SDP

Rinne pääministeri Sipilälle: Eduskunnan painostuksen on loputtava välittömästi

Jaa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii Sipilää ja Keskustaa lopettamaan eduskunnan painostuksen. Rinteen mukaan on erittäin vakava asia, että hallituksen lainvalmistelun luokaton taso on ajanut ihmisiä jaksamisen äärirajoille. Hän pitää työsuojelullisia seikkoja erittäin huolestuttavina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii Keskustaa ja pääministeri Sipilää lopettamaan eduskunnan painostuksen välittömästi.

– Se, että pääministeri ja Keskusta yrittävät valtapoliittisista syistä painostaa eduskuntaa, on vastuutonta ja käsittämätöntä. On päivänselvää, että eduskunnan ja valiokuntien on saatava tehdä työnsä asiallisesti ja mahdollisimman ripeästi, kun kyseessä on näin merkittävä uudistus. Siksi vaadin pääministeri Sipilää lopettamaan eduskunnan painostuksen välittömästi, Rinne sanoo.

­– Hallituksen lainvalmistelu ja toiminta sote-uudistuksen kohdalla on ollut luokatonta, eikä Sipilän hallitus ole hoitanut tehtäviään. Asianmukainen käsittely eduskunnassa mahdollistaa sen, että hallituksen itse aiheuttama sekasotku voidaan vielä korjata. Hallituksella tai pääministerillä ei ole mitään oikeutta yrittää estää tätä. Tässä on kyse länsimaisen demokratian periaatteista, Rinne sanoo.

Rinne nostaa esille myös työsuojelulliset seikat, joita hän pitää erittäin huolestuttavina.

– On syytä olettaa, että sote-esityksen tultua eduskuntaan valiokuntaneuvokset ovat tehneet töitä kellon ympäri. Eduskunnan käytävillä kerrotaan todella valitettavia ja ikäviä asioita valiokuntaneuvosten jaksamisen tilasta. Nyt on kyse ihmisten terveydestä ja se on erittäin vakava asia. Sipilän hallituksen oma sote-sekoilu on ajanut ihmisiä jaksamisen äärirajoille. Tässä tilanteessa ei voi mitenkään hyväksyä sitä, että Keskusta jatkaisi painostustaan.

Rinne sanoo, että eduskunnan puhemiehen ja virkamiesjohdon on otettava viivytyksettä selkeä ote, jotta ihmisten loppuunpalaminen voidaan estää.

– Tässä viimesijainen vastuu on eduskunnan puhemies Paula Risikolla. Luotan siihen, että puhemies laittaa Keskustan poliittiselle pelille stopin.

Lisätietoja:

Dimitri Qvintus, 050 574 0956
Puheenjohtaja Rinteen viestintävastaava

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Rinne vaatii hallitusta reagoimaan Porin tilanteeseen nopeasti17.9.2018 19:35Tiedote

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii hallitusta reagoimaan nopeasti Porin tilanteeseen. Viime viikolla Venator ilmoitti 450 työntekijän irtisanomisesta. Rinne vieraili maanantaina 17.9. Porissa ja tapasi yrityksen työntekijöitä ja kaupungin edustajia. - Irtisanomisuutinen on paha isku Porille. Työnsä menettävien määrä on valtava ja ymmärrän hyvin, millaista huolta ja tuskaa tämä aiheuttaa työntekijöille ja heidän perheilleen. Kaupungin ja valtion yhteistyöllä pitää lähteä rakentamaan toivoa ihmisille uuden työn muodossa. Siksi hallituksen on reagoitava nopeasti Porin tilanteeseen. Tarvitaan toimenpideohjelma, jolla huolehditaan ihmisten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista sekä alueen vetovoimasta. Valtioneuvoston on lisäksi selvitettävä mahdollisuudet ottaa käyttöön samanlaiset toimenpiteet kuin äkillisen rakennemuutoksen alueilla on käytössä, Rinne sanoo. Rinne kannustaa hallitusta tarttumaan asiaan nopeasti ja tehokkaasti. - Nyt tarvitaan aitoa ja nopeaa reagointia Sipilän h

SDP:n Marin: Hallitus on heikentänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa  4.9.2018 12:55Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin pitää huolestuttavana – joskaan ei yllättävänä – tuoreita tutkimustuloksia, joiden mukaan miehet ovat hyötyneet vuosien 2016–2018 verotuksen ja sosiaalietuuksien muutoksista useammin kuin naiset, kun taas valtaosa harjoitetun talouspolitiikan häviäjistä on naisia. Tulokset selviävät tänään julkaistusta Tasa-arvoa talousarvioon -selvityksestä. Marinin mielestä tutkimustulokset on otettava vakavasti ja talouspoliittisessa päätöksenteossa on siirryttävä sukupuolivaikutusten arviointiin. - Tiivistetysti voidaan todeta, että Sipilän hallituksen talouspolitiikan maksajina ovat olleet erityisesti naiset ja jo valmiiksi heikossa asemassa olevat. Edes hallituspuolueet eivät voi asiaa enää kieltää tai muuksi selittää. Seuraavaksi on ratkaistava, miten epätasa-arvoinen tilanne korjataan. Kun tämä hallitus ei siihen nähtävästi kykene, on asian oltava seuraavan hallituksen työlistan kärjessä. Marin muistuttaa, että sukupuolitietoista budjetointia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme