työ pitää oma yritys pystyssä ja kehittää liiketoimintaansa. Alan syyllistämisestä aiheutuneen henkilökuntapulan takia moni ravintola toimii nyt sosiaalisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti pitämällä henkilökunnastaan hyvää huolta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme