Newsec

Rikard Nyhrén Newsec Property Asset Managementin Pohjoismaiden operatiiviseksi johtajaksi

Jaa
Newsec Property Asset Management on kasvanut voimakkaasti kaikissa Pohjoismaissa viime vuosien aikana. Yhtiö on nyt toimialallaan Euroopan toiseksi suurin manageerauksessa olevalla kohteiden pinta-alalla mitattuna. Uskomme kasvun jatkuvan, ja tätä kasvua uusi Pohjoismaiden operatiivinen johtaja Rikard Nyhrén vahvistaa. Hänen roolinaan on erityisesti yhteisten parhaiden käytäntöjen kehittäminen ja levittäminen kaikissa maayhtiöissä. Rikard Nyhrén on työskennellyt aiemmin kiinteistöjohtajana Hemsöllä.

Rikardilla on vahva aiempi kokemus isosta yhtiöstä, jossa hän on toteuttanut useita vaativia muutosprojekteja.

– Olemme erittäin kiinnostavalla polulla, kasvamme nopeasti ja investoimme tulevaisuuden kiinteistöpalveluyhtiön rakentamiseen. Tämä tarkoittaa erityisesti digitaalisuuden ja tehokkaiden työtapojen kehittämistä. Olen varma, että pystymme etenemään suunnitelmiemme mukaisesti erityisesti nyt, kun Rikard aloittaa operatiivisena johtajana. Arvostamme hänen pitkää kokemustaan toimialalta ja hänen kykyään viedä läpi monimutkaisia projekteja, joissa on mukana useita eri sidosryhmiä. Uskomme, että hän auttaa meitä keskittymään oikeisiin asioihin. Rikardin kilpailullinen asenne on ehdottomasti lisäansio, Newsec Property Asset Managamentin Pohjoismaiden toimitusjohtaja Björn Lindeborg sanoo.

Uudessa operatiivisen johtajan roolissa Nyhrén kehittää liiketoimintaa yhdessä Newsec Propery Asset Managementin 1 600 työntekijän kanssa, jotka hoitavat noin 40 miljoonan neliömetrin laajuista kiinteistömassaa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

– Odotan innolla, että pääsen tutustumaan uuteen organisaatioon. Erityisen mielenkiintoista on, että pääsen työskentelemään kansainvälisessä roolissa. Toivon, että pystyn tuomaan lisäarvoa laadullisten prosessien kehittämiseen, jotta kaikki asiakkaamme saavat yhtenevän Newsec-asiakaskokemuksen riippumatta siitä, missä maassa kiinteistöt sijaitsevat. Minulla on hyvin myönteinen mielikuva Newsecin liiketoiminnasta ja sen tavoitteista sekä lämpimästä ja hyvästä yrityskulttuurista, Rikard Nyhrén toteaa.

Rikard on johtoryhmän jäsen ja hän raportoi tehtävässään Björn Lindeborgille, mutta hän työskentelee tiiviisti myös kaikkien muiden maayhtiöiden johdon kanssa.

– On hienoa saada lisää tukea päivittäisen liiketoimintamme kehittämiseen. Juuri nyt siihen on hyvä hetki olemassa olevien projektien näkökulmasta. Pidän myös tärkeänä, että pääsemme levittämään systemaattisesti parhaita käytäntöjä koko Pohjoismaiden tasolla, Property Asset Managementin Suomen toimitusjohtaja Miro Karttunen sanoo.  

Rikard Nyhrén aloittaa uudessa tehtävässään kevään 2020 aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Newsec
Newsec
Mannerheiminaukio 1 A, PL 52
00101 Helsinki

http://www.newsec.fi

Newsec – The Full Service Property House in Northern Europe – tarjoaa kattavasti kiinteistöarvioinnin, kiinteistöjohtamisen ja kaupankäynnin palveluita niin kiinteistöjen omistajille, sijoittajille kuin käyttäjillekin. Yhtiö on perustettu vuonna 1994 ja on yksityisten osakkaiden omistama. Konserni toimii seitsemässä maassa Pohjois-Euroopassa, ja sillä on noin 1 800 työntekijää, joista yli 400 Suomessa. Vuonna 2018 Newsec avasi toimiston Lontooseen palvellakseen entistä paremmin Pohjoismaista ja Baltiasta kiinnostuneita kansainvälisiä sijoittajia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Newsec

Newsecillä jatkossa kaksi toimistoa Helsingissä17.1.2023 11:23:12 EET | Tiedote

Helsingin Newsecillä on jatkossa kaksi osoitetta Helsingissä. Ensimmäinen muutto ydinkeskustassa osoitteeseen Mikonkatu 7 tehtiin tammikuussa 2023, kun Newsec otti käyttöönsä niin sanotun keskusta-HUB-tilan. Toimistoista suurempi, Sydäntila, tulee sijaitsemaan Ruoholahdessa osoitteessa Porkkalankatu 3. Muutto Ruoholahden Roihuun toteutetaan touko-kesäkuussa 2023. Jatkossa Newsec palvelee yritysasiakkaita joustavasti kahdessa osoitteessa.

Newsecin kiinteistömarkkinakatsaus syksy 2022 – megadiilit värittivät aktiivista kiinteistösijoitusmarkkinaa27.9.2022 11:28:25 EEST | Tiedote

Kiinteistömarkkinoilla niin inflaatio- ja koronnostopaineet kuin sotakaan eivät vaikuttaneet vielä suuremmin kiinteistökaupankäyntiin vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla. Kiinteistösijoitusten kokonaismäärä oli ensimmäiseltä puolelta vuodelta 4,3 miljardia euroa. Tämä on kaikkien aikojen korkein sijoitusvolyymi ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Vuoden 2022 toisella puoliskolla taloudellinen epävarmuus ja kasvaneet vieraan pääoman kustannukset ja saatavuus hidastavat investointiaktiivisuutta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye