Riistavaroitusjärjestelmän pilotti on käynnistynyt valtatie 12:lla Tottijärvellä

Lounais-Suomen vahva valkohäntäpeurakanta ulottuu Pirkanmaan lounaisosiin. Myös hirvikanta on Pirkanmaalla elinvoimainen. Hirvieläinten määrä vaikuttaa voimakkaasti onnettomuusmääriin. Riista-aidoilla voidaan hillitä onnettomuuksia aidan kohdalla, mutta kokonaan eläinten kulkua ei niillä voida estää, eikä tulekaan estää. Uusien riista-aitojen kohdalla eläinten kulkureitti ja sen myötä onnettomuudet siirtyvät esimerkiksi riista-aidan päihin.
Viiden vuoden tarkastelujaksolla 2017–2021 Pirkanmaan hirvieläinonnettomuuksien kokonaismäärä on lievästi laskusuuntainen. Eläinlajeittain onnettomuusmäärissä on tapahtunut voimakkaampia muutoksia. Valkohäntäpeurojen onnettomuusmäärä on saatu laskuun kannanhoidollisin toimin, mutta samanaikaisesti metsäkaurisonnettomuudet ovat kasvaneet. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta suuntaus on positiivinen, sillä metsäkaurisonnettomuudet eivät tyypillisesti johda henkilövahinkoihin.
Hirvieläimistä varoitetaan liikennemerkein paikoissa, joissa on tunnettu eläinten tienylityspaikka tai onnettomuushistoriaa sekä vähintään 70 km/h nopeusrajoitus. Varoittamisen tavoitteena on sekä estää onnettomuuksia että lieventää niiden vaikutuksia. Eri hirvieläimet käyttäytyvät eri tavoin ja eläimen koon vuoksi myös onnettomuuksien vakavuudessa on suuria eroja. Eläinten erot huomioidaan varoitusmerkkien käytössä. Kohdissa, joissa on tapahtunut ainoastaan valkohäntäpeura- tai metsäkaurisonnettomuuksia, voidaan varoittaa kauriseläinliikennemerkillä. Sen sijaan peuravaarateillä paikoissa, joissa on myös hirvionnettomuushistoriaa, käytetään hirvivaroitusmerkkiä.
Pilottikohteen valinta
Pilottikohteen valinnassa painotettiin mahdollisimman hyvää vaikuttavuutta. Valintakriteereinä oli suuri liikennemäärä, kesäisin 100 km/h nopeusrajoitus, riista-aidan aukon tai pään läheisyys sekä onnettomuushistoria.
Vuonna 2019 valtatie 12:lle rakennettiin Sastamalan ja Nokian väliin kolme uutta riista-aitaosuutta Hyrkkiin, Kärppälään ja Sarkolaan. Hirvieläinonnettomuudet ovat laskeneet riista-aitojen kohdalla radikaalisti. Onnettomuustietojen pohjalta Sarkolan riista-aidan kohdalla on havaittavissa hirvien ja muiden hirvieläinten kulkureitin siirtyminen muutaman sadan metrin päähän Sarkolan riista-aidan päästä. Uusi ylityspaikka on otollinen kohde selvittää ensivaiheessa optimaalista varoitusta ja ennen kaikkea seuraavassa vaiheessa pilotoitavaa tutkapohjaista hirvien liikkeisiin pohjautuvaa reaaliaikaista varoitusta.
InnoTrafikin optimaalisessa varoitusjärjestelmässä hyödynnetään onnettomuushistoriatietoa merkityksellisimpien varoitusajankohtien korostamiseksi. Hankkeen ensivaiheessa pilotoidaan samanaikaisesti kahta erilaista optimaalista varoitusta, eli hirvi- ja valkohäntäpeuraoptimointia. Riista-aidan päässä on tapahtunut viime vuosina runsaasti sekä valkohäntäpeura- että hirvionnettomuuksia. Tässä optimointi on tehty hirvionnettomuuksien perustella, sillä hirvionnettomuuksissa vakavien seurausten riski on suurempi kuin peuraonnettomuuksissa. Läheisellä Pohjanloukon peltoaukealla sen sijaan ei ole tapahtunut lainkaan hirvionnettomuuksia, joten optimointi voidaan tehdä kohdassa runsaslukuisina liikkuvien valkohäntäpeurojen ehdoilla.
Muista myös perinteiset hirvieläinvaroitukset
Välkky-varoitusjärjestelmä tehostaa hirvieläimistä varoittavan merkin havaittavuutta korkeimman riskin aikoina. Hirvet ja valkohäntäpeurat käyttäytyvät eri tavoin, joten myös Välkky-järjestelmä on aktiivisena hirvi- ja kaurisvaroitusalueilla eri aikoihin.
Eläinten liikehdintää ei voida täysin ennakoida, joten hirvieläimistä varoittavien merkkien kohdalla on aina syytä valpastua ja muistaa noudattaa nopeusrajoitusta. Myös silloin, kun tien varressa näkyy tavallisia hirvieläimistä varoittavia merkkejä tai passiivisessa tilassa olevia Välkky-merkkejä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenneturvallisuusasiantuntija Roosamari Leppälä, puh. 0295 036 259, Pirkanmaan ELY-keskus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme