Rikosseuraamuslaitoksen kouluttamattomille vartijoille kaksi tutkintoa yhdistävä oppisopimusmalli – kesätyöntekijöillä mahdollisuus opiskeluun jo syksyllä
9.3.2023 08:41:06 EET | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote

Täysi-ikäinen voi työskennellä korkeintaan kaksi vuotta vankilassa määräaikaisessa vartijan virkasuhteessa ilman rikosseuraamusalan tutkintokoulutusta tai muuta kelpoisuuden tuottavaa koulutusta (asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022). Vuosittain vankiloissa työskentelee satoja määräaikaisia työntekijöitä esimerkiksi kesäsijaisina. Uudessa koulutusmallissa on mahdollista suorittaa palkallisen työn ohessa 180 osaamispisteen (16 kk) laajuinen turvallisuusalan perustutkinto tai osa siitä oppisopimuksena. Opinnoista 25 osaamispistettä luetaan hyväksi haettaessa myöhemmin rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen.
Rikosseuraamusalan tutkintokoulutuksen laajuus on 90 osaamispistettä ja kesto normaalisti noin 16 kk. Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla suoritettuna toisen asteen tutkinto. Turvallisuusalan perustutkinnon opiskelu oppisopimuksena hyödyttääkin etenkin ilman toisen asteen tutkintoa vartijana työskenteleviä. Heille, joilla on jo toisen asteen tutkinto ja jotka eivät tähtää turvallisuusalan perustutkintoon, oppisopimuksen tavoitteena on osatutkinto pohjaksi rikosseuraamusalan tutkintokoulutukselle.
Ensimmäinen ryhmä aloittaa opintonsa toukokuussa
Rikosseuraamuslaitos pilotoi oppisopimusmallia keväällä 2023 siten, että oppisopimuskoulutukseen voivat hakea kaikissa vankiloissa määräaikaisessa virkasuhteessa työskentelevät. Ensimmäiseen, toukokuussa aloittavaan opiskeluryhmään otetaan mukaan maaliskuussa määräaikaisessa virkasuhteessa työskenteleviä vartijoita. Ensimmäistä ryhmää täydennetään syksyllä myöhemmin kevään aikana määräaikaisina vartijoina aloittavilla. Oppisopimuskoulutukseen valittujen osalta työ jatkuu samassa vankilassa ja teoriaosuudet suoritetaan etä- ja verkko-opintoina.
Osa rikosseuraamusalan tutkintokoulutusta
Oppisopimuskoulutuksena suoritetusta turvallisuusalan perustutkinnosta tai tavoitteen mukaisesta tutkinnon osasta luetaan hyväksi 25 osaamispistettä haettaessa Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen (RSKK) järjestämään rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen. Puuttuva osa vankilan vartijan työhön pätevöittävistä opinnoista suoritetaan pääosin verkko- ja etäopetuksena sekä harjoitteluna.
Oppisopimuskoulutuksen suorittaneilla on rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen samat pääsyvaatimukset ja samanaikaiset valintakokeet kahdesti vuodessa muiden hakijoiden kanssa.
Lisätietoja:
Rikosseuraamuslaitos: Erityisasiantuntija Leo Immonen, puh. 050 3442 849, leo.immonen@om.fi
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus RSKK: Yksikönpäällikkö Hannu Kiehelä, puh. 0500 687 923, hannu.kiehela@om.fi
Ylä-Savon ammattiopisto YSAO: Koulutuspäällikkö Katja Turunen, puh. 0400 793 365, katja.turunen@ysao.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOpastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Fängelsehundar gör upp om mästerskapet i Mäntsälä13.5.2026 14:05:50 EEST | Pressmeddelande
I Mäntsälä ordnas den 26 till 28 maj 2026 FM-tävlingar för fängelsehundar, där hundar som arbetar i fängelser tillsammans med sina förare tävlar om det nationella mästerskapet. Tävlingsplatsen är Keudas enhet Saaren kartano i Mäntsälä. Allmänheten och representanter för media är välkomna att följa tävlingarna.
Vankilakoirat ottavat mittaa toisistaan Mäntsälässä13.5.2026 11:26:51 EEST | Tiedote
Mäntsälässä järjestetään 26.–28.5.2026 vankilakoirien SM-kilpailut, joissa vankiloissa työskentelevät koirat ohjaajineen kilpailevat valtakunnallisen mestaruuden saavuttamisesta. Kilpailupaikkana toimii Keudan toimipiste Saaren kartano. Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kilpailuja.
Våldsbrott är det vanligaste primära brottet – statistisk årsbok 2025 publicerad5.5.2026 10:01:55 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndighetens statistiska årsbok 2025 sammanställer uppgifter om primära brott hos dömda och personer som avtjänar samhällspåföljd, längder på straff samt trender som påverkat antalet personer som avtjänar påföljder.
Väkivaltarikos on vankien yleisin päärikos – tilastollinen vuosikirja 2025 on julkaistu5.5.2026 10:01:55 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2025 tilastollinen vuosikirja kokoaa yhteen muun muassa vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien päärikokset, rangaistusten pituudet ja seuraamuksia suorittavien määriin vaikuttaneet trendit.
Violent offences are the most common principal offence among prisoners – Statistical Yearbook 2025 published5.5.2026 10:01:55 EEST | Press release
The Statistical Yearbook 2025 of the Prison and Probation Service compiles data on, among other things, the principal offences, the lengths of sentences, and the trends affecting the number of persons serving prison sentences or community sanctions.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
